perjantai 22. helmikuuta 2019

Kiitollinen joka oikusta

Kävipä sitten sillä tavalla, että Nemi varasti patonkileipäpalasen toissapäivänä olohuoneen sohva"pöydältä" (oikeasti jakkara jota käytetään sohvapöydän korvikkeena). Eetu oli siis leipää syömässä kun katseli telkkaria ja rapsutteli koiraa joka oli siinä vieressä (lattialla seisoi). Nemi totesi, että "kappas ruokaa" ja loppasi patonginpalan parempiin suihin.



Meidän Nemi? Koira jonka on voinut jättää kauppaostosten kanssa (päällimmäisenä avonainen tuore patonkipakkaus) kanssa kahdestaan takapenkille kun on käynyt jossain muualla asioimassa. Tai koira joka ei ole ottanut luvatta ruokaa pöydiltä, lattialta (jos itse likellä - noin muuten en ole lattiatasoa testannut) jne. Aiemmin ei puhettakaan että se olisi vastaavalta tasolta ryöstänyt mitään, vaikka ne jakkarat ovat just sen kuonon korkeudella.

Muutenkin se on kyllä unohtanut about kaiken - tai joskus ainakin tuntuu siltä, että sillä on nykyään niin omat säännöt, että huhhuh. Toisaalta jos saan sen ymmärtämään, että ennen ruokaa kuuluu istua paikallaan, niin se kyllä istuu - eikä vapaudu muuta kuin käsimerkistä kun ei vissiin siinä tilanteessa kuule (tuo se sen kuulemisasia on kyllä niin outo, kun kuuro se ei selvästikään ole - kuitenkaan).

Joskus aina mietin, että pitäisikö sille opettaa joku uus temppunen kun Kikin kanssa reenailen, mutta nykyisin se on kyllä niin toivoton reppana niissä tilanteissa. Ja jotenkin ihan pihalla. Että tuleeko siinäkin se kuuloasia esille, kun tuntuu, että Nemi ei vaan tajua jotain. Olenkin sitten todennut, että helpommalla pääsee kun Nemi näennäisesti touhuaa mukana, saa palkkaa helpoista perusjutuista ja siitä että se välillä yrittää tarjota jotain toimintaa.

Mummokoiraa on tullut kyllä paljon paijailtua viime aikoina, kun "koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän ..." 💖

Ei kommentteja: