torstai 30. marraskuuta 2017

Lisänoset

Meillä oli extratreenit Kempeleessä tänäaamuna. Tein Nemille kaks eri laatikkotreeniä (pizzalaatikoilla ja hieman korkeammilla laatikoilla) ja Kikille laatikkoreenien lisäksi yhden sisäetsinnän. Kaikki treenit tehtiin siis sokkoina (siis etten mä tiennyt missä hajut olivat).

Nemi oli melkoisen levoton. Haahuili, huusi ja haahuili. Välillä hieman haisteli laatikoitakin. Ensimmäisessä etsinnässä (ne korkeammat laatikot) tein väärän ilmaisun ts luulin koiran löytäneen väärässä kohdin. Jahka homma jatkui niin lopulta päästiin oikean laatikonkin äärelle. Pitänee tehdä Nemille ihan perusperustreeniä ja motivaatio treeniä.
Pizzalaatikoilla koira käveli laatikoiden yli, pari laatikkoa myös tarttui sen tassuun kiinni (julmasti). Siis kun koira astui sopivasti laatikkoon - laatikot siinä sitten hieman lenteli. Edelleen oli rauhatonta menoa, mutta siitä reenistä tuli kuitenkin onnistunut löytö.
Opin (ainakin hetkeksi), että Nemin pitää saada säätää ... omat hermot pitää vain pitää kasassa, kyllä se sen hommankin sitten hoitaa - kun joutaa ;)

Kiki sitten taas. Oli ehkä vähän vaisu? Villeimmistä ajoistaan. Ei niin suoraviivaisesti mennyt oikeille laatikoille kuin jossain välissä on tehnyt. En kyllä nyt yhtään muista miten sillä meni niillä korkeammilla laatikoilla? Tais se sen löytää mutta Kikin tekemiseksi tuntui yllättävän pitkältä ajalta ennen kuin osuttiin oikeaan. Pizzalaatikoilla se tais olla hieman parempi/nopeampi, yhden laatikon vieressä se hetken vain tuijotti mua - mutta koska se ei ollut varsinaisesti osoittanut kiinnostusta siihen laatikkoon niin en reagoinut tuijotukseen. Seuraavaksi koira menikin seur laatikon luo, tökki sitä ja sehän se oikia olikin :-)

Muistipalautuu pätkittäin, korkeammille laatikoille Kiki yritti tarjota temppuja, siis sitten kun löytö oli tehty niin nousi laatikolle ...

Onneksi tehtiin loppuun vielä sisäetsintä, koska siinä ei kauaa nokkatuhissut eli Kiki teki hyvin varmasti ja nopeasti löydön (jonka minäkin osasin paikantaa, että missä Kikin näytön mukaan haju on) :-)


Ei kommentteja: