keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Pentunäyttelyt

Niin, mitäkö olisin niistä mieltä? Onko ne pelkkää rahastusta? Epävirallinen näytelmä minne ilmot maksaa kolmisenkymppiä. Semmosia ei ollut vielä sillon kun Nemi ja Merri ovat olleen peeniä niin ei ole tarvinnut arpoa niihin osallistumista. 

Olin ajatellut, että olisin mennyt Kikin kanssa heinäkuussa Tampereella järjestettyihin pentunäyttelyihin, tiedustelin oikein ShowLinkiltä aiheesta, että olisiko Kikillä ollut osallistumisoikeus molempiin näytelmiin (siellä oli oikeen tuplashow), kun täytti kyseisenä vkonloppuna vaaditun iän (5kk). No, penikan kesäinen ontuminen päätti asian puolestani ja päätin unhottaa Tampereen näytelmäreissut. Mutta nyt pohdin, että lähtisimmekö elokuun loppupuolella Muurameen, siellä olisi pentunäyttely jossa vitosryhmän penikat arvostelee suomenlapinkoirakasvattaja Tapio Kakko. Syyskuussa pentunäyttely on sitten huomattavasti lähempänä eli Siikajoella, sinne kait sitä on suunnattava (joojoo, kukaan ei pakota). Siikajoella vitosryhmää arvostelee Katja Korhonen, jolla myös on näkemystä lappalaiskoirista, ruotsinlapinkoirista eritoten koska siskonsa omistaa rlk:n (ja oli Merrin kasvattaja). 

Muurameen viimeinen ilmoittautumispäivä on 8.8 ja Siikajoelle 15.8

Ei kommentteja: