maanantai 25. huhtikuuta 2016

Koiranpäivä

Pikku-Kiki muutti eilen meille. Muutto ei toki tapahtunut mitenkään yhtäkkiä, sillä Juvalta sai ajella kotiin Kiiminkiin useamman tunnin. Varsinkin kun piti pysähdellä useampaan otteeseen. Alkumatka oli melkoisen äänekäs, Kiki protestoi ... joko kotoa lähtöään tai sitä, että ei päässyt Nemin kanssa auton takaosaan häkkiin. En kuitenkaan ajatellut tutustuttaa koiria toisiinsa siten, että olisin sulkenut ne metallihäkkiin reiluksi neljäksisadaksi kilometriksi :D :o

Ehkäpä puolen tunnin jälkeen pentu oli rauhoittunut ja matkusti loppumatkan jo ihan kivasti sylissäni. Olin varautunut pyyhkeellä ja muilla alusilla että jos vahinko tulisi jossain kohtaa. Mutta eipä penska onneksi syliin pissinyt.












Ei kommentteja: