Että mä olen kateellinen niille, jotka (osaavat ja) jaksavat harrastaa montaa lajia koiriensa kanssa. Jotkut tekevät kaikkea mahdollista (palveluskoiralajeja, vapepan pelastuskoirailua, aksaa, tokoa, rallya, noseworkkia, paimennusta, koiratanssia, ... mitä näitä nyt on). Itse olen jumiutunut lähinnä kahteen lajiin: tokoon ja agiin. Agi toki on ollut telakalla varsinaisen reenauksen suhteen nyt kun Nemi on niin vanha - mutta agi ei sinällään häviä ihmisestä jos sille on sydämensä menettänyt vaan lajia seuraa silloinkin kun ei itse voi sitä varsinaisesti harrastaa. Okei, ei voi tietää mitä kaikkea kokeillaan pennun (Kikin tai sen jälkeen tulevien) kanssa - ja mistä lajeista tulee sellaisia mitä voi sanoa jopa harrastavansa eikä vain kokeilleensa (kuten Merrin ja Nemin kanssa on kokeiltu vaikkapa verijälkeä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti