maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viikko 10

Hiihtolomaviikon kunniaksi ei olla hiihdetty, mutta on viipotettu. 

Maanantai-illan ohjelmistoon ei kuulunut agility alunperinkään, joten ostin siihen sitten Nemille tokotunnin. Käytiin siis klo 20-21 toksuttelemassa Jennin ohjauksessa. Todella pelottava tunti, jotain ruudun ja ohjatun noudon yhdistelmää olisi pitänyt tehdä - siinä ohjatun noudon kohdalla aloin hermostuneesti hihittelemään enkä sitten saanut oikein käsitystä siitä että no! mitä me sitten tehdään. 

Päädyttiin tekemään ruutua sillä mielikuvanaksuttelumenetelmällä. Olin hidas. Vääräaikainen ja tohelo. Ei uutta alla auringon. Pitäisi olla sukkelampi ja heittää nami keskemmäs ja kauemmas ja ja ja 

Teimme myös huojutusta. Että niin kuin mitä. Sitä minäkin kysyin. Onneksi en ollut ainut hoomoilainen. Eli koira seisoo, palkka koiran eteen, ja koiraa tönitää toiselta puolen. Siis kyljestä. Koira ei saa liikkua mutta se tekee kumminkin lihasreeniä siinä samalla. Tasapainoilee tavallaan. Töniminen tapahtui kahella kämmenellä. Jos koira sieti sen niin sitten kädet koiran selän yli tönimään toiseltakin puolelta. Ts huojuttamaan. Yllättävän hyvin meni tämä reeni. 

Sitten semmosta että koira seisoo, istuu tai makaa ja on hihnassa ja kiskotaan hihnaa mutta koira ei saisi liikkua. Istuminen onnistui ihan semijees, muut ei. 

Itsekseni tein Nemin kanssa kapulan pitoreeniä ja kaukoja. Niin ja kapulan nostelureeniä kanssa. Kaket ovat aika jees mallilla. Nouto nyt on ja on mitä on. 

Tehtiin myös ryhmäpaikallaolot istuen ja maaten. Laitoin namipalakupin parin metrin päähän koirasta, kuten olen viime aikoina tehnyt myös Merrin kanssa. Käskytys makuullaoloon oli evl-tyylinen. Missä ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa. Nemi ei mennyt toisten käskyllä maahan. Piiloilun tai muunkaan kanssa ei ongelmia. Perusasento hetkellä vapautin koiran namikupille. Sekin sujui hyvin - mikä tuskin on kellekään mikään yllätys ;)

Tein myös jokusen kosketusalusta reenin enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä. Muusta en muista että tehtiinkö jotain vai oltiinko tekemättä. 


Tiistai-iltana oli perinteiset Merrin hurlumhei tokotukset klo 21-22. Myös siellä harjoitutettiin huojuntaa, josta olin arvellut, että ei tule mittään, mutta Merri yllätti minut positiivisesti eikä tehnyt väistöliikkeitä ... ehkä se nenän eessä (siis lattialla) ollut nami auttoi asiaan. 

Hihnanykäsy reeni toimi vieläkin huonommin kuin mitä Nemin kanssa. Jokunen pienenpieni onnistuminen saatiin aikaiseksi. 

Seuraamisesssa sai ottaa jonkun asian käsiteltäväksi. Halusin pikakurssin kääntymisistä ja sitten pistin jalkoja ristiin ja mietin pieniä askelluksia ja muita kummallisuuksia. Hetkeksi taas muistin että mitä mun pitikään tehdä. Noita vaan pitäisi ihan tajuttomasti tehdä että saisin ne lihasmuistiin. Muutaman toiston tein koirankin kanssa, ihan kohtuudella. Siis kontalaisen onnistuneesti. 

Kakeista vain yhtä vaihtoa. Niin että olin jossain viiden viivä kymmenen metrin päässä. Kävin palkkailemassa (namein ja kehuin) onnistuneista suorituksista. Ei mitään sarjatulitusjumppausta ettei kiihtynyt liikaa. 

Luoksareita. Eri stoppivariaatioita. ihan jees. 

Kosketusalusta reeniä, siinä Merri ei ole hyvä. Ts en ole ollut tarkka siinä mitä vaadin. Välillä luulee että riittää että se seisoo niin että alusta on sen alla. Joskus turhautuu (kun naksua ja palkkaa ei kuulu) ja nostaa alusen hampaisiinsa.

Namin syönti & maihinmeno reeniä. Siis liittyen siihen viime, vai toissa, viikkoseen ruutu-maihinmeno reeniin. Kertaalleen koira pääsi varassyömään nameja. Muuten menee jo kohtuu hyvin maihin. Ts on asia hitusen edennyt. 

Ehkä jotain muutakin mitä en tähän hätään muista. 


Keskiviikkona ei tehty mitään ihmeellistä. 


Torstaina kävin koirien kanssa aamulla hallilla. Nemi agiliiti ja Merri tokotti. Nemin kanssa päällejuoksureeniä niin että palkkasin namimunalla hypyn jälkeen. Siis sen päällejuoksuohjauksen jälkeen. Kait nää kohtuu hyvin meni. Myös tehtiin hieman välistävetojarruttelua. Ei ollut niin hyvä kuin ohjatuissa reeneissä viime viikolla. Puomia tehtiin myös, sekä keppejä. ja yhtä ratakuviota radalta. Siis siellä ois pitkä rata mutten alkanut sitä kokonaan tekemään (ts kahdet numerothan siellä on - eli ei mitään käsitystä mitä me tehdään lauantain ohjatuissa reeneissä. vai tehdäänkö kumpiakaan niistä mitkä siellä oli torstaina numeroituina). Siinä sitten yritin jotain vekkiä, leikkausta, valssia, persjättöä, pakkovalssi ja sylkkäriä. Sylkkäriä pitäisi ehdottomasti veivata lisää taas muistiin koska sujui onnettoman huonosti.

Merrin kanssa reenasin kakeja. Noutoa, ensin normaalin tyylisesti ja sitten niin että jätin kapulan meidän väliin ja pyysin sitä tuomaan sen. Mitä tekee koira? Menee seisomaan kapulan päälle! Ensin olin että mitä kehveliä ja sitten äkkäsin, että tiistaina oli harkattu sitä kosketusalustaa samantyylisesti. Mitä väliä sillä on että mikä esine siinä on mihin koiran pitää seisahtua! Voi Merri Merri sun kanssasi...

Päivän kruunasi kuitenkin täydellinen luoksetuloharjoitus: jätin koiran makaamaan viipotin kauemmas eli hallin toiseen päätyyn (isolla puolella), sanoin "tule" heilautin kättäni (alakautta) koira pysähtyi seisomaan sanoin "tuu" sanoin "maahan" koira meni maahan ja palkkasin koiran ruhtinaallisesti. Juhuu! eikun JUHUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :) :) :)



Perjantaina kävin koirien kanssa aamulla hallilla. Nemin kanssa agiliidin aikasamankaltaisia juttuja kuin torstainakin. Ei mitään ihmeellistä raportoitavaa siitä.

Merrin kanssa tein kakeja, seuruuta (niitä käännöksiä),metallinoutoa, luoksareita ja tunnaria. Tunnari meinais olla aika epätoivosta toimintaa kun koira toi vääriä tai useita kerrallaan tai ties mitä kaikkea. Sitten kun heittelin kapuloiden sekaan taas namusia niin ne syötyään toi sitten sen omankin. Eli luojan kiitos saatiin loppuun onnistunut suoritus :)





Lauantai iltapäivänä oli ohjatut agireenit. Nämä oli siirretty tuohon ajankohtaan kun joitakin viikkoja sitten ma-illan reenit peruuntuivat kouluttajan sairastumisen vuoksi (tms). Nemiä hyppyytin medi ja loppukiekalla jopa minikorkeuksista - ei sillä etteikö se ois varmasti jaksanu niitä nelivitosia hyppiä tokallakin kiekalla, mutta aattelin että kun kolme päivää on menty jo aksaa niin olkoot samalla korkeudella kuin ryhmän muillakin koirilla.

Anna oli koutsailemassa. Tehtiin pitkää rataa, oisko siinä ollut jotain 25 estettä. Yks putkihässäkkä tuotti päänvaivaa. Nemi ei kääntyny luontasesti haluttuun suuntaan, jos menin sitä sieltä kaiveleen/ootteleen niin en saanut sitä sitten puukattua seuraavaan putkeen. Kokeltiin eri ohjaustyylejä mutta ei tullut sujuvaa ei sitten millään. Lopulta päädytiin siihen, että annetaan koiran kääntyä sinne päin mihin se luontasemmin kääntyy ja otan koiran sitä kautta matkaani. Toimi!

Sitten säädettiin yhtä persjättö paikkaa. Aiemmin vaan kun tein niin toimi. Muuten koira tuli väärälle puolelle mua.

Puomin jälkeinen pakkovalssi kyllä toimi. Mutta sen jälkeisestä hypystä koiruus tuli ohitte. Tarvittiin se kuuluisa yksi askel.. Blaach minua kun en tuota tajua tehdä sanomatta! Sitten oli ongelmana yks hyppelö kun en vaan tajunnu siihen tehtävää valssia ja aina paniikissa pukkasin siihen kankean pyörityksen.

Loppusuora sujui joka kerta hienosti. Eteen! Nemi kyllä osaa irrota ihanasti <3

Vikalla kiekalla teinkin siihen viimiseen pyöritys/valssi -paikkaan niiston. Ja se toimi! Jeejee! Viimisessä yrityksessä oli muutakin hyvää kuin se niisto ja loppusuora muttei se kumminkaan mikään nolla ollu :/


Sunnuntai oli koirien kannalta melko mälsä päivä. Tai niin kutsuttu lepo/välipäivä ;)

Ei kommentteja: