maanantai 5. syyskuuta 2011

Rovaniemi, ryhmis syyskyy2011


 Lauantaina ajeltiin Rovaniemelle ryhmänäyttelyyn, koko vitonen, seiska ja kasi. Olin laittanut etukäteen Showlinkille sähköpostia ja toivonut, että ruotsinlapikkaat eivät olisi heti aamusta. Ja kivasti mun toivetta oli kuunneltukin. Pystyttiin ajoittamaan tulomme niin että oltiin hieman ennen kuin rokotustentarkistusluukku meni kiinni niin pelipaikalla. Tai oltas voitu olla niin, mutta taiettiin me hieman sitäkin aiemmin Rovaniemellä lopulta olla. Joka tapauksessa aikataulun mukaan rlk:t oisivat olleet kehässä klo 12.50. 

Tapani Pukkila oli meille täysin uusi tuomarituttavuus. Kyseinen eläinlääkäri, kaikeketi jostain Etelä-Pohjanmaalta, mittasi kaikki koirat kehässänsä. Merrille korkeutta 43 ja Nemille 45 cm, eli aikalailla se mitä yleensäkin on saatu. 

Kehä oli myöhässä. Mutta aikanaan sinne kuitenkin päästiin. Ruotsinlapinkoiria oli meidän koirien lisäksi kaksi kappaletta. Ensin Helle (Keminmaalta) avoimessa luokassa ja sitten Nemin seurana valioluokassa Abba Kuusamosta.

Helle AVO EH1

Nemi VAL ERI1 SA PN1 ROP

Abba VAL ERI2 SA PN3

Merri VET ERI1SA PN2 ROP-VET

Jäätiin ryhmiin. Minä esitin Nemin vitskaryhmässä ja Eetu Merrin vetskuissa. Molemmissa tuomarina Hannu Talvi, joka ei ihastunut meidän koiriimme. 



Illalla kävimme vielä Rossossa syömässä Karin ja Sirpan kanssa, joiden islanninlammaskoirat kahmivat hienosti sijoituksia sekä ryhmä että bis-vet kehissä  

ja olimme siis Rovaniemellä yötä, koska seuraavana päivänä koiramaiset harrastusmenot jatkuivat aksailun parissa... 

Ei kommentteja: