Agilitymasennus

 Siinäpä se otsakkeessa piileekin se asia. 

Onko minulla agilitymasennus? Kyllä ja ei. Aksaaminen on edelleen kivaa, niin harjoitteleminen kuin kisaaminenkin. Nemin kanssa liitely on  silloin kun rullaa kivasti niin extra ihqua. 

Mutta. 

Realiteettien tajuaminen on /&&#&&¤%:n masentavaa. Mihin hävisi se mun agility lupaus? Se jonka kanssa "mun piti räjäyttää pakka" (liioittelen, tiedän). Mihin katosivat vuodet? Mihin katosivat tavoitteet - ne murenivat matkan varrelle kun tavoitteet siirtyivät aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi häviten kohta kokonaan ja alkoivat olemaan mahdottomuuksia ja murenivat sitä mukaa pois. 

Jossain välissä kuvittelin olevani enemmän "tosi aksaaja" kuin joku muu. Sellainen tavoitteellinen. Mutta mitä järkeä siinäkin on? Kun eihän tämä tästä muuksi muutu. [joo joo, voiaan kehittyä vielä, mutta mitään ihmeitä tuskin tulee tapahtumaan]

Nemin piti olla se selkeemmin Merriä nopeampi aksakoira. Mutta Merri sentäs nousi kolmosiin aika lyhyen kakkosissa olon jälkeen. Mutta Nemin vastaan ihanneaikaongelma heittäytyy selkeesti jo kakkosissa. 

Eipä silti. Kuten sanottua. Mitäpä me siellä kolmosissakaan tehtäisiin? Siis kisattas tietty, mutta että siellä ia onglema olisi vielä pahempi kuin se on nyt. Kun ajat vaan kiristyy kiristymistään. 

Eikä se, että mä jaksan juosta agiradan hengästymättä tunnu auttavan yhtään mitään. Lenkkeilyllä ei ole paskankaan väliä. Se että mä juoksen ei ole ollenkaan sama asia että joku muu juoksee. Miksiköhän edes erehdyin kuvittelemaan, että sillä olisi joku vaikutus johonkin? Noh, lenkkeilemistä en toistaiseksi jätä - kun saan siitä hetkeksi sellaisen kuvitelman että oisin tehnytkin jotain jolla olisi jotain väliä. 

***

Mun mielestä on tosi tylsää ajatella ja tajuta, että jos en halua jatkossakin aksaharrastusurallani painia ihanneaikaongleman kanssa niin mun pitäisi vaihtaa koirarotua. Enkä mä kuitenkaan ole niin agilityharrastaja, että valitsisin perheenjäseneni sen perusteella mikä olisi tarpeeksi nopea (ja irtoava) yhteen koiraharrastuslajiin. Yhteen osaan eloa. Koiralla kun on paljon muutakin virkaa (virka ja virka ei työ virka) kuin olla agilitykaverina. 

Tämä ei tarkoita, että seuraava koiramme ehdottomasti olisi ruotsinlapinkoira. Mutta .... tylsää silti jos mitään muuta konstia siihen että voisin edetä aksaharrastuksessa ei näytä olevan kuin rodun vaihto. 

***

Tämä mun ongelma ei johdu rodusta vaan minusta. Joku muu saa ihan hyvin 0-tuloksia ja muuta mukavaa ja mainetta ja kunniaa lappalaiskoirien kanssa. Eikä ruotsinlapinkoirat tässä yhteydessä niin paljon poikkea suomalaisista serkuistaan etteikö niitä nollia voisi tulla. Ja tuleekin. 

***

Realiteetit minun itseni kanssa lyövät vain päin pläsiä. Työntävät minut risuiseen ja upottavaan kuoppaan. Minä en ole koirieni vika, nuo rakkaat karvakorvani eivät ole syyllisiä tähän masennustilaani.