maanantai 15. joulukuuta 2008

Diiseli hyytyi - ei käynnistysapuja



Olin Merrin kanssa viikonloppuna Okk:n hallilla Mika Moilasen agilitykoulutuksessa. Olimme aamun ensimmäisessä ryhmässä molempina päivinä.

Mä olen tässä koko päivän koittanut miettiä mitä kirjoittaisin blogiin lauantain treeneistä. Olenko lyhyt- vai pitkäsanainen?

Ensimmäinen harjoitus:


Mentiin hyppyjä myötä- ja vastapäivään, palkaten satunnaisesti. Ja ottamalla koira haltuunotolla jonkun hypyn jälkeen luokse - nopeasta käännöksestä/tottelusta nopea palkka. Merri haki muutamia (varsinkin tuon ns alahypyn) helposti takaahyppynä. Vaikka ei niin ohjattu/sanottu. Myöhemmin vasta tajusin että koira brassaili mulle taidoillaan (enemmän palkkaa kun näyttää että osaa vaikeemminkin, kuka sitä nyt suoraan eteenpäin menisi). Mutta kun Mika kehoitti että antaisin koiran mennä edellä ja tulisin itse perässä - se se vasta olikin vaikeaa. Kuulemma varsin yleistä, että ei anneta koiran mennä edessä. Mutta erityisen hankalaa Merrille joka ei irtoile, muuta kuin satunnaisesti. Pallon avulla sain koiraan vähän kierroksia, mutta ei se siltikään oikein irrotellut.

Toinen harjoitus (jotenkin näin):


Ensin mentiin kuten oli itse ajatellut  - Merri kyllä teki oikein mutta harvinaisen hitaasti, jopa Merriksi. Joten Mika yritti opettaa meille sitä kuuluisaa napaohjausta. Joko minä en ekalla kerralla tajunnut alkuunkaan mitä piti tehdä tai se ei vaan toiminut Merrille. Niin tai näin, mutta leikki jätettiin sitten kesken.
Joillekin koirakoille tuota harjoitusta kuulemma/mitä ilmeisimmin kellotettiin. Jäin hivenen ihmettelemään, että jos Mersuliini ei syttynyt siitä napaohjauksesta (tai ohjaaja olikin hivenen hidas tajuamaan mistä on kyse) niin eikö mitään muita mahdollisesti nopeampia tapoja ohjata ko esteet olisi ollut?

Ei kommentteja: