torstai 10. elokuuta 2006

Tokon aloitus



Niin, maanantai-iltana käväisin
tosiaan Nemin kanssa tokoharkoissa. Treenit alkoivat sillä, että
kouluttaja kertoili jotain yleistä harjoituksista, jakoi ohjelmarungon
(pari viestiä alempana), asetettiin tavoitteet kurssille.. ja Nemi
kakkasi (täysin mun vika eli olin ehtinyt lenkittää sen aika huonosti
töiden jälkeen).

Ensimmäisenä harjoituksen otettiin
luoksepäästäväisyys. Hoin Nemille "istu-istu-istu", mutta en tiedä
olisiko se ollut edes välttämätöntä - Nemi istui kuin tatti. Hieman se
venkuili kun Tiina katsoi Nemin hampaat, mutta ei kuitenkaan tainnut
lakata istumasta.. eli ei ollenkaan hassumpi suoritus. Pitäisi varmaan
kokeilla myös niin, että ohjaaja yrittäisi pysyä hiljaa ja rauhallisena
(eikä turhia panikoisi vaan muistaisi, että Nemillä ei ole
luoksepäästäväisyyden kanssa ongelmia - vaan vain Merrillä, eikä
silläkään olisi varmaan niin paljon jollen minä jännittäisi ja
ennakoisi asiaa).

Sitten otettiin mukana kulkemista ja
pujottelua. Eli koirakot ympyrään ja kaksi koirakkoa (eri puolilta
ympyrää) kulkivat kontakti-kävelyä muita koirakkoja pujotellen. Nemillä
tämä meni hieman maan haisteluksi, paikoitellen kontakti oli kuitenkin
ihan hyvä. "Tolppana" ollessa Nemi pisti välillä maate, mutta pysyi
kuitenkin paikallaan eikä ollut laisinkaan kiinnostunut toistista
koirista.

Seuraavaksi tehtiin temppurata, jossa koirien
piti pujotella pullojen välistä, seurata, mennä maahan lelun kohdalla,
jäädä maahan makaamaan kun ohjaaja kävi koskettamassa hyppy-esteeseen,
seurata, hypätä esteen yli, tehdä temppu ja lopussa odotti alusta jolle
ohjaajat laittoivat lelun/namin = palkan.
Nemi mutkitteli pullot
vähän huonosti, seuraamisessa ei keskittynyt, kun huomasi pallon
näköisen lelun kiskoi sitä kohti (siirryin hieman eri linjalle
pallosta)... mutta kun käskin sen maahan ja käväisin hypyn luona niin
Nemi pysyi nätisti paikallaan eikä karannut lelun luo (ihme!). Hypyn
yli ponkaisi ihan hyvin. Mutta se temppu.. tulipa huomattua ettei
tuolle ole opetettu mitään temppuja. Tai on yritetty joskus jotain,
mutta.. huonoin tuloksin. Teetin sillä sitten jonku tokojutun (mälsää,
tiedän ;)) ja päästin leikkimään narupallolla.

Viimeisenä
harjoiteltiin paikallamakuuta, taas koirakot ympyrässä. Mutta selät
ympyrän sisälle päin. Paikallolo harjoiteltiin omaan tahtiin, sopivaksi
katsomalla etäisyydellä. Jätin Nemin muutamien metrien päähän ja koitin
laskea mielessäni noin viiteenkymmeneen kunnes menin palkkaamaan koiran
(siis sinne maahan palkkasin) ja vahvistin käskyä ja siirryin taas
kauemmaksi. Tuon toistin 2-3 kertaa ja sitten vapautin koiran.


Yleisenä vinkkinä saatiin, että ennakoivalle (mahdollisesti
ennakoivalle) koiralle kannattaa palkka & vapautus antaa ennen
(loppu)istumista. Eli ei aina vaatia perusasentoa, vaan lopettaa liike
jo aiemmin. Tämä olisi varmaan hyvä Nemin kanssa muistaa, koska joskus
sillä istuminen viipuu (eli ei heti käskystä istu) ja toisinaan taas
ennakoi..

Ensi viikolla kouluttaja ei pääse tulemaan treeneihin, joten me menemmekin varmaan silloin agiliitämään.

Ei kommentteja: