Tiistai-iltana aktivoin koiria
pienellä makkarajäljellä. Molemmille koirille tein noin viiden metrin
mittaiset jäljet takapihallemme. Jäljet eivät kerenneet vanhettua
kovinkaan kauan, kun menin jo ajamaan ne. Nemi oli ensimmäisenä
vuorossa, ja heti alkuun havaitsin, että olin tehnyt jäljet ihan liian
lähelle toisiaan. Eli Merrin jäljeltä haju kulkeutui kohti Nemin
jälkeä.. joten Nemi olisi selkeesti hajunnut tallustella lähempänä
Merrin jälkeä. Tai syödä osan Merrinkin nakinpalasista. Nemin
työskentely (omalla jäljellään) ei siis ollut niin tarkkaa kuin
edellisen kerran harjoitellessamme. Osan aikaa jäljestä se työskenteli
kuitenkin ihan hyvin, ainakin alun ja lopun, keskellä tapahtui tuota
hörhäilemistä.
Merrin jälkityöskentely oli hieman parempaa kuin
Nemin. Lopuksi Merri pääsi vielä vapaasti nuuskuttamaan koko
piha-alueen.. etu-, taka ja sivujäljille siis ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti