Me päästiin toisenkin kerran lampaita ihmettelemään, reilu viikko sitten täällä Kiimingissä. Tunnin verran reenattiin, pieni tauko oli välissä. Kahdesti haettiin lampolasta läjä lampaita reenattavaksi. Kun vietiin ja haettiin lampaat niin Kiki oli hihnassa, muulloin se oli irti. Kikillä oli hurjan hauskaa. Ei syönyt kakkaa niin paljon kuin Pellossa. Välillä jäi ihmettelemään joillekin hajuille, mutta tuli mukaan kun käskettiin/kutsuttiin. Välillä juoksi onnessaan viereiseen aitaukseen, mutta osasi kyllä hakeutua oikealle portille ts sinne mistä pääsi takas samaan aitaukseen missä me oltiin. Jossain kohdin kun itsetunto kasvoi niin hieman innostui pyörittämään laumaa ts pyörimään lauman ympärillä. Ja se oli jännä havainto itselleni, että vaikka välillä Kiki näytti mun silmään siltä, että se vaan hengailee, niin annas olla jos joku lammas erkaantui laumasta niin Kiki "heräsi" kyllä heti pyöräyttämään ts hakemaan sen takaisin muiden lampaiden joukkoon.
|
(c) Sanni R. |
Kouluttajan kommentteja oli muun muassa "Se on selvästi syttynyt jo" "Sitä voi alkaa jo kouluttamaan" "Lampaat eivät pelkää sitä kun se osaa pitää päänsä matalalla" (se hyöty siitä mikä mun silmään näyttää nuuskuttelulta).
Edelleen oli samaa kuin Pellossa eli Kiki puski helposti lampaat mun jalkoihin. Mä olin huonompi liikkumaan lampaiden joukossa ts edellä kuin Pellossa. Olin koko ajan ihan myöhässä / väärässä paikassa. Käytiin ts tehtiin paimennusta niissä kahdessa vierekkäisessä aidassa ja välillä sitten lampaat ajettiin pieneen aitaukseen/karsinaan, jonne Kiki (enkä minä) ei mennyt. Sen jälkeen koira piti rauhoittaa ja tehtiin hieman paikallaoloharjoituksia - piti katsoa millä etäisyydell olla aitauksesta, jos oltiin liian likellä niin Kiki haukku lampaille eikä malttanut rauhottua paikalleen.
|
(c) Sanni R. |
On se kyllä hirveen mielenkiintoista hommaa tuo paimentaminen. Ja Kikin mielestä ihan älyttömän kivaa, ihana katsoa kun koira nauttii ja ainakin jollain tasolla tietää mitä tehdä. Paljonhan se vaatisi opettelua itseltä ja koiralle opettamista että se olisi luontevaa ja oikeamman näköistä.
Mennään kyllä uudestaankin jos uusia tilaisuuksia tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti