torstai 4. toukokuuta 2017

Valjasoperaatio

Ostaakko pennulle valjaita? Ei ostaa, koska ne jäisivät kohta pieneksi. Milloin sitten ostaisi koiralle valjaat? Mistä tietää milloin kasvu on ohi, kuinka iso koira tästä oikein kasvaakaan? 

Niin ne Kikin elämän kuukaudet sitten vyöryivät eteenpäin. Sitten tuli se leikkausoperaatio ja siitä kuntoutuminen. Ei kiinnostanut viedä toipilasta koiratarvikeliikkeeseen valjaita sovittelemaan. Sitten koitti aika, että koira oli jo melko hyvin toipunut operaatiosta. Mutta mistä valjaat kannattaisi hankkia? Periaatteessa jo pitkään on ollut aika selvä, että Kikille ostetaan Aatu-valjaat kuten Merrillä ja Nemilläkin on ollut. Mutta koska niitä valjaita taitaa saada nykyisin vain Pattijoelta, niin se tekee oman mutkansa tarinaan. Aatut on siis edelleen ajatuksen päällä ostaa joskus normilenkkeilyyn. 

Mutta. Kikille päätin haluta juoksuun tarkoitetut valjaat. Tai mahdollisesti siihen paremmin soveltuvat kuin nuo Aatut. Tai ylipäänsä, että saisin tehtyä jotain tälle valjasasialle vihdoinkin, niin ajattelin, että ne mitkä ostetaan ostetaan urheilua silmällä pitäen. 

Jossain -nimeltämainitsemattomassa- koiratarvikeliikkeessä kerran sitten valjashyllyä vilkaisin, eikä mikään vaikuttanut sellaiselta, että viitsisin vaivata myyjää asialla. Koska itse en ole valjasasiantuntija niin halusin mennä liikkeeseen, josta sellainen löytyy. Minua ei kiinnostanut kierrellä kaikkia alueen alan liikkeitä, sovitella, vertailla ja ihmetellä - siinä sitä olisi tuskastunut niin koira kuin ihminenkin. Luultavasti valjaat olisi jäänyt ostamatta. 

Niinpä sitten useamman koirakaveriharrastajan suosituksesta ajelin Alatemmekselle. Ikinä ennen en ollut ko myymälässä käynyt. Hieman arvelutti kun astuttiin kauppaan sisään ja ensimmäisenä näkyi jotain limsapulloja, että taidetaan olla ihan väärässä paikassa ja eiköhän ollut turha reissu. No, myymälässä nyt myydään muutakin kuin niitä koirajuttuja, joten ei oltu väärässä paikassa. Kerroin mitä olen etsimässä, minut ohjattiin oikealle osastolle kaupassa. Myyjä katsoi hetken koiraa ja toi naulakosta Kikille sopivat valjaat 😲😃👍 Toki niitä piti hieman säätää (olivat ensin vähän löysät). Mutta silti, en mä nyt olisi uskonut niiden noin näppärästi löytyvän. Etukäteen arvelutti, että onkohan juoksuvaljaissa hirveesti kaikenmaailman remmejä ja säätöjuttuja niin ettei blondi opi niitä pukemaan koiran päälle vasta kuin joskus kun koira on kymmenen tai jotain ... mutta ei, jopa minäkin kykenen noiden käyttöön 🙌😆

Kiki valkkasi myymälästä itselleen (ja Nemille) myös siankorvat ja lisäksi matkaan tarttui merkinkiertokartio (jonka toimivuutta testasin jo pihalla Nemin kanssa 😃). 








Ei kommentteja: