Lähdin Nemin kanssa päivälenkille kauhian kaatosateen jälkeen. Siinä murehtiessani tulevaa havahduin siihen kun Nemi melkein repi käteni irti rynnistäessään kohti jotain sorsapariskuntaa. Havahduin todella konkreettisesti tajuamaan, että turha on vielä murehtia (yritän ainakin elää hetkessä kuten Nemi tekee). Käytiin pitkä lenkki; Nemi tohotti heinikossa, nuuski, merkkaili, söi, ehotti eri reittejä joista joillekin käännyinkin. Käytiin ehkä puolentoista tunnin (ei ollut kello/känny mukana) kävelylenkura ja Nemi ois tahtonut lisää, lisää, ... eli ei se kauhian potilaalta vaikuta :) Piipahdettiin myös Kimmokkeen pururadalla ja Sammalojan kentällä (ei reenattu, kunhan käveltiin siitä läpi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti