keskiviikko 25. elokuuta 2010

Nopsajalkako


Kävin eilen illalla juoksemassa. Saman lenkin kuin viimeksikin, mieli olisi tehnyt juosta pidemmästikin (jep jep oon varmaan sekoamassa ), mutta maltoin kuitenkin mieleni ja pidättäydyin siinä samaisessa lyhyessä lenkissä. Kun ei se määrä vaan se laatu. Tai jotain sinne päin. Nyt vaan juoksin nopeammin kuin viimeksi, varsinkin ensimmäisen kolmasosan lenkistä, sitten tuli "kääk" -vaihe (jona ei passaa luovuttaa ja siirtyä kävelyyn, koska siitä on vaikea "ponnistaa" takaisin juoksemiseen) ja sitten taas loppuosuus matkasta meni ihan kivasti keskinopeaa vauhtia.

Lenkuraan meni aikaa 12min.

Lenkin jälkeen join n lasia vettä ja läksin Merrin kanssa n.20min kävelylle. Tulin kotiin. Vaihdoin remmisydeemit Merriltä Nemille ja kävin sen kanssa kävelemässä 20-30min.

tiistai 24. elokuuta 2010

24.08.10


Meil oli tänään Nemin kanssa kivat agiharkat, koutsaamisesta vastasi Mikko.

maanantai 23. elokuuta 2010

Sadepäivän aksatus


Kävin eilen lenkkeilyttämässä koiria Martinniemessä ja samalla hieman aksattelemassakin

perjantai 20. elokuuta 2010

Kätsyä


Tehtailin koirien kanssa aamulla kaikenlaista pientä, ja mietiskelin sitten että mihin kategoriaan tekemisemme kuuluisivat. Mutta eiköhän ne olleet näitä kaikkia (tasapaino, temput & tokotus). Tokona lähinnä kaukoja ja motoriikkaa (takapään hallintaa), jotka molemmat olivat toisaalta myös tasapainotreeniä. Toksuna lisäksi pieniä seuruita ja perusasentoja. Tasapainotteluna myös voimistelunotkisteluja, jotka ovat myös toksu reeniä kuten peruutus, pyörähtelyt yms ja kaikentämän voi myös aatella koiran aivovirkistystemputteluksi - etenkin tassujen annon, pyörimisen (koitin tehdä kuten keskiviikon tokotreeneissä, välillä onnistuen ja välillä ei). Lisäksi Nemi on reenannut sisällä viime aikoina räjähtäviä lähtöjä (lyhyen matkan sellaisia).

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Jennin tokovalmennus, osa3



  1. Totiset torvensoittajat

  2. Toko ei ole kivaa

  3. Hymy pyllyyn

  4. Eipäs naureta siellä!

  5. Nyt iski iltavilli, ohjaajin..

Valitse oikea tai väärä vaihtoehto - ja miten niin meillä on se "piippuhyllyvuoro"



Harkattiin takapään (lähinnä koiran) käyttöä erilaisin harjoittein, tunnaria sekä paikallaan istumista.

Ti-aksa


Eilen oli reenit. jokka veti Mikko. Nemi oli vaihtelevan hyvä. Positiivinen fiilinki

Ennen virallisia reenejä humppasin kentällä vähän Merrin kanssa. Siis lämppärilenkin jälkeen - jep jep, oltiin niin varhain Martinniemessä.

Vesaiset


Kävin ma-iltana juoksulenkillä. Kun rakot alkavat olla suht parantuneet ja inspis iski niin eihän siinä auttanut jäädä sohvalle lötköttämään. Kävin melko lyhyen lenkuran, kun ei tosiaan kannata riskeerata jalkoja pitkillä matkoilla. Alkumatkasta juoksin hetken liian lujaa niin tuli vähän puuskutusta, sitten löytyi sopiva rytmi ja tuntui että olisi voinut jatkaa pidemmästikin. Mutta. Kuten sanottua, ei passaa ahnehtia. Nyt kyllä silti mietin pitäisikö seuraava lenkki tehdä hieman pidemmästi, nopeammasti tai käydä jossain missä tulisi vähän korkeusvaihtelua (rasitusta) tms. Koska tuo lenkki "ei tuntunut missään". Toki oli sellainen olo kuin ois jotain tehnyt kun kotiin tuli, mutta ei mikään kuolema kuitenkaan ja en ollut pari päivää kankeana ja kipeänä kuten ekan lenkin jälkeen - että mitä tuli nyt tehtyä väärin vai teinkö silloin jotain väärin?!

Vai sainko verryteltyä itseni sillä kun juoksulenkin jälkeen kävin koirien kanssa 2 kävelylenkkiä (siis koirat yksittäin lenkillä).

Hieronnassa


Kaveri (joka osaa asiansa) kävi hieromassa koirat maanantaina. Tällä kertaa Nemi ei ollut juurikaan jumissa, mutta Merri oli senkin edestä. Varsinkin Mersun takapää oli aika jumpeutuneena. Että voipinee johtua tuosta se agihitaus viikonloppuna.

Rotu- ja piirimestaruuksia


Viikonloppuna Haukkiksella kisattiin lauantaina Lappalaiskoirien rotumestaruuksista ja sunnuntaina piirimestaruuksista. Tai olihan la-iltana vielä piirimestisten joukkuerallatukset (jonne meiän koirat ei osallistuneet, mutta joiden takia päivä venyi kun toki niiitä piti jäädä vielä katselemaan).

Lauantaina kirmasin Nemin kanssa kaksi agirataa, joista molemmista tuloksena HYL. Eka radalla Nemi oli vähän häiriöherkkänä, bongasi Eetun yleisöstä, samoin kuin Pirkonkin (tai sitten se vaan poseerasi sille). Kävi morjestamassa yhtä ratahenkilöä jne. Hyl tuli silti mun huonon ohjaussuunnitelman takia esteellä nro 5 (tai jossain niillä main). Radalla oli kuitenkin hyviäkin juttuja, kuten hienot kontaktit!

Toka rata oli ihan loistava! Mitä nyt sarjaesteellä Nemi meni b:stä ohi ja palautin sen sille enkä muistanut palata sarjan alkuun asti... siitä siis hylkynen.

Iltapäivällä aksattajaksi vaihtui Merri ja ohjastajaksi Eetu. Nuo olivat Eetun ensimmäiset viralliset kisastartit eikä heillä mennyt yhtään hassummasti. (varsinkaan kun E ei reenaa agia -tai mitään muutakaan- koirien kanssa eli aksattajille tutut ohjausniksit eivät ole tuttuja) Eka radalla putosi okserin rima ja keinulle hidastuskäsky oli ihan liian myöhässä joten Merri teki lentokeinun, lisäksi tuli muutama sekuntti yliaikaa. Toisella radalla Merri poistui keinulta turhan varhain (ylämenolla), jotenka keinu uusiksi. Rata oli huomattavasti kinkkisempi kuin eka rata joten aikaa paloi kun Eetu ja Merri kiemurtelivat esteeltä toiselle. Tulos kuitenkin huipusti molemmilta radoilta ja viides sija rotumestiksissä.

Sunnuntaina läksin Haukkikselle kahdestaan Merrin kanssa. Hyppyradalla Merri tuntui hivenen hitaahkolta, kepit olivat hitaammat kuin yleensä enkä saanut koiraan vedättämälläkään oikein vauhtia. Virheittä maaliin ja yliaikaa n.5sek. Toinen rata olikin melkoista säätöä, radan ensimmäisellä kolmanneksella hukkasin koiran toviksi ja sitten radan ja lopussa pelkäsin tiputtavani housuni Joten en todellakaan ihmettele, että saatiin n.10sek yliaikaa! Kaiken sen häslingin jälkeen ihme ettei mennyt enemmän ja tullut virheitä. Piirimestaruuksien yhteispisteissä Merri sijoittui kahdeksanneksi.

Tuomareina Haukkisrallatteluissa toimivat Mika Moilanen ja Jari Tienhaara.

perjantai 13. elokuuta 2010

Korpikartanon c-pennut


Käytiin katsomassa noin 6-7 viikkoisia ruotsinlapinkoiranpentuja Pudasjärvellä tässä taannoin. Nythän suurin osa (vai kaikki?) pennuista on jo muuttanut omiin uusiin koteisinsa (ja Jonkun pitäisi päivittää rlk-sivustoa kun vain ehtisi).







Into


Keskiviikon Merrin tokojen jälkeen toksuttelin hieman Neminkin kanssa kun käytin sitä yksikseen lenkillä. Lenkin lomassa tehtiin jääviä, kaukoja ja seuruuta ja kotipihalla luoksetuloja ja.. jotain muutakin. Nemi oli ihan tohkeissaan tästä yllättävästä tokottelutuokiosta. Ainiin, niitä sivuaskeleitahan otin Nemin kanssa (mitä olin yrittänyt ottaa Merrin kanssa illan reeneissä), ja Nemi oli ihan stara niissä! Toki tein vain ihan ihan alkujuttuna mutta se ainakin luonnistui huomattavasti helpommin kuin mitä Merrin kera.

Nemin superlelu on rikki - luulin ensin että tämä ois suuri surio, mutta edelleen Nemi tuhtaa sen kanssa ihan mielissään vaikka siinä "tutissa" on selkeä reikä...

Agi, vko32


Nemin tiistai agit sujuivat kivasti. Harkat koutsasi Mikko.

Rakkoja


Olin viikonloppuna Porissa Sonisphere festivaaleilla. (Koirat olivat anoppilassa hoidossa eli viettivät rentoa mökkielämää) Päädyin pistämään McLarenit jalkaan koska en halunnut pilata (jos sataa jne) sen kummemmin Osakoita kuin Lancereitakaan festarimeiningeissä. Festareillahan tulee väkistenkin seistyä paljon, vaikkakin pyrin istuskelemaan mahdollisimman paljon jossain väljemmällä nurmikkoalueella. Oltiin otettu jätesäkit mukaan, ne suojasivat maasta mahdollisesti tulevalta kosteudelta, ja ne pystyi heivaamaan roskiin festareiden päätyttyä. Lauantaina tultiin Ruosniemestä (missä yövyttiin) kaupunkiin bussilla, mutta Porin paikallisbussiliikenne on niin huonoa, että illalla ei mennyt enää linkkureita takaisin päin - jotenka me käveltiin yöpymispaikkaamme (sukulaisten nurkkiin). Kävelyyn meni aikaa n.1h20min kun reippaasti marssi menemään. Voi olla, että hitusen ois aikaa säästänyt jos olisi osannut tulla suorempaa reittiä - tosin tuskin me ihan mahdottomasti kaarreltiin.

Enivei, ennen nukkumista kun riisuin kengät ja sukat niin havaitsin, että jaloissa oli hieman tuoreita rakkoja. Vasemmassa jalassa kaksi pientä vesirakkoa, sekä pikkuvarpaan että pottuvarpaan päässä ja oikeassa jalassa jo valmiiksi räjähtänyt vesirakon tapainen jalkapohjan ulkosyrjällä. Siihen kun lisätään sen "normaali" kipu mikä tulee jo pelkästään siitä kun seisoo paljon, niin avot! Tuo seisontakipu oli kyllä vielä pahempi sitten sunnuntaina. Oon niin kipuherkkä, että bändien kuuntelunautinnot kutistuu olemattomiin kun ajatukset on vain siinä epämiellyttävässä tunteessa...

Su-illan ja ma-aamun könkkäilin ihmeellisesti menemään. Oikealla jalalla ei voinut astua kunnolla ollenkaan. Vielä nyttenkin jalalla on hankalampi kävellä jos ei ole kenkiä, sukkia ja laastaria. Ja esim eilen kun hetken aattelin, että kyllähän tää jo menee ja yritin käyttää koiria hieman pidemmän lenkin... niin totesin kesken matkaa ettei se ehkä ole vielä kovin hyvä idea.

Jotta sellaisilla jaloilla sitä ois tarkoitus liitää neljä rataa tulevana viikonloppuna. Juoksemisessahan jalat on enimmäkseen ilmassa, niin sehän ei niin haittaa kipeää rakkotassua?!?

torstai 12. elokuuta 2010

Jennin tokovalmennus, osa2


Aiheena nouto ja sivuaskeleet.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Laajavuori


Varasin majoituksen Laajavuoresta, Jyväskylästä. Eli osallistutaan pitkästä aikaa rotuyhdistyksen erkkariin. Ja samalla tokon rotumestaruuksiin. Pitäisi vaan päättää, että olenko niin hoopo, että ilmoittaisin molemmat koirani toksukarkeloihin Erkkarisydeemit ovat siis 16.-17.10.2010

Näyttelyssä ruotsinlapinkoirat arvostelee Maija Mäkinen

(joka valitsee myös näyttelyn parhaan sekä näyttelyn parhaan veteraanin)

ja tokotuomarina toimii Mauri Pehkonen

torstai 5. elokuuta 2010

Aamulla agia, sateessa ja tuulessa


Kävin aamusella aksattamassa Martinniemessä, ulkokentällä. Ensin vähän jotain palasia Merrin kanssa ja sitten Nemiliinin kera.

Jennin tokovalmennus, osa1


Eilen alkoi Merrin tokot Activen hallilla. Kouluttajana siis Jenni Ojala.

Toksu liikkeistä reenattiin eilen liikkeestä seisomista ja hyppyä.

Ufotusta


Tein Nemin kanssa eilen illalla Merrin toksujen jälkeen. Merri ei osallistunut tällä kertaa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Takaisin toimintaan


Nemin koutsien kesäloma päättyi ja reenilöt alkoivat. Tämän aamun harkat veti Mikko. Tehtiin about 23 esteen rata. Hyviä ja ei niin täydellisiä juttuja taas... kivaa enivei

Edistys taka-askel


Jei! Nemi tasapainoreenaili ufolla jo hieman takajalkojaankin. Naksulla ja ahneella koiralla saa ties mitä aikaan

Merrikin myös vihdoin tajusi mitä kummaa haluan sen tekevän ja iski tassuaan kovasti ufolle. Nemi välillä myös yrittää kaivaa sitä jos nami ei lennä heti - eikä se tietty siitä toiminnasta lennäkkään (ts laitan namin suoraan suuhun jotta koira ois hetken ufolla tai korotutan vähän ylemmäs jotta koira vähän steppailisi/vaihtaisi asentoaan).

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Maratonin hengessä


Kenties Euroopan Yleisurheilukisojen innostamana läksin tänään (jep jep eilistä se oikeesti oli, en mä yöl juokse) käymään juoksulenkillä. Ties kuinka pitkä aika edellisestä lenkistä on. Hyvin suunniteltu on puoliks tehty, ja tätä lenkkiä on kyllä suunniteltu rutkasti Viipotin Kaistiksen lenkin, oisko se jotain 1-2km, en tiiä. Juuri tuota pidempää ei kannata kipittää ettei jalka hajoa. Nyt se onnekseni kesti ihan hyvin. Ja kengätkin tuntuivat ihan hyvältä, eli ei ongelmaa sen asian suhteen - ihme kyllä - tällä kertaa. Niin ja mulla oli jalassa oikeen juoksu sukat, aika proota

Onni aksa ilman öttiäisiä


Nemi aksaili tänään, ts eilen, hallilla. Oli kivaa ja onnistunutta

Dementtia toksut


Kävin siis keskiviikkona tokoilemassa Tuijan ja viiden koiran kera.

Nemille jäävät (kestää avona), kaukoja (alku reeniä ts ei olla kovin pitkällä mutta menee paremmin kuin Merrin kanssa), pari lyhyttä seuruu pätkää ja luoksetulo. Lisäksi jotain aksapuolen pyörittelyjä (sylkkäri).

Merrin kanssa taasen... ruutua, jossa huutaa heti jos kasvatan matkaa yli viiteen metriin. Ts jonne mennessä huutaa ja kysyy.

Kaukoissa oli ihan ulalla.

Tunnarissa teki hyvin kun piilotin yhen mettään/ojanreunalle, mutta kun otin häiriökapuloita mukaan niin toi väärän. Testasin josko auttas kun laittaa oman päälle namihitusen --> siitä seurasi se, että Merri söi sen namin ja toi viereisen kapulan. Nyt se myös leikitteli/puri kapulaa toisin kuin alkukesästä.

Jäävissä ei ongelmaa.

Luoksarit ihan jees.

Mitähän muuta tein Kuivasjärvi reeneissä? Ei voi muistaa enää.

Noh. Sitten kävin tänään (ts eilen) hallilla.

Rakensin ruudun iloisista kukkapurkeistani. Huomasin, että naksutin oli jäänyt kotiin. Ajattelin yrittää sitä ruutuun irtoamista ilman niitä haukkuja - eli vein namin ruutumattoni päälle. Koira kyllä irtosi, mutta ei pysynyt ruudussa paikallaan millään käskyllä, eikä lopulta ruudussakaan vaan lähti nuuskuttamaan ja etsimään lisää ruokaa. Eli tuo metodi ei vaan tuolle ahneelle possulle toimi. Lähettelin normi matkalta koiraa ruutuun, nyt se ei huutanut ja jäi seisomaankin ihan hyvin sinne - kiiruhdin sitten palkkaamaan sitä sinne, hieman se kyl tassutteli vaihtoi sijaintiaan sinä aikana kun ehdin ruutuun asti. 

Aattelin tehdä pari hyppyä. Pienenä välipalana. Senhän se kyl osaa. Niinhän sitä luulisi. Merri aatteli, että tehdään välillä alo-hyppyä ja jäi seisomaan esteen taakse tai melkeenpä vierelle. Palastelin liikkeen osiin jolla sain sen tekemään sen kunnolla. Muisti palaa pätkittäin.

Sitten tein noutoa, puukapulalla. Kehumalla sain koiraan lisää vauhtia. Loppu meni paremmin kun tein miten Pirkko neuvoi (kiitos). Metallinoutoa yritin hypyn kautta, lähti kyl hyppäämällä mutta toi kiertämällä hypyn. Metallikapulaan suhtautuu hivenen nihkusti.

Kuherruskuukausi ohi


Siis Lancereitten ja Osakoiden suhteen

Kenkä/jalka (oik) viettää ulospäin, ulkosyrjälle. Josta seuraa se, että mul on -taas- joku onnellinen kovettuman alku jalkapohjassa. Tähän melkeen voisi lainata Ismo Alangon  hittiä. Mä olen melkoisen varma, että sanoin KenkäTohtorille, että laittaisivat muutaman millin tehot sinne ulkosyrjälle jotta tältä vierimisongelmalta vältyttäisiin. Mutta se ¤/&¤(¤/&( taisi ymmärtää täysin väärin mitä tarkoitin, koska -varsinkin Osakoissa- jo pelkästään kun seison niin pitää jännittää jalkaa kun jalan asento vääristyy --- viettää sinne ulos/alaspäin.

Ilman tuota Osakaongelmaa voisin vain sanoa, että paska jalka kun mikään kenkä ikinä ei ole hyvä. Aina jalkaan tulee joku ongelma (kovettuma, vesirakko, tavan rakko, nilkka/jalkapöytä kipu jne jne), mutta nyt siis lisäksi keetuttaa tuo asia.