Toipilaana

Hei, katsokaa mitä mulle on tehty. Mä joudun kulkemaan kotona koko ajan tällainen lampunvarjostin päässä. Mistä ne keksikin työntää mun pään tällaiseen ämpäriin?

Tämä homma lähti siis siittä, kun me mentiin noiden ihmisen kanssa käymään siinä yhdessä paikassa missä on monesti tosi monia muitakin koiria. Nytkin siellä oli yks tosi iso koira, jota mä koitin varoitella, että MINÄ olen täällä. Mutta nuo ihmiset käskivät olla mun hiljaa. Tylsiä kun ovat.

Käyttivät mut siellä puntarillakin, olen kuulemma vähän lihonut (15,65kg).

Sitten se yks täti tutki mua hieman ja pisti mua jollain ja sitten mua rupesi väsyttämään... ja seuraavan kerran kun heräsin niin mulla oli tuo tötsä päässä. Aika törkeetä!!! Tosin aika väsynyt olin siinä vaiheessa vielä enkä olisi tahtonut herätä kovin äkkiä - mikäs siinä uinuessa kun nuo omat ihmiset pälpätti jotain siinä vieressä ja silitteli ja rapsutteli mua kovasti. Lopulta heräsin ja lirautin pikkupissat kun ihmettelin missä oikeen olin ja mikä se törppö oikeen oli ja tuntui samalla vähän kuin olisin vaan leijaillut...

Kun tultiin kotiin niin mut kannettiin sisälle pötköttelemään makuualustalle, josta lähdin pian matkoihini. En kauas toki mutta mä tahdon ite päättää missä mä nukun!

***

Silloin kun mennään ulos niin nuo ottaa tuon lampunvarjostimen pois, mutta mä en kuitenkaan saa tutkia mitä ihmettä mun mahaan on oikein teipattu. Aika epäreilua.

Mahassa on joku teippi, joka kuulemma otetaan pois kutiamasta muutaman päivän päästä. Kaikki karvat on ajeltu pois siitä teipin tyköä. Ei mitään järkeä noilla pakkasilla, toisaalta taas karvat kutittaa välillä joten voihan tässä jotain positiivistakin olla.

Pihalla on kivaa, oon sukellellut lumihangessa, haukkunut oravia yms normaalia. Tosin irti en ole saanut juoksennella ja Merrin kanssa en saa riekkua, enkä toisaalta oikein nuuskutellakkaan.

Tässä mä oottelen mun aamupalaa. Maanantaina en saanut aamupalaa ollenkaan ja illallakin vain pari vaivaista suupalaa. Ruoka kyllä mulle maistuu, nälässä pitävät pöhköt! Välillä Kaisa antaa mulle jotain erivärisiä nappeja (kipulääke=rimadyl, antibiootti=synulox), ekalla kerralla se oli ihan tyhmä kun se tunki ne jonnekin juuston väliin. Hankalahan niitä niin oli syödä. Sitten se oli vielä ihmeellisempi kun laittoi sellaisen nami-napin mun suuhun ja piti mun kuonosta kiinni. Daa! Mä tahon ite pureskella ne, aika pian se kuitenkin oppi vaan antamaan ne mulle - rouskutan ne alas ja saan aina välillä juustoa. Tosin voisivat antaa vaikka makkaraa kun en ole niin juuston ystävä, mutta meneehän tuo paremman puutteessa.

Jaloistakin on ajeltu karvoja pois, noissa kohdissa oli jotkut punaiset teipit kun tultiin maanantaina kotio. Sain kuulemma kipulääkettä suoraan suoneen. En tiedä kumpi olisi ollut trendikkääpää noi paljaat jalat vai ne punaiset laastarit.

Kauheestihan nuo kyttää mun tekemisiä koko ajan, mutta toisaalta tottelevat mua aika hyvin. Esim rapsutuspalvelu on paljon parempaa kuin normaalisti. Kaulaämpärin kanssakin oon tottunut olemaan jo aika hyvin, toivottavasti sitä ei kuinkaan joudu pitämään ihan iäisyyksiin asti - ei se nyt niin hauska ole!

t: Nemi