Tiistaina Mikko laittoi meidät kuntotestiin, vai olikohan se muistitesti sittenkin? Radalla oli siis 28 estettä. Ryhmäläisistä kahdelta katosi rata kesken menon - tällä ei käynyt niin, mutta kunto kyllä meinasi loppua enkä todellakaan ehtinyt tekemään persjättöä pussille mikä olisi ollut ehkä viienneksi viimeinen este. Jotenkin sain sen lopun räpellettyä oikein, mutta sitä ennen oltiin tehty kyllä virheitä esim putkelle en saatellut koiraa kunnolla joten koira kiepsautti heti kun mun suunta lähti muualle niin aalle putken sijasta. Ja slalom paikassa vikan hypyn Merri hyppäsi toiseenkin suuntaan kun ohjasin idioottimaisesti koiran esteelle vastakkaisella kädellä. Ne taisivat olla suurimmat virhe paikat. Toisella kierroksella korjattiin nämä ja Mikon ohjeilla paikat menivät loistavasti ja ehdin tekemään sen lopun persjätönkin kun lähdin liikkeelle kun koira oli putkessa, mikä oli ed este, tosin olisin ilmeisesti voinut vieläkin sukkelammin lähteä jatkamaan matkaani.
Todella kivat treenilöt olivat ne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti