torstai 26. helmikuuta 2009

Loppusuoraa ja muita juttuja


Nemi päätti maanantai-illan agirupeaman. Tämän kaltainen rata juostiin kahteen kertaan:



Jostain syystä Nemi oli häiriöaltis taas. ts kun muut ryhmäläiset oli "täällä alhaalla" eli lähdön takana niin Nemin oli hankala keskittyä siihen alkuun. Eli ensin tuli pois ts kiersi sen ekan hypyn. Nemiä siis häiritsee tällaiset asiat, jos lähellä esteitä on muita ihmisiä (tahi koiria!) tai jos pitää hypätä kohti seinää jne.

3-4 tein jotain leikkauksen ja sylkkärin väliltä. Olisi ollut ehkä fiksumpiakin ohjaustapoja olemassa. Kepit koira meni tosi hienosti - samoin kuin oikiastaan koko loppuradan. Ekalla kierrokselle siis. Olin jättänyt loppuun namin, joten Nemi irtosi huippusiististi lopun! Hymy Öö, tosin esteen 11 jälkeen olisin ehkä voinut sanoa jotain piikkasen aiemmin, niin koira olisi aiemmin tiennyt mihin suuntaan jatketaan eikä olisi tullut niin valtavaa kaarretta.

Toisella kierroksella eka hyppy meni kyllä ihan hyvin, mutta putken jälkeen kuono meni maahan. Maasta tuntui löytyvän namusia.. joten ei muuta kuin alusta homma uusiksi. Muuten taisi mennä hyvin, mutta koira kiersi loppusuoralla viimeisen hypyn. Joten otin loppua (olin itse tuossa vaiheessa vielä kentän perällä eli esteen 11 paikkeilla) uusiksi. Yhdellä kertaa saattelin koiraa ihan turhaan 10-putkeen ja siitä koitin päästä 11 esteen toiselle puolen ohjaamaan loppusuoran eri puolelta. Enhän mä mihkään ehtinyt ja loppu ei tod sujunut. Sitten kun luotin koiraan paremmin ja lähetin sitä yksinään kohti putkea ja jäin hyppyjen toiselle puolen niin ehdin paremmin vastaanottamaan ja kääntämään koiraa loppusuoralle (pujottelun puoleiselta puolelta hyppysuoraa).

Käännökset radalla ois voinut olla paljon paljon tiukempia. Mutta toisaalta kiva "usvatus" rata.

Ei kommentteja: