maanantai 23. helmikuuta 2009

Epiksissä: häiriöaltis koira ja onnistuneet kontaktitreenit


Eilen oli taas niitä aamuja kun sitä miettii, että nyt olisi viikonloppu ja periaatteessa mahdollisuudet nukkumiselle. Mutta mitä sitä tekeekään? Pomppaa seiskalta ylös ja ajelee hallille (eka vein Eetun lipastolle).

Epiksissä oli tarjolla ratoja lähinnä kisavalmiille koirakoille. Yksi mölli-hyppis, yksi mölli-agirata (ei keinua, rengasta tai pujottelua) ja yksi ykkösluokan tasoinen tavisrata. Ilmoitin Nemin kaikille radoille ja Merrin vikalle eli taviskisaradalle. Merrin lähinnä sillä, että sekin pääsi tekemään jotain kun mukana kerta oli.

Ensin oli se hyppäri, about m:n muotoinen juoksurata jossa oli kolme putkea, pussi ja niitä hyppyjä. Menin tosi kauas ottamaan koiraa vastaan. Mutta. Kappaskappas heihei, se ei kestänytkään sitä Otsan rypistys Kiersi hypyt ja tuli mun luo. Kävin palauttamassa sen sinne takaisin (aika oli toki lähtenyt käyntiin tuossa vaiheessa kun koira ylitti lähtöviivan) enkä sitten mennyt ihan niin kauas käskyttämään koiraa. Tällä kertaa se lähti ihan hyvin liikkeelle ja reipastuikin välillä ja irtoili esteille tosi hyvin. Kunnes loppusuoralla huomasi radan laidalla kaksi poikaa istumassa muurin päällä (ratahenkilöitä) ja sen meno herpaantui ja tuli joku pyörähdys ennen toisteks viimistä hyppyä.

Toinen rata oli muuten samanlainen mutta pussi ja jokunen hyppy oli poissa. Hmm. taisi siinä olla joku hypyn vaihdos ja pikkaisen erinlaiset kiemurat. Ainakaan juoksusuunta oli eri. Jok tap hyvin simppelirata, jonne oli pistetty a yhden hypyn paikalle ja puomi hypyn ja pussin paikalle.
Jätin koiran vannotettuna ekan hypyn taakse ja kävin viemässä namialustan a:n toiselle puolelle (Päivi vei puomille, kiitos!).

2 hyppyä ja a, menivät tosi hyvin. Kontaktieste ja pysähdys ihan loistava! Vapautus palkalle (pistin palkan alustalle kun koira siis oli esteellä jo loppuasennossa). Mutta sitten pakka levisi ja tuli mieleen, että Nemille radat on tähän saakka aina loppuneet kontakteihin! Ei se tiedä että ne voi jatkuakin... (ts radat eivät ole pitkään aikaan jatkuneet kontaktiesteiden jälkeen) Kun meidän välinen kontakti oli herppaantunut niin koira huomasi niitä häiriötekijöitäkin (ratahenkilöitä) ja tuli kieltoja esteiltä jne. Sitten taas mentiin ihan hyvin. Ja se puomi! Aah - ihunata, paras kontakti (etutassut maassa) pitkiin pitkiin aikoihin! Kyllä se sieltä vielä tulee Nauru Vikat hypyt eivät enää niin onnistuneetkaan, ja soimasin itseäni että edes yritin ohjata koiraa niille kun sen mieli oli jo muualla. Olisi pitänyt lopettaa leikki huippu-puomiin.. mutta ei se järki aina juokse oikeissa kohdissa.

Sitten vika rata, josta olin ajatellut, että jos siinä on keinu niin en mene sille Nemin kanssa. Noh, ei ollut keinua, mutta silti mietitytti.. kun Nemi kerta oli tuollaisella "en keskity" tuulella. Mutta ajattelin sitten, että kun maksettu on (hurjat 3€) niin käynpä reenimässä niitä kontakteja edelleen.

Radan muoto pysyi suht samana kuin ed radatkin. Mukana oli nyt myös rengas ja pujottelu.

Ensin kirmasin radan Merrin kanssa, joka oletetusti juoksi sen puhtaasti. (aika n.miinus seittemän) Pääsipä se kuitenkin ravaamaan - kuten minäkin..

Nemin kanssa sitten. Sama lautas -show (kiitti Päivi!). Rata alkoi hypyillä ja puomilla. Puomi ei nyt niin hyvä kuin aiemmalla radalla (etutassut takas kontaktilla), mutta ei huono kuitenkaan. Sitten levisi pakka, kun olisi pitänyt mennä pujotteluun. Koira juoksi ohi - haukkuen, kohti ratahlöitä. Pari uusintaa ja sain sen pujoon, mikä meni ihan hyvin (olin esteen vasemmalla puolella, mutta en halunnut vaihtaa puolta, kyllä se koira sen esteen osaa -olin minä kummalla puolen tahansa- kunhan keskittyy. Ja niinhän tuo osasikin). Sitten putki, rengas, aita ihan hyvin ja melkein putkeenkin, kunnes huomasin putken takana taas jonkun häiriöhenkilön. Joten siitä taas kielto. Sitten putkeen ja pari hyppyä ja aalle. A suoritettiin taas loisto-hienosti! Nyt päätin vain kehua koiraa hulluna ja kun vapautin koiran palkalle niin tarkoits oli tulla kehuen radalta pois. Mutta tällä kertaa koira hyppeli oma-aloiteisesti loppuhypyt radalta. YllättynytNauru

Hyvää oli radan yhteydessä olleet kontaktit. Puomi ja a menee jo kyllä vauhdista. Huonoa oli sitten tuo ylimääräisiin asioihin huomionkiinnittäminen. Harjoitella pitää häiriöitä (ylimääräisiä ihmisiä radalle ja radan reunoille), lähtöjä (kauas menoja ja niin, että se eka este suoritetaan eikä kierretä - tätä ei ollut kyllä tehnyt aikoihin, joten oli aika yllättävää), ratoja niin, että kontaktin jälkeen tulee joku este -eli että pasmat ei menisi tuosta sekaisin.

Plus tietty sitä keinua, jotta päästäisiin joskus oikeestikin kisaamaan.

Ps. Ilmoitin koiran makseihin, koira ei ole hypännyt maksikorkeuksia sitten kuin viimeksi marraskuussa.. Ja toisaalta se on ollut viikon vasta kotona... (seliseli)

Ei kommentteja: