keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Ei leluja mutta intoa


Kokeilin eilen Nemin Okk-treeneissä lelupalkkausta, mutta ilmeisesti tuolla hallilla on kakrua sen verran jänskättää ettei lelupalkkaus kiinnosta - joten lihapullat on pop.

Harjoittelin yksittäisinä a:ta ja pujottelua. Pujoon sain treenikaverin avuksi vahtimaan namia niin sujui ihan kivasti. Tein siis kulmia ja vedätystä - kesti molemmat hienosti.

Lisäksi teimme kaksi ratapätkää, joita molempia helpotin hieman Nemille. Ensimmäisessä oli kuitenkin yksi sylikääntö (ja leikkaus), jonka kanssa sain tehdä hieman töitä jotta sain Nemin käänettyä heti hypyn jälkeen luokseni ja siitä taas jatkamaan matkaa.
Radat koostuivat siis hypyistä ja putkista (2 suoraa putkea).

Toisessa harjoituksessa olisi ollut paljon välistä vetoja, mutta ne tuntuivat turhan hankalilta meille siinä vaiheessa iltaa, joten helpotimme rataa sutjakkaammaksi Nemille - ja Nemillä tuntui olevan intoa, riemua ja vauhtia sen tekemiseen.

Oli mukava seurata koiraa kun se sinkoili hypyille ja putkiin, niin sitä pitää - mun taito ohjata koiraa tulee (toivottavasti) ajan myötä - mutta on ihanaa kun koira on niin tohkeissaan ja irtoilee esteille. Mitä siitä, että se tekee omaa rataa...



Ei kommentteja: