tiistai 6. marraskuuta 2007

Jatkoryhmän treeni 5.11.-07


Tällä kertaa oli minun vuoroni tehdä "pikku" treeni. Harjoittelimme kahdella esteellä eteen lähetystä (suoraputki ja hyppy), molempiin suuntiin. Koirat irtosivat / etenivät hyvin, mutta ihan vielä kaikki eivät ole sisäistäneet sitä että palkka voi löytyä muualtakin kuin ohjaajan kädestä.

Pujottelua - jossa tuli vaihtelevia suorituksia. Harjoittelu jatkukoot

Rengas - hyppy -yhdistelmää. Molemmista suunnista. Suurimmalle osalle koirista oli vielä hieman vaikeuksia renkaalle tultaessa hypyn kautta eli vauhdista. Myös siinä oli eroja miltä puolelta ohjaaja ohjasi koiran renkaalle - siis eroja siinä että suorittiko koira rengasta vai ei.
Rengas sulkeisia vaan, niin kyllä se siitä! Yksittäisenä esteenä rengas kyllä sujui kaikilta, mutta jos ohjaaja muutti käskytystä tai ohjaustapaansa tai jos renkaalle tultiin vauhdikkaammin niin suoritus ei ollutkaan niin sata varma...

Ensi viikolla saatte 100% harkat Pirkolta, koska allekirjoittanut on Balttian V-nly reissulla.


Ei kommentteja: