Tara aloitti tosiaan koiratanssin harrastamisen, kun pääsi Oulun koirakerhon koiratanssin perusteet -kurssille, joka alkoi syyskuun lopussa. Nyt on kaksi kertaa kurssista ollut (yhdellä viikolla ei ollut treenejä kun hallissa missä treenit ovat oli silloin agilitykilpailut).
Ensimmäisellä kerralla Taran taukovilttikäyttäytyminen sujui varsin kivasti, mutta viime viikolla oli enemmän häröilyä. Pentu joutui vähän turhan vaikeaan paikkaan kun sen lähellä oli muita koirakkoja. Itselle tämä ylös, että seuraavalla (seuraavilla) kerroilla kannattaa leiriytyä selvästi erilleen muista tai olla menemättä yleisesti himottuihin paikkoihin (ehkä ne koukkupaikat tai muut siinä laatikoiden läheisyydessä olevat paikat).
Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin jalkojen ympäri pyörimistä ns kahdeksikkoa. Tässä itsellä oli vaikeuksia käsiohjaustekniikan kanssa. Tara seuraa erittäin halukkaasti namikäsiä, ja on kovin oppivainen, joten nakkikäsillä ei voi huitoa miten sattuu. Lisäksi harjoiteltiin pyörähdystä, siis sitä että koira pyörähtää itsensä ympäri. Käskyinä näissä "kasi", "twist" (myötäpäivää) ja "swing" (vastapäivään). Käskyjä pentu tokikaan ei vielä osaa.
Toisella kerralla harjoiteltiin mukana kulkemista. Kukin koirakko kävi musiikin soidessa yksinään estradilla. Tara hyppi -ja käskytti- nakkikäsiäni. Ei mennyt oikein putkeen siis, omalta osaltani. Positiivista oli kait se, että koira ei pyrkinyt eri suuntaan. Havaintona toki myös se, että pennulle on oma opettelunsa ja häiriön aiheensa se jos itse yritän notkua musiikin tahtiin (eli poikkeavasti normaalista liikkeestäni).
Lisäksi otettiin harjoittelun alle jalkojen välistä pujottelu (eri kuin kasi, eli tässä ihminen liikkuu eteenpäin - tai edistyneemmässä tapauksessa taaksepäin) ja ohjaajan ympäri meneminen. Jalkovälipujossa oli aluksi tärkeää se missä koira on kun tehdään ekaa pujoa. Ihmisen ympäri menossa palkattiin koira sekä takana että edessä, tämäkin aiheutti mutkittelua ja käsi taituruutta namien kanssa. Siinä kun sitten kouluttajalle ihmettelin tajuaako pentu tästä mitään ja miten tästä eteenpäin ja miten nakkikädet häivytetään niin Tara tarjoili kokonaista liikettä ilman mitään välipalkkoja tai namikäden seuraamisia, että joo ... ehkä se jotain tajusi 😉
Kotona on sitten jotain näistä välillä treenattukin. Paitsi nyt kun tätä kirjoitan niin huomaan, että kasia on tullut tehtyä aika vähän - eli sitä siis jatkossa enemmän.
Tänään tehtiin tällainen treeni kotosalla:
.... Eilen treenailtiin myös hieman
https://youtu.be/hh3wow8N6SE
https://youtu.be/2QhVx32PE4M
Tässä näkyy se ympäripyörimisen edessä ja takana nameilu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti