Tänään on tullut taivaalta lunta aamusta iltaan. Mikäs siinä, koirat tykkää ja maisemakin oli kiva hetken aikaa (nyt sataa vettä). Ainut vaan, että saadaan autoon talvirenkaat vasta huomenna alle, joten jätin sitten ihan suosiolla Taran tokot väliin (myin ne kaverille). Viime viikon tokoihin en mennyt orastavan kurkkukivun takia (ne treenit annoin yhdelle toiselle kaverille).
Eilen kävin koirien kanssa Haukkiksella treenimässä. Kaveri lapinkoirineen oli varannut yhden kentän tunniksi, joten mentiin samalle vuorolle (toki mulla on myös omatoimitreenioikeus sinne). Kikin kanssa treenailin ensin kontaktijuttuja (Kiki nuuskutti aika paljon lattiaa, mutta "virkos" se siitä sitten kiinnostumaan mustakin), lisäksi Kiki teki muikkupalkalla jotan seuraamispätkiä ja muita temppusia.
Tara treenasi ensin aika paljon vilttiketjuilua kun meinasi mennä vähän kiihkeäksi kun paikalla oli pari suomenlapinkoiranpentua joiden kanssa se on leikkinyt Alakylän lapinkoiratreeneissä. Saatiin hyviä häiriöharjoituksia ts vilttitreenit rupesivat sujumaan alun sählingin jälkeen ihan hyvin.
Lisäksi tein Taran kanssa perusasento kontakti/luopustreeniä, vatitreeniä ja kaukoja. Leikittiin lelulla ja Tara söi nakkeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti