tiistai 30. kesäkuuta 2020
Punkkikesä
Kikistä ehdittiin napata kaksi punkkia pois ennen kuin lopulta laitettiin punkkiliuosta koiralle karvojan alle selkään.
Mulla on hämärä mielikuva siitä, että vuos sitten kun laitettiin samaa ainetta koirille ennen kesälomareissua, että Kiki olisi hieman oireillut tuosta Bayavanticista. Siis että se olisi sitä häirinnyt, kutittanut tms. Mutta koska en löytänyt mitään merkintää aiheesta täältä blogista niin ajattelin, että ehkä muistan väärin (siksikin kirjoitan tämän nyt "ylös"). Koirillamme on jo vuosia käytetty "hyvällä menestyksellä" kyseistä punkkiainetta, mutta ehkä täytyy nyt myöntää, että koirat ovat erilaisia ja voipi olla ettei tämä Kikille passaa. Tai se on herkkähipiäisempi tai jotain. Ei sillä siis muita vaivoja tuosta ole näkynyt kuin se, että koiraa selvästi häiritsi joitain päiviä litkun laittamisen jälkeen se. Eli kutisi ja koira yritti rapata ja nuolla itseään sen jälkeen kun tuota oli sille pistätty.
Lopputulos. <note to yourself>
Älä käytä enää tätä Kikille. Ehkäpä ne jotkut punkkipillerit voisivat ennemmin olla sen juttu?
ps. punkkilääke laitettiin koiralle siis juhannusviikolla, olikohan 15.6 tai niillämain.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020
Jonkunlainen raportti kesäkuisesta koiratanssipäivästä
Niin kuuma, että aivot sulaa ... että yritäppä tässä sitten laatia edes semifiksua selostetta eilisistä koiratanssitreeneistä.
Onneksi treenit olivat hallissa, jossa oli ihanan viileää. Eipä olisi reenailusta tullut mitään jos olisi pitänyt helteessä temppusia ja aivotoimintaa harrastaa (joskin kuvat olisivat varmaan sitten parempia, mutta ennemmin viileys ja kököt kuvat).
Okk:n koiratanssijoita kouluttamassa olivat Susanna Ekblom ja Katja Tamminen, joiden siis olisi pitänyt olla tuomaroimassa ko päivänä samassa hallissa tanssikisoja. Mutta koska kisat oli peruttu (koska korona) niin saatiin heidät tänne kouluttamaan.
Olin Haukkiksella hyvissä ajoin, joten käytin ensin Kikin lenkillä ja sen jälkeen raahasin halliin tavaraa (autosta kevytmetallihäkin, omat eväät ja treenirepun) ja tietysti myös koiran.
Kurssilla oli 4 teemaa
Ensin kouluttajat aina selostivat "luennoivat" käsiteltävästä aiheesta kaikenlaista, joku demokoira kävi näyttämässä vähän käytännönjuttuja (paitsi koreo) ja sitten tehtiin käytännössä (joko yhdessä tai yksittäin) ko asiaa.
Mielentila
Muistiinpanot:
Mielentilatreeni
Käytäntö:
Omia pohdintoja:
Video ekasta versiosta (yllättäin kaveri oli videoinut meidät, kiitos :))
Päivän lopuksi tehtiin tämä harjoitus uusiksi. Tosin niin, että nyt samoja liikkeitä olisi pitänyt muuttaa. Esim eri tasolle, tai itse liikkua hieman eri tavalla, tai jotain.
Htm
Nouto

- Mielentila
- Koreo
- Htm
- Nouto
Ensin kouluttajat aina selostivat "luennoivat" käsiteltävästä aiheesta kaikenlaista, joku demokoira kävi näyttämässä vähän käytännönjuttuja (paitsi koreo) ja sitten tehtiin käytännössä (joko yhdessä tai yksittäin) ko asiaa.
Mielentila
Muistiinpanot:
- Ei pelokas
- Koira aktiivinen ihmistä kohtaan, korvat ylhäällä, koira kuulolla
- Palkkaa koiraa mielentilasta, hyvästä ilmeestä
- Mitä kaikkea tapahtuu kun tullaan kisoihin / treeneihin. Koirakohtaista mikä häiritsee
- Mitkä ovat oman koiran haasteet
- Haasteita voi olla monta, vaikka päällekkäin
- Aina kannattaa valmistaa sekä koira että itsensä treeniin (lämmittely, ajatukset treenissä eikä jossain muualla)
- Passivoituuko vai kiihtyykö koira kun tullaan kisapaikalle / treeneihin
- Anna koiralle aikaa palautua vaikeasta tilanteesta
- Joissain tiloissa / tilanteessa ole jämäkkä jos koira ei ole kuulolla eikä vastaanota käskyjä - älä käskytä (kuljeta koira esim namittamalla pahojen paikkojen ohi jos se ei kuitenkaan kykene tottelemaan käskyjä kun on jänskää tms)
- Älä jankkaa vahvoja liikkeitä - koira voi turhautua, tylsistyä. Helposti tulee ääntelyä tai muuta turhaumaa.
- Musiikki vo iolla häiriö
→ Passiivinen, huutamista, pari liikettä ja homma lässähtää
→ Pehmeälle aloitustreeniä
Jos musa häiritsee soita sitä kun ruokit koiraa, ihan pieniä pätkiä ensin jne totutetaan koira sekä musiikkiin että saadaan sille parempi mielentila musiikista ruuan avulla - Nopean koiran kanssa hankala tehdä hallintaa
- Mielentilatreenissä ei kannata tehdä esim seuruuta koska koirat oppivat siinäkin ja seuruun paikka saattaa muuttua huonoksi kun seuraa koiran rentoutta
Mielentilatreeni
- Palkkaa kun koira ottaa kontaktia
- Älä käskytä
- Suupielet kiinni, kun suu aukeaa niin koira on rennompi
- Liiku niin koiran on helpompi rentoutua
- Kun koira on rento liikkeessä voi ottaa vahvan käskyn, koira tekee tempun, kehu ja palkka vasta kun koira taas rento eikä hösötä
- Aktiivisuuden täytyy lähteä koirasta
- Älä painosta koiraa, jos koira paineistuu se ei tee mitään
"Älä vie koiralle namia, vaan anna sen hakea nami"
Käytäntö:
- Useampi koira meni yhtäaikaa kentälle tekemään treeniä
- Otin Kikin häkistä ja pistin sille remmin ja otin naksuttimen ja kasan nameja mukaan ja menin kentälle
- Kiki nuuskutti lattiaa tosi tosi paljon, ihan muutamia kertoja vilkaisi mua ja kehuin sitä siitä.
- Jonkun ajan päästä vilkaisukerrat tihenivät ja pääsin oikeasti kehumaan / palkkaamaan koiraa.
- (tätä kirjoittaessa en muista mitä kommentteja sain kouluttajalta, kirjoittelen ne tähän jos muisti palautuu)
Omia pohdintoja:
- Itselle malttitreenien kuningas kun tuollaisessa treenissä ei saa houkutella, kiskoa narusta, hillua itse niin että tekisi itsestä mielenkiintoisen jne.
- Kun treenin jälkeen menin käyttämään Kikin ulkona pissalla, niin se otti välittömästi muhun kontaktin ja oli tiitteränä kysymässä, että mitäs sitten tehtäisiin
→ Eli se paineistui täältä kuuhun ja takaisin siitä porukkatreenistä eikä mitään toivoa (juurikaan) ollut saada sitä omatoimisesti kontaktoitumaan minuun - Mietin kans sitä, että tuollainen treeni olisi hyväksi. Pitäisi - tai olisi pitänyt - aloittaa jo pikkupennun kanssa. Mutta kun peiliin kurkin, niin kuinka paljon oikeasti jaksaisin sitä harrastaa? Koirat ovat erilaisia. Entä kun on se herkkis jonka kanssa pitäisi tehdä ihan tajuttomasti tuollaista treeniä. Kuinka nopeasti se sitten kantaisi hedelmää? Ja kuinka paljon siinä tulisi takapakkeja, jotkut koirat eivät tod ole joka päivä tai joka treeni samanlaisia.
- Jos itse ei tunne kunnolla mielentilatreenien saloja, niin onko vaarana että opettaakin koiransa passivisuuteen? Älkää edes kysykö millaisia polkuja mun ajatukset kulkevat - heh. Mutta mietinpä vaan, että jos mitään ei vaatisi koiralta vaan vain odottaisi että sen mielentila on vastaanottavainen ja se olisi aktiivinen ja kontaktihaluinen kaikissa tilanteissa, niin pääsisinkö ikinä sen kanssa oikeasti treenimään? Siis lajikohtaisia juttuja.
Koreo
Muistiinpanot
- Vähemmän on enemmän
- Yksinkertainen on kaunista
- Tee ohjelmasta niin yksinkertainen että sen (tuomaritkin) tajuaa
- Käytä rekvisiittaa niin kuin sitä oikeastikin käytettäisiin
- Älä kiirehdi ohjelmaa loppuun
- Musassa selkeitä kohtia; poimi selkeitä kohtia mihin teppuja
- Temmon vaihtelut
- Jos pelkkää tykitystä vaikea pitää kokoajan tempoa ja tykitystä yllä
- Jäsentele biisi paperille. Miten temmot menee, missä pimputusta
- Jokainen liike osattava hyvin
- Ei puolittaisia liikkeitä
- Pidä kriteerit
- Jokaiseen ohjelmaan vähintään yksi uusi liike, pysyy koiralle ja ohjaajalle mielenkiinto yllä (usein kuulemma näkyy, että ohjelmasta toiseen pyöritään samojen liikkeiden ympärillä)
- Yritä erottua joukosta tempuilla (että ei esim sitä vadin kiertoa ja sen päällä pyörimistä)
- Kolme helpointa temppua mitä tulee mieleen
→ jätän ne pois koreosta (koska kaikilla muillakin on samat temput) - Esittelyyn jotain hienoa, älä vähättele itseäsi
- Koira aistii jos nössöttää esittelyn
- Treenaa treeniasussa eri paikoissa
- Aloitus asennossa, palkkaa koira
oikeassa mielntilassa - Rauhassa aloitusasento
- Lopussa kiitos /kumarrus (ei pakko)
- Älä vain juokse kehästä pois
- Ajattele, että ohjelma loppuu vasta kehän ulkopuolella
Harjoitusohjeet
- Tee 20 sek ohjelma
- Kehään tulo
- Alkuasento
- Ei pujottelua eikä pyörähdyksiä
Käytäntö
- Kaikille sama musapätkä, jota kuunneltiin n kertaa. Kukin mietti omaa koreota, ja teki itsekseen käytännönkokeiluja ja sitten ehdittiin hieman testailemaan koirankin kanssa.
- Päädyin aloittamaan tassutempuilla, sitten musaan sopivaa oikeanpuolen seuruuta ja sitten etujalka pomppuja muutamat (minä peruutin)
- Erittäin simppelejä juttua kun alun mielentilatreeni ei ollut vaikuttanut lupaavalta, siis siihen, että mihin Kiki kykenisi tuona päivänä tuossa porukassa
- Sain koiran kontaktissa kehään (bileet), alussa yritti haistella maata, mutta tosi pian nosti nenänsä ylös. Muistin tervehtiä yleisöä / tuomareita. Kiki teki rentoutumispyörähdyksensä ja sain sen istumaan aloitusasentoon. Koira rapsutti itseään ja sen pää pyöri joka suuntaan. Mä mietin, että odotan, että koira siitä hieman rauhoittuu (olin tyytyväinen etten antanut musamerkkiä kun koira oli hieman rauhoittunut)
- Hyvin vähäiseen harjoitteluun nähden koreo meni about niin kuin olin sen suunnitellut. Mitä nyt Kiki hermostui alun tassutempuista.
Video ekasta versiosta (yllättäin kaveri oli videoinut meidät, kiitos :))
Päivän lopuksi tehtiin tämä harjoitus uusiksi. Tosin niin, että nyt samoja liikkeitä olisi pitänyt muuttaa. Esim eri tasolle, tai itse liikkua hieman eri tavalla, tai jotain.
- Mä vaihdoin tassunanto temput nenäkosketuksiin. Tai luulin vaihtavani. Tarkoitus oli myös itse siinä liikkua eri tavalla. En enää muista mitä muuta olin ajatellut muuttavani koreosta. Mutta käytäntö meni aikalailla improiluksi. Positiivista kuitenkin, että siinäkin treenissä kehäänmeno- ja poismeno sujui ihan kivasti. Kouluttajat sanoivat, että koira otti musasta häiriötä että sitä kannattaisi treenata lisää / enemmän
Omia pohdintoja
- Ensinnäkin en voi kyllin korostaa sitä kuinka tyytyväinen olin siihen, että kehäänmenot ja sieltä poistumiset alkavat sujumaan. Toisaalta tämä myös painottaa sitä tosiasiaa, että kaikki mitä kehässä aikoo tehdä pitää osata, jotta se voisi sujua. Pitää osata yksittäisenä temppuna varmasti ja yhdistettynä muihin liikkeisiin / tilanteisiin (ketjutus)
- Hieman olen myös hämmentynyt ja hämmästynyt, että en näköjään ollut ihan kuin tikkupaskassa siinä esityksessä (heko heko) - alan oppia heittäytymään tähän hommaan. Mitä liitelijä tanssijaa minusta nyt ei saa edes sadassa vuodessa, mutta kehitys kehittyy kuitenkin
Htm
Muistiinpanot
- Seuruu palkka jalan viereen, naks
- Koira ulkokaarteella / ulkopuolella
- Halu seurata
- Palkataan asenteesta
- Tekniikka, targetit
- Position paikka
- Opeta aina kumpikin puoli
- Sormi ohjauksella, hidas ohjaus
"Hallitse päätä, hallitse kroppaa"
- Kun vatitreeni kunnossa otetaan pienempi targetti
- Käskysana vasta kun koira osaa tulla oikeaan paikkaan. Oikeassa mielentilassa. Koira saattaa jäädä väärään mientilaan jos käsky otetaan mukaan väärään aikaan ja näin käskyyn assosioituu väärä mielentila
- Vatijutut hitaasti opetusvaiheessa
- Koiran pitäisi osata pysyä positiossa
- Koiran pitäisi osata itse oikeaan paikkaan tuleminen. Jos aina härväystä niin opeta uusiksi
h i t a a s t i - Muista, että välillä voi tehdä vähän, pienen käännöksen, askeleen tms
- Sivuaskeleissä koira nojaa ihmiseen. Ensin vain painonsiirto jalalla
- Väistäminen opetetaan viimiseksi (sivuaskelissa)
- Takajalkatargetilla saa hyvän / suoran peruutuksen
- Luopumistreeni:
→ koira seuraa, ulompi käsi pitää namia tai lelua koiran toisella puolella. Palkka muualta. Kun koira seuraa rennosti ja luopuu kädessä olevasta palkasta niin seuruu on varmalla pohjalla
Luopumiskohteena ei kaikkein parasta herkkua / lelua (ainakaan aluksi)
→ Tehdään liikkeessä, koiralle rennompi, helpompi rentoutua
Käytäntö
- Tein Kikin kanssa sekä noita käsiohjauksia että vatireeniä. Sain jopa vadilla tehtyä rauhallistakin treeniä mikä oli mainioo. Tehtiin myös hieman peruutusta ensin neuvotulla käsiohjaus (jalka ottaa askeleen eteen ja taakse) tavalla. Tässä käytäntöpätkässä harkattiin kaikenlaista muutakin, fs-temppusia ja ties mitä kaikkea. Nyt mulla oli siis innokas treenikaveri tekemässä temppusia.
- Neuvoksi että rauhaa tekemiseen, positioissa pysymisen opettamista ja sivuaskeleita mun kantsii ottaa niin, että koira on oik seuruussa, koska hankalampi ottaa itse sivuaskeleita oikealle päin.
- Ainiin, tein ne toisenlaiset (ks ylemmät kuvat) käsiohjaustreenit niin, että Kiki oli oik positiossa
Nouto
Muistiinpanot
- 1. tapa
- 2. tapa
Näyttää olevan vajavaiset nämä mun muistiinpanot aiheesta.
Käytäntö
- Ensin kävi pari demokoiraa ja sitten pohdittiin tekeekö muutkin yksittäin vai onko loput kentällä yhtäaikaa ja kouluttajat kiertelevät neuvomassa
- Omanapaisesti avasin suuni ja toivoin, että tehtäisiin yksittäin
Ääneen sanottu syy oli, että muiden tekemistä seuraamalla oppii samalla ja toinen syy oli tietysti se, että Kikin ei tarvinnut ahdistua tekemään treeniä samaan aikaan muiden kanssa (kolauttelevatko ne kapuloita, hilluvat leluilla jne) - Mulla oli mukana tunnarikapula, yks lelu ja lapanen. Näiden avulla demonstroin, että Kiki kyllä tykkää nostella tavaroita, hieman ehkä myös heitellä, mutta esinettä se ei osaa pitää.
- Hämmästykseni olikin suuri, kun Kikille sopi opetustavaksi pitoon kapulan (oli sellainen muoviputkelo mikä kouluttajalla oli mukana) sopi ns taistelu. Koira heti paransi otettaan esineestä kun "vedin" sitä toiseen suuntaan. Siitä heti sitten kehu ja palkka. Kikille siis voisi tehdä peruutusta (minä peruutan) ja koira pitää esineestä kiinni. Peruutus helpompi kuin kasin tekeminen tai muu mutkittelu. Harjoitus esine hyvä olla muovinen tai ei ainakaan puinen. Aluksi ei niin haittaa jos koira veulaa esinettä, ja jos se on muovinen niin koirat eivät niin helposti sellaisia halua purrakaan kuin mitä puisia.
Tunnisteet:
Haukkis,
kaverien_koirat,
kesä,
Kiki,
koiratanssi,
korona,
Kurssit/luennot,
kuvat,
Okk,
Valokuvaus
perjantai 12. kesäkuuta 2020
Pihakoiran onni
Kiki on ensimmäinen meidän koirista, joka viihtyy yksinäänkin ulkona. Se haluaisi olla tosi paljon pihalla. Välillä vaan pakko ottaa se sisälle kun en voi olla niin, että pystyisin puolivalvomaan sitä eli olemaan hakemassa sen sisälle jos jotain tulee. Esim jos se yltyy vartioimaan liikaa pihaa. Meidän takapihan takana kulkee pyörätie, jolla on välillä kovastikin liikennettä. Siinä sen pyörätien toisella puolella menee sitten autotie, mutta autoliikennettä Kiki sentään ei vartioi. Ja näköjään mitä enemmän se on ulkona niin sitä vähemmän se kokee tarvetta murmuttaa ohikulkijoille. Toki jos pyörätietä kulkee joku inhokkikoira, tai muuten vaan joku sellainen mikä herättää Kikin vartiointi vietin niin sitten se rupeaa vahtihaukkumaan.
Mutta nyt kun on kesäiset säät -omasta mielestäni jo liiankin lämmin- niin onhan se aika etuoikeus tehdä kotoa käsin töitä ja välillä vilkaista pihalle, kun koira nauttii elämästään.
Sellainen juttu vielä sanottava tähän väliin Kikistä, että se on joskus hassu kun se tahtoo syönnin jälkeen ulos (pentuna oppi, että kun on syöty niin mennään takapihalle) niin nyt kun pihallakin on vesikuppi niin se saattaa tahtoa ennemmin ulos juomaan vettä kuin että keittönkupista joisi.

torstai 11. kesäkuuta 2020
Huoltojuttuja
Käytiin Kikin kanssa tänään Oulunsalossa, jossa Kiki pääsi jälleen kaimani hoidettavaksi. Erityisesti takana oikealla oli jumeja, samoin selässä. Kun se on se vasen etujalka mikä on operoitu niin koira näyttää menevän ristikkäisestä suunnasta jumiin eli takaa oikealta. Lisäksi vastaanotolle mentäessä fyssari huomasi, että Kiki seistessään siirsi painon etujaloilla enemmän oikeaan kuin vasempaan.
Vaistomaisesti ajattelin, että niinhän minäkin teen ihan jatkuvasti (oikea jalka on se heikompi ns kampurajalka joten vasen saa kestää enemmän ja ottaa suuremman vastuun asioista). Vaikka ehkei koiria ja ihmisiä pitäisi verrata.
Enivei .Nyt on koira hetkeksi taas hoidettu kuntoon. Seuraavan huollon varasin elokuun puolivälin kieppeille (17.8) - heinäkuussa kaima on hyvin ansaitulla kesälomalla :-)

Kikin kevätnoset
Kuten aiemmin varmaan mainitsin, niin kävin Avarianilla yhden noseworkin jatkokurssin toukokuussa. Kurssilla oli neljä harjoituskertaa, joista me päästiin kolmelle. Kiva kurssi ja kiva oli tehdä taas nenähommia Kikin kanssa. Kerta kerralta Kiki oli taas parempi hajujen etsijä - tosin kuten näistä viimeisen kerran videoista näkee niin se on siirtänyt laatikoilla aiemmin ilmenneen roskakäytöksen myös näköjään muualle. Eli siihen pitäisi puuttua jos joskus aiotaan kokeisiin mennä.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2020
Parit rallyt
Meillä on ollut maanantaisin korvausrallytreenejä, kun keväällä rallyt katkesivat koronan takia. Itsellä on ollut kaikenlaista minkä takia en ole päässyt joka kerta noihin treeneihin osallistumaan, mutta kahdesti ollaan kuitenkin (tähän mennessä) päästy rallyttelemaan.
Ensimmäinen kertana oltiin Haukkiksen ulkoagikentällä (silloin ei vielä esteet olleet ulkona eli kenttä oli vapaana). Ensimmäinen kierros meni lähinnä ulkotreeni-ihmettelyyn. En siis juurikaan ole Kikin kanssa ulkokentillä treenannut (sitä ei lasketa että lenkeillä tehdään jotain pientä, mutta ulkokenttä treeni-treeniä ei olla tehty pitkään pitkään aikaan). Toinen kiekka meni jo tosi tosi hyvin ja me lopetettiin siltä kerralta treenaaminen sitten siihen.
Tällä viikolla käytiin sitten rallyilemassa Kaukovainion urheilukentällä. Kenttä on iso. Toisessa päässä oli joku muu porukka reenailemassa jotain koirajuttuja. Kentän toiselta puolen menee sekä autotie että pyörätie. Kentän muilla laidoilla on metsikköä, ja ainakin just siellä päädyssä missä oltiin niin metsässä menee paljon polkuja. Paljon polkuja tarkoittaa satunnaisia kulkijoita, kulkijoita joista osa tuli tai meni myös ko kentän kautta. Normi liikennettä siis. Paitsi, että kun on koira joka huomaa kaiken ja keskittyminen herppaantuu vähän kaikesta häiriöstä niin eipä nuo treenit kaksisesti menneet. Ekalla kierroksella yritin tehdä rataa, toisella mentiin kylttien seassa kontaktikävelyä - joillekin kylteille pysäytin koiran muttei edes yritetty tehdä kylteillä olevia tehtäviä.
Että joo, ei haittaa kyllä yhtään ettei nyt ole rallykisoja. Kikin kans ei tod vois kisata ulkona (rallya tai mitään muutakaan. Tai ehkä nosea voisi, mutta se onkin ihan toinen juttu se).

tiistai 9. kesäkuuta 2020
Pari jälkee
Viimeisen jälkipäivityksen jälkeen olen treeninyt Kikin kans metsäjälkeä kahdesti. Viimeksi eilen. Molemmilla kerroilla pistin nameja enää about joka kolmannelle askeleelle. Eilen tuli yks selvä kulma minkä namitin paremmin. Kumpaakin jälkeä ajettaessa oli kohtia missä mietin, että meninköhän mitä kautta kun jälkeä tein eli kiersinkö jonkun muun miltä puolelta. Onneksi kummallakin kerralla annoin koiran tehdä hommia enkä puuttunut siihen, koska kävi niin, että hetken päästä paikka näytti taas varmasti tutulta ja totesin, että koira oli mennyt just oikiaa reittiä. Nenä ei pysy tiiviisti maassa kun nameja on harvemmassa, mutta koira kyllä selvästi siis kulkee oikeaa reittiä. Höntsäjälkeilyyn riittää tuo "taso" (tai tapa) ihan hyvin.
Edelleen on opettamatta ne esineet / kepit sinne jäljen sekaan. Kun en tiedä riittääkö mun koira-aktivointihöntsäilyyn ihan vaan tuo jäljestys ilman mitään esinejippoiluakin.
Edelleen on opettamatta ne esineet / kepit sinne jäljen sekaan. Kun en tiedä riittääkö mun koira-aktivointihöntsäilyyn ihan vaan tuo jäljestys ilman mitään esinejippoiluakin.
jl 6-10/20
Voi vehnä kun blogia ei ole taas päivitetty aikoihin, juoksemassakin on silloin tällöin käyty. Koko porukalla pururadalla sellaisia hieman yli kolmen kilometrin mittaisia lenkkejä. Vaihtelevasti on sitten joko lopetettu kaikki lenkit tuohon mittaan tai Eetu on jatkanut siitä vielä matkaa ja me menty Kikin kanssa autolla kotiin. Muutaman kerran on tehty myös niin, että Eetu on juossut hieman lisää ja minä olen käyttänyt Kikin juoksulenkin jälkeen kävelyllä ja sitten on tultu yhdessä kotiin. Saanut siinä sitten kivasti koiralle (ja itselle) loppu verryttelyn.
Tarpeeks aikaisin aamulla kun on mennyt juoksemaan ei ole Kikillekään ollut liian lämmin. Tai sateisina päivinä yms.
jl 6 juostiin 24.5
jl 7 juostiin 29.5
jl 8 juostiin 3.6
jl 9 juostiin 5.6
jl 10 juostiin 8.6

canicross,
juoksu/hölkkä,
kesä,
Kiki,
ulkoilu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)