tiistai 30. kesäkuuta 2020

Punkkikesä

Kikistä ehdittiin napata kaksi punkkia pois ennen kuin lopulta laitettiin punkkiliuosta koiralle karvojan alle selkään.



Mulla on hämärä mielikuva siitä, että vuos sitten kun laitettiin samaa ainetta koirille ennen kesälomareissua, että Kiki olisi hieman oireillut tuosta Bayavanticista. Siis että se olisi sitä häirinnyt, kutittanut tms. Mutta koska en löytänyt mitään merkintää aiheesta täältä blogista niin ajattelin, että ehkä muistan väärin (siksikin kirjoitan tämän nyt "ylös"). Koirillamme on jo vuosia käytetty "hyvällä menestyksellä" kyseistä punkkiainetta, mutta ehkä täytyy nyt myöntää, että koirat ovat erilaisia ja voipi olla ettei tämä Kikille passaa. Tai se on herkkähipiäisempi tai jotain. Ei sillä siis muita vaivoja tuosta ole näkynyt kuin se, että koiraa selvästi häiritsi joitain päiviä litkun laittamisen jälkeen se. Eli kutisi ja koira yritti rapata ja nuolla itseään sen jälkeen kun tuota oli sille pistätty.

Lopputulos. <note to yourself>
Älä käytä enää tätä Kikille. Ehkäpä ne jotkut punkkipillerit voisivat ennemmin olla sen juttu?


ps. punkkilääke laitettiin koiralle siis juhannusviikolla, olikohan 15.6 tai niillämain.

Ei kommentteja: