Olen viimeaikoina pyöritellyt ideanpoikasia päässäni. Sekä ihan pieniä koreonpalasia, että suurempia suutanviivoja ens vuotta silmällä pitäen. Jotenkin pitää ehkä päästä siitä ajatuksesta, että se nyt ois niin justiinsa - eli siis vaarallista vaikka jotain sattuisikin (eli jotkut kisat tai reenit menisivät peffalleen). Tällä tarkoitan sitä, että "jos ei veikkaa ei voi voittaa" tai "jos ei kisaa niin ei kisaa" joka tarkoittaa tietysti sitä, että ihan turha saada kisoja alle, kisakokemuksia, kisafiiliksiä saati tuloksia jos ei kisaa. Ja kaikkea nyt vain ei voi ennakoida, huomioida ja opetella.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että me niin tullaan kisaamaan ens vuonna. Todella harmillista että koiratanssikisoja on niin vähän, vähissä paikoissa ja harvakseltaan. Ja yleensä jossain hornantuutissa. Mutta mun täytyy vaan rohkaistua lähtemään myös sinne hornantuuttiin, edes johonkin niistä hornantuuteista. En mä muuten niitä kiskokemuksia voi saada.
Ihan vähän tätä tanssikisaramppaamista hidastaa se, että fs-ohjelmasta ei ole tiedossa vielä muuta kuin musiikki. Hieman on pitänyt itseäni toppuutella, että vaikka on kaikenlaisia ideanpoikasia niin hommaa pitää tietysti helpottaa vaikka kuinka, en mä nyt voi kuvitella, että Kikin ensimmäinen fs-ohjelma olisi mitään hienoa tanssiteatteria ;-)
Jatkamme toki vielä sen htm-ohjelmankin kanssa. Pitää sitä koreota muuttaa, taas. Kun tahdon siihen kuitenkin sen frontin takaisin. Eli fronttia pitää vahvistaa. Ja aloin opettamaan Kikille uuttakin positiota (olikohan pos.3) mutta se nyt ei tokikaan tuon biisin koreoon ole tulossa (kait :-D ).
Sitten on tarkoitus ens vuonna kisata jonkun verran rallytokossa. Siitä lajista nyt on enemmänkin kisoja pitkin maata, myös näillä nurkilla, joten johonkin kisaamaan varmaan jossain välissä päästäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti