olen
minä
Nemin
takia.
Muutoin mikään ei ole muuttunut, mummeli tekee samaa mitä ennenkin:
on nälkäinen, varsinkin silloin kun sen mielestä on ruoka-aika
ahneesti ottaa namipalat "syöden" sormetkin jos niikseen tulee
tulee välillä viekkuun rapsuteltavaksi, kuten tänä aamuna 10min ennen kuin puhelin herätti
(voi rakkaus, rakkaus, rakkaus <3)
toimittaa "tärkeitä asioita" (hae Eetu, kerro Kaisalle) yhtä tohkeissaan kun aina ennenkin
lähtee innolla lenkille ja ilmoittaa tielle päästyään "tulen täältä, tämä on mun piha"
lenkkeilee mielellään ja liikkuu pihalla hyvin (rennolla askeleella/ravilla)
tarjoilee mulle niin lenkeillä kuin kotonakin tokotemppusia
Mutta. Se mikä huolestuttaa on se, että sen lihastasapaino/lihakset eivät enää ole entisensä. Eli se horjahtelee sisällä joissain tilanteissa.
Ja vaikka se tekee tuota (yllä mainittua) niin silti sen pitää päästä joka aamu (tai ip töiden jälkeen kun taas nähdään) tervehtimään minua. Tervehtiminen (nimenomaan mun tervehtiminen) tapahtuu niin, että Nemi nousee kahdelle tassulle ja mä kumarrun ja Nemi pusuttaa mua. Tai jos koira on sängynpäällä niin mun ei tarvi edes kumartua. Näitä sen rituaalitervehtimisiä olen sitten yrittänyt ohjata matoille ja muille pitäville alustoille. Ihan turha on yrittää koiralle sanoa ettei sen tarttis nousta takajaloilleen, kun sen mielestä sen kuuluu tehdä noin, että vaikka olisin rapsutellut koiraa "maan tasolla" ollut kyykyssä ja on pusuteltu jne niin silti pitää päästä "seisomaan".
Kipulääkekuuri loppui tuossa viikko sitten, vai mitäköhän siitä on aikaa. Pitäisi käydä apteekissa hakemassa lisää rimadyliä, ja antaa pillereitä koiralle taas toisinaan (jatko-ohje taisi olla puolikas lääke per päivä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti