Nemillä on uusi lempinimi, Krokotiili. Nimi tulee koiran ahneudesta ruokaa kohtaan - ja siitä, että pitää varoa sormiaan kun koira hamuaa syötävää. Ruokakupillaan en tiedä toimiiko samalla tyylillä, mutta muutoin kun sille antaa jotain namia tms syötävää niin Nemi aukoo suutaan nopeaan tahtiin ja hamuaa syötävää (saattaa myös heiluttaa hieman päätään). Yritä siinä sitten antaa koiralle namu niin, että nami menee koiran suuhun mutta mummon -siinä kohdin yllättävän hyväkuntoiset- hampaat eivät iske sormiisi. Jos nami tippuu maahan niin koiran hoksottimet katoaa, ei auta osoittaa sormella "Se on tossa, kato nyt" kun koira ei vaan hoksaa herkkua. Mutta ei se silti luovuta vaan etsii vimmatusti namia. Namia etsitään myös silloin kun se on jo syöty (ei niin pientä hoksaa aina onko sen syönyt jo vai ei ;)).
Lenkeillä on turha sanoa Nemille (niin kuin aiemmin), että olen itse huomannut jonkun henkilön / koiran / minkä milloinkin jossain kauempana. Koska Nemi havaitsee (haistaa, kuulee vai näkee?) ne vasta kun ovat lähempänä; ja voi hyvän tähden, miksi ne sillätavalla yhtäkkiä ilmaantuvat lähietäisyydelle?!? Törkeää sellainen. Ihan pakko se on sitten koiran niille sanoa jotain.
Kiki taas tekee juoksua. Merkkailee kovasti ja viikonloppuna Porissa kaverikoirat olivat kovin kiinnostuneita siitä - paitsi perheen uroskoira, josta pääteltiin ettei juoksu vielä ole alkanut -tai kovin hyvässä vaiheessa ainakaan. Verta ei ole siis lattioilla -tai muuallakaan- vielä näkynyt.
Siinä missä me muut ollaan oltu helteistä ihan näännyksissä niin Kiki on heitellyt ja tuonut lelujaan toiveikkaan oloisena "mitä pelattaisiin" -ilmeellä. Takapihalla -ja joskus sisälläkin- olen sitten leikkinyt ja treeninyt pikkukoiran kanssa jotain pientä. Paljon ollaan myös vaan oltu takapihalla, Kiki on välillä tuonut mulle jonkun lelun jolla on välillä leikitty ja sitten se on mennyt takaisin varjoon makaamaan ja mä oon jatkanut jonkun romaanin lukemista.
Nemi ei pihalla kesähelteillä ole pitkään viihtynyt, käy kyllä haistelemassa ja pikapissalla mutta menee sitten mieluusti takaisin sisälle.
Siinä kait ne enimmät kuulumiset. Jotain treenintynkiä pitäisi Kikille viritellä taas. Se jälkikurssi on tosiaan tulossa syyskuussa. Syksyksi ostan varmaan taas treenioikeuden okk:n halliin, josko siellä voitaisiin jotain koira-aktivointeja harrastella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti