Onko tämä kusiralli kaiken arvoista - tai toisinpäin käännettynä, ovatko ne viikonlopun kisarallatukset tämänarvoisia? Pihalla on kuuma (vielä tähän aikaan illasta näyttää +25). Ei ole kyse vain siitä, että koira saisi nuolla mausteiset kastikkeet lautaselta ja sillä olisi siksi jano ja se joisi paljon. Tai että se on syönyt reeneissä nakkeja (joo, mä oon koittanu selitellä itselleni miks se kusee alleen. Kun se on tehnyt sitä ja tätä ja sitten en oo kiikuttanut sitä pihalle niin ja niin tarpeeks usein). Mutta pakkohan se on jo minunkin alkaa uskomaan, että sillä ei ole merkitystä mitä teen tai jätän tekemättä (paitsi ehkä lätäköiden kokoon). Koiralla valskaa rakko kun se nukkuu, that's it.
Siitä, kun olemme kisanneet viimeksi on jo kuta kuinkin puoli vuotta ja on jätetty väliin se tämä ja tuo koitos (kaikki koirakilpailut, kokeet ja näyttelyt). Ne tammikuun kilpailut menivät täysin pyllylleen.
En edes tiedä mitä yritän sanoa.
Joskus vain tuntuu, että en tiedä mikä on minkäkin arvoista. Tuntuuko minusta lauantaina Virpiniemessä lähtöviivalla, että "Vihdoinkin, olen täällä. Olen tullut kotiin <3 " Vai onko se jo ollutta ja mennyttä?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti