Semmonen on tullut. Välillä se on kurkistellut jostain nurkan takaa mutta häivytetty "ei mörköjä ole olemassakaan" uskomuksilla ja loitsuilla. Mutta nyt todellisuuden taju hämärtyy selkeesti ja peikko on totta. Näen sen ihan selvästi. Kaverit sanoo "höpö höpö" mutta jos se mulle on nenän edessä niin se on. Minkäs sille voin, että mä näen sen vaikka te ette.
Sehän on tuttua, että jos vaikka kisoissa pelkää, että pujottelu ei onnistu siitä tai tästä syystä, niin luultavasti alitajunnan avulla sen sitten mokaa siellä kisatilanteessa niin että se peikko ruokkii itseään ja taas kisakepit ovat menneet pilalle.
Mutta mulla on joku aivan ihmeellinen musta-aukko mitä tulee kaikenlaisten ohjaussuunnitelmien tekemiseen. Kun koira kieltäytyy toistuvasti hypyiltä siksi kun mää en osaa ohjata sitä niin onhan se nyt aika ärsyä. Se ehtii ohittaa hypyt kun mää vasta suunnittelen, että mitä kettulan väkeä mun pitikään tehdä. Tehdä ja mennä jo vai pitikö tässä kohtaa odottaa ettei se mun liikkeen takia jatka matkaansa jonnekin ohi siitä esteestä mikä ois pitänyt suorittaa. Eritoten liittyy uusio valsseihin ja takaahyppyihin. En osaa sitä kyykkyvalssia alkuunkaan. Ajoitus on ihan perseestä. Vaikka se meni viime treeneissä välillä tosi hyvin niin silti kisoissa epätoivon kierre jatkuu ja jatkuu. Päässä vaan kaikuu "miten? missä välissä? näinkö? kumpi käsi? näinkö? eikö? miten sitten? ajotus, ajotus, ajotus, joko meen, ootanko - ja koira ohitti esteen ja huutaa tuolla, myöhästyin taas" Sitten aattelen, että jos en tee valssia, jos teen jotain muuta? Pyöritys? Ääh, sekään ei muuten onnistunut. Ajotus, ajotus ajotus - ja perseelleen meni.
Että tällä peikkoululla me ei todellakaan kuuluta kolmosiin. Nytkin viikonloppuna kaikki radat olivat ihan mentäviä. Kivoja rataprofiileja, mutta mä en vaan selviä niistä koska mun eessä virnistelee se peikko. Ja koska en selviä ees perusohjauksista niin ohjausitsentunto on miinuksen puolella josta seuraa, että me ei kyllä osata suurinpiirtein mitään muutakaan.
Nemiä vaan ei voi ohjata nenästä vetämällä - vaikka viikonloppuna ehdin jo sitäkin toivomaan. Mutta ei se tullut mun käteen kiinni, kun irtosi taas jonnekin. Mutta ei sinne minne ois pitänyt, ainakaan kovin usein. Jos en osannut ajoissa, tai muuten vaan en osannut ohjata koiraani, kertoa sille missä järkässä esteitä pitäs suoritella niin se syöksyili putkiin ja kontakteille miten päin vaan. Eli irtoamiskykyä ja vauhtia ei puuttunut. Me ei vaan oltu alkuunkaan samalla aaltopituudella ja tekemässä asioita yhdessä, mitä yleensä vaaditaan siihen että tekeminen näyttää aksalta. Ei se siis koko aikaa sitä paskaa vetänyt naamaansa, en ole varma söikö radalla kirmatessa sitä ollenkaan. Meiän lanka katkesi jostain muusta syystä vaan. Muuten se kyllä tunki sitä hevonkakkaa suuhunsa "koura kaupalla" niin paljon kuin ehti.
Positiivista viikonlopun kisoissa oli sentään se, että Nemi ei kertaakaan karannut lähdöstä. Ja saatiin tehtyä hyviä häiriöpaikkallaoloja sekä Jyväskylän että KAS;n halleissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti