perjantai 20. huhtikuuta 2012

Hierontapöydällä



Käytin koirat tänään hieronnassa. Tällä kertaa ei tullut hieroja kotikäynnille. Käytiin uudessa paikassa eli Elp'llä. Koirat tutustuivat myös uimaputkulaan (tai miksi sitä ikinä sanovatkaan ehkä paremminkin kahluukaukalo). Ts kävelivät siitä läpi, hieman piti houkutella ja pakottaa. Nemi oli melkosen tohkeissaan tuon "pahan keikan" jälkeen.



Pöydällä hierominen oli koirille uus kokemus. Merri oli aluksi tosi epäileväinen, mutta kyllä se siitä sitten asettui ja tyytyi kohtaloonsa. Kaikenlaisia jumeja koirasta löytyi sieltä ja täältä. Sai hieman laserhoitoakin johonkin jumi kohtaan mikä muuten ei meinannut löysätä.



Nemi oli myös toki jumissa, mutta vähemmän kuin mitä Merri. Nemin etuosassa näkyi jotain kaahotus "jälkiä" ja takanivelet/koivet/joku juttu oli hieman yliliikkuvakin.



Tää on niin tätä, että mulla ei jää juuri mitään mieleen/muistiin siitä mitä nuo hieroja yms ammattilaiset kertovat. Että ihan mutulla mennään.



Mutta hoito-ohjeita jumppaukseen ja tasapainoiluun saatiin. Ja Merri kannattaisi viedä joskus kuukauden päästä uusinta käsittelyyn.Nemin hoidolle ei ole niin kiirettä/tarvetta.



Tehtiin myös "ufolla" tasapainoharjotuksia hierontasession päätteeksi. 

Ei kommentteja: