tiistai 26. syyskuuta 2006

Tupla tokotusta talvella


Okk:n talven hallitokovuorot on
jaettu, kuten tuonne Viikko-ohjelmaan (sivulla oikealla alhaalla)
kirjoittelinkin niin neitien tokovuorot ovat peräkkäin (kuten
toivoinkin). Treenipäivä on sunnuntai. Eli lappalaiskoirien vuoron
jälkeen tunti taukoa - ehdinpäs lenkitellä koirat kunnolla (ja
myöhemmin jäätyä pihalla) ennen tokoilua. Täytyy vaan toivoa, että
Nemillä riittää työintoa sinne omaan tokovuoroonkin asti...



Merrin ryhmä on siis "Mölli 2" ja kouluttaja Annamari Salminen klo
18-19 ja Nemin "kilpailuvalmiit" kouluttajanaan Tiina Rimpinen klo
19-20.





Kokeilin tässä joku päivä Merrin kanssa luoksetuloa niin, että kutsuin
ensin luokse ja sitten käskin pysähtyä - ihmeen hyvin teki tuon..
onkohan tuo avo, vai voi -luokan liike? Jäi siis seisomaan
paikalleen... Muutenkin olen ajatellut, että Merrin kanssa pitää/voisi
harjoitella noita ylempien luokkien liikkeitä eikä vain jankata alon
juttuja ettei se vallan kyllästy (kuten tuntuu tekevän esim seuraamisen
kanssa).



Kun koitin seisotuttaa molempia koiria aamulla (vuorotellen) niin tuli
mieleen, että voisi pitää taukoa tokoilusta. Tai ainakin joidenkin
juttujen harjoittelusta, jotta jättäisivät näytelmäkehissä muut
liikkeet kuin liikkumisen ja seisomisen väliin... Nemi on siis menossa
kehään 7.10 ja Merri 22.10.



Eilen kun tulin Merrin agiharkoista niin käytin Nemiä sen jälkeen
pikkaisen pihalla. Tarpeiden toimituksen jälkeen otimme hieman
seuraamista, käännöksiä, pysähdyksiä ja liikkeestä maahanmenoa.
Maahanmenossa siis vahvista nopeaa maahanmenoa palkkaamalla ja
vapauttamalla koiran välittömästi. Tuossa ollaan edistytty viime
aikoina ihan kivasti :)




Ei kommentteja: