Hypätään huomenna koko revohka linja-autoon. Huominen istutaan bussissa. Illalla hypätään Helsingissä Viking Linen laivaan (
XPRS), jolla matkustetaan Tallinnaan ja jossa vietetään yö (hyteissä, koirat myös). Perjantaiaamuna poistutaan seittemältä laivasta ja hypätään taas linkkuriin ja körötellään Riikaan. Riikassa majoitutaan hotelli Skantessa. Lauantaina ja sunnuntaina käydään kv-näyttelyssä. Sunnuntaina näyttelyn päätyttyä mennään taas bussiin/bussilla kohti Tallinnaa, missä yövytään hotelli
Maanantai aamuna taas laivaillaan, tällä kertaa koirien pitää jäädä bussiin. Helsingin satamassa ollaan puolen päivän aikoihin, ja sieltä jatketaan taas linja-autossa köröttelyä niin että illalla ollaan kotona.
Koirat pääsivät reilun tunnin lenkille ennen Merrin agireenejä, jotka veti Mari.
Itsekseen treenin puomin alastuloa ja pujottelua (teemana leikkaukset). Jos lähdin liikkeelle koiran vasemmalta puolelta (leikaten oikealle) niin sujui huonommasti kuin mitä toisin päin. Pujossa oli ohjurit, yhellä kerralla Mersu loikki niitten yli rasialle (jota en tietty avannu tolla kerralla).
Yhellä esteellä harjoiteltiin ihmisnuolta ja niistoa. I-nuolen reenaus oli yhtä hankalaa kuin aiemminkin. Siis Mersu yli-innokkaana säätää ees sun taas ja minä koitan miettiä mikä suorituksista on palkitsemisen arvoinen. Marikin kokeili Merrin ohjaamista tässä, ja Merri näytti ahneutensa yrittämällä syödä Marin sormet (liian hidas lihapulla-automaatti mitä ilmeisemmin ). Niiston perustreeni sujui ihan kivasti. Ts huomattavasti kivuttomammin kuin i-nuoli.
Lisäksi teimme pientä ratatreeniä, jossa muut tekivät jämäkämmän jarrutuksen kuin mitä mun tarvi tehdä Merrin kanssa. Siis 2 hypylle. Siitä 3:lle lähetys, sitten takaahyppy, persjättö (muilla tuossa kohtaa valssi) ja (kauimmaiseen päähän) putkeen. Ekalla kiekalla olin jarrukohassa liian ajoissa/sukkela, menin liian pitkälle mukaan 2:lle, ajoituin väärälle ohjauslinjalle 4:lle /persjättöön, koira sujahti mun oikialta puolelta putkeen (väärästä päästä sisään). Eli suomeksi sanottuna mikään ei mennyt kuten piti Toisella kerralla otin neuvoista vaariin, en mennyt liian pitkälle 2:lla, lähetin koiraa enemmän 3:lle - minne Merri jopa irtosi! - , luotin, että se hakee takaa hypyn, muistin oman "ajolinjan" ja sain tehtyä nappi persjätön Merrin tietäessä tismalleen mitä tehdä ja se hyppäsi hypyn ideaali linjassa ja sujahti putkeen just niin kuin pitikin.
Istuin muutaman tunnin ad-hallilla kuunteluoppilaana Elina Jänesniemen agilitykoulutuksessa. Teemana (yllätys yllätys ) tekniikat.
Kynä sauhuten, sormet ruvella kirjailin muistiinpanoja. Pari ekaa ryhmää seurasin. Hallissa on kyllä yllättävänkin kylmä vain istuskella. Huomenna homma jatkuu. Ehkä kirjaan viikonlopun annista jotain tännekin, tai sitten en.
Tämän päivän aiheena oli sylkkäri, twist, pakkovalssi ja poispäinkääntö.
Hyviä huomioita sieltä kyllä löytyi ylös kirjattavaksi. Ja eikun treenaamaan (sitten tässä joskus)
Sunnuntain aiheita olivat: ihmisnuoli, niisto, persjättö ja niisto-persjättö. Eilen seurasin aamu kahdeksasta etiäpäin treenejä - tällä kertaa jopa 3:n ryhmän treenit tuli katseltua.
Ja tänään valaistuin, kun kuulin, että niisto olisi sama asia kuin käärmekäsi?! Kumma kun se vaikuttikin niin tutulta. Sekä käärmekättä että ihmisnuolta treenattiin hitusen verran viime talvena sinä aikana kun Merri oli Nemin paikalla Nestorin ollessa Ruottin lomallaan.
Kerrassaan hyvä agi anti oli viikonlopulla. Kannatti mennä kuunteluoppilaaksi
Tulin just hallilta. Jäi niin pahasti se tiistainen hampaankoloon, että pakkohan niitä juttuja oli mennä jauhamaan uudestaan. Periksi ei anneta ja niin pois päin
Ainut vaan, että kun yksinään olin hallilla niin mistä sitä tietää että teinkö oikein vai en. Kun kukaan ei ollut kattomassa päältä.
Ensin tein sitä tiistain ekaa ratapätkää. Hienosti Merri haki edelleen sen takaa menon ja minäkin sain vähän ajettua päähäni sitä etten avittaisi omalla liikkumisella koiraa tarpeettomasti.
Siinä takku-pätkässä (koira putkeen ja sieltä takaahypylle ja itselle peruutus) koira oli taas tosi bueno, mutta itte en niinkään. Aika monta kertaa toistin tätä, raks-raks-raks jalkapuoli-blondin aivot koitti raksutella miten homma menee. Jonkunlaista sujuvuutta hommaan kuvittelin saavani, mutta sitten rupesin epäilemään teinkö lainkaan oikein, kun kerta sujui. Mene ja tiedä.
Lisäksi tein puomin alastuloa kymmenisen kertaa. Välillä Merri hötkähti pysähtymisen maahan ja sitten motkotti mulle kun ei päässytkään palkalle. Enimmäkseen se teki ihan hienosti.
Sitten koitin pujoon lähetyksiä, jotka eivät tuntuneet onnistuvan nyt lainkaan niin hyvin kuin tiistaina. Toisaalta nyt oli koko kepit, mutta tuskin se oli se ongelma. Kun ongelma tuntui olevan se pujoon meno. Kun minä en lähtenyt mukaan. Merri meni nimittäin muutaman askeleen ja kääntyi kattomaan mua, että miksi en tule mukana. Noh, saatiin me tässä ihan onnistuneitakin suorituksia aikaan. Koitin kannustaa koiraa kovasti esteellä kun kerta itte seisoa törrötin paikallani.
Ja jälleen sain hihitellä ittekseni kun koiruus oli niin hassu mm hyppäsi ennemmin vieressä olleen maxi-hypyn ja juoksi rasialle kuin pujotteli...
Välissä tein lisää niitä kahta ekaa harkkaa (takaakierto-twisti-peruutus -sydeeemit).
Sitten harjoittelin pirkotusta. Kun kolmella hypyllä onnistui ihan hyvin niin otin neljännenkin mukaan reeniin. Pistin koko ajan siis koiran istumaan sinne ekan twisti-harkan ekan hypyn taakse ja lopulta menin itte puomin ja pujottelun väliin (eli likipitäin etäisyys oli koko hallin pituus) ohjaamaan koiraa. Siis aloitin ohjauksen sieltä. Tämä oli ihan sika makeeta - varsinkin kun Mersu toimi sieltä käsin!!! *bileet*
Jatkoin myös tuota puomin luota ohjausrataa hieman ohjaamalla koiran pujotteluun ja sieltä sitten ne kolme melkein suorassa linjassa ollutta hyppyä. Eli "eteen". Tosin tuon eteen-treenin tein vain kerran, ihan viimusena. Ja siinä tais jäädä se joku hyppy ottamatta, kun kerta alussa oli pitäny pirkottaa niin esteet eivät olleet suorassa linjassa, kuitenkaan.
Käytin koirat aamulla Akuutissa popsimassa matolääkkeitä ens viikon Latvian reissun vuoksi. Samalla tuli tarkistettu koirien painot:
Merri 12,5 kg
Nemi 15 kg
Tällä kertaa Merri vötkiskellyt (=vastustellut) kun kiltti eläinlääkäri kävi hakemassa eläinlääkäriaseman jääkaapista kinkkua. Nemi söi lääkkeensä ensin, sitten Merri ensin huijasi kerran, mutta kun Nemi meinasi syödä Merrinkin (ts Merrin toisen erän kinkkua, ovela paskiainen) "annoksen" niin johan Mersukin söi kinkun lääkkeineen päivineen. Ahneudesta on joskus etua.
Tiedustelin samalla steriloinnista. Alle 20kg koiran sterilointi maksaa n.300e + lääkkeet yms. Ja jos ajanvaraa n.3 vkoa etukäteen niin saa suurinpiirtein sen päivän ja kellon ajan minkä tahtoo.
Tajunnan virtaa. Tämä ei tunnu muuttuvan yhtään selkeämmäksi, vaikka tarkoitus olikin ensin pähkätä ja sitten jäsennellä fiksummaksi. Fiksuus on nyt vaan kaukana.
Tässä tulee siis se selite, jonka aiemmin lupasin.
-Miksi kirjoittaa blogiin vain hyviä asioita, mitä niistä oppii. Ei elämä ole pelkkää hymyä. Tai mistä tietää että menee loistosti jos ei ole mitään mihin verrata. Seuraan hirvittävän montaa eri blogia, ja jotkut on sellaisia mitkä ihmetyttää mua. Miksi kirjoitetaan vaan ne hyvät asiat. Tai miksi väitetään, että kaikki asiat menee loistosti. Ei kellään voi kaikki jutut mennä huippuhyvin – en todellakaan usko sellaiseen. Ei edes Hannu Hanhilla. Mihin ne sitten vertaa niitä loisto, loisto, loisto treenejään/kisojaan/elämää ylipäänsä jos aina vaan kaikki on superia?
-Mulle on nyt ihan sama mitä TE tästä tai jostain muista mun raapustuksista ajattelette. Ehkä, kait. Mä en kirjoita tätä teille, vaan itselleni. Vaikka toisaalta. Miksi sitten julkaista raapustus? Täällä kirjoitus on tallessa (niin kauan kunnes vuodatus lakkaa olemasta). Ja toisaalta ehkä haluan, että jotkut teistä tietävät. Jos jaksavat lukea itkupotkuraivari-itsesääli-masennuksiani Ja toisaalta, jotkut asiat käsittelen vain helpommin kirjoittamalla. Niin on aina ollut. Terapeuttista, tai jotain.
-Koiria treenatessa, kun kirjoittaa treenien/kisojen kulun ylös niin samalla tiedostaa paremmin mitä tuli tehtyä ja ehkä tekee ja muistaa tulevaisuudessa kyseisen asian paremmin. Kun aiemmin olen ottanut tuon helvetin jalan mukaan näihin treenitarinoihin, niin mikä jotten analysoisi sitä nyttenkin blogiini. Sitä paitsi, niin ärsyttävää kuin se onkin, niin jalat vaikuttavat tähän lajiin (agi agi agi, mistäpä muustakaan sitä puhuttaisiin) niin valtavasti.
-Järki-minä analysoi, tunne-minä koki eilen naurettavan romahduksen. Enkä todellakaan tiedä että helpottiko. Koko romahdus tuntui tulevan niin yhtäkkiä. Mutta se on se ketutus, raivo omaan itseensä, mikä vaan kyti kyti ja tuli ja valloitti.
-Oma luonto. Jos vituttaa tarpeeksi niin sitten myös itkettää. Asia mikä pistää ketuttamaan välillä oikein urakalla, mutta johon ei pysty vaikuttamaan. Ja selvennykseksi vielä, kouluttaja ei ketuttanut, koira ei ketuttanut vaan nuo jalkat.
-Kouluttaja. Kiva sellainen, joka yrittää keksiä toisia tapoja tehdä asioita. Mutta mistäpä sekään tietäisi keksiä niitä jos koulutettava ei sano mitään. Mutta siinä loppuvaiheessa oli kyllä turha sanoa mitään, vaikka se ”romahdus” tulikin kuin puun takaa siinä autolla Nemiä autosta ottaessa (ennen jäähylenkille lähtöä), niin kaippa sen jotenkin siltikin tiedosti.
-Ryhmä/treenikaverit on outoja. Siis ne ei välttämättä ole outoja outoja, mutta en tunne niitä entuudestaan. Nolostus, ne ei vielä tiedä mun taustoja. Kait. Josta seuraa vieläkin suurempi tiedostaminen omista paskoista jaloista. Voi kettu mikä säälittävä masennus-kierre, itsesääliin vajoaminen voi alkaa.
-Tukijalka. Tukijalkani ei ikinä ole oikea –jalka, jos teen asian siis vaistomaisesti – ajattelematta. Oikea jalka voi olla tukijalka vain jos t i e d o s t a n asian tarkasti. Enkä mä siltikään tiedä onko se oikeasti tukijalkana, kunhan on siinä mihin se käsketään.
-Mä en luota mun oikeaan jalkaan, mikä näköjään vaikuttaa ihan älyttömän moneen asiaan.
-Peruuttaminen. Mikä helevetti siinä voi olla niin vaikeaa. Totuus on kuitenkin se, että mä en osaa/pysty peruuttamaan ns luontevasti. Niin, että peruutus olisi itsevarmaa ja samalla voisin ajatella/tehdä jotain muutakin. Koko pienen (?) blondin ajatuskapasiteetti menee siihen ”ota nyt askel, ensin vasen jalka ja sitten se o i k e a” ja siltikään Se Oikea ei tee reipasta askelta. &%/%&/¤(
oYritin tätä eilen kotona. Ihan vain muutaman metrin matkalta. Siis sitä helkutin peruuttamista. Kun eihän se voi olla niin vaikeaa. Kyllä ne mun jalat liikkuu, mutta se toinen askel. Ts joka toinen askel, sillä oikealla tehdyt ovat epävarmoja. Väkisten tekee mieli kääntyä edes hivenen. Ehkä sitä oppisi, jos alkaisi peruuttamaan joka paikkaan?!?
-Tuli mieleen vanhat koululiikuntamuistot. Ihan joskus alaluokilla huomasin, että jotkut asiat ei luonnistu minulta. Sen jälkeen työnsin ne kammioon ”ei avata koskaan”. Siis en vain suostunut tekemään niitä asioita. Sanoin, opeille ”ei onnistu” ja tein jotain muuta. Jos tein.
-Se eilinen treeni. Eli mitä tehtiin.
oPujotteluun lähetystä. Nämä menivät muutoin ihan hyvin (ei nyt mitään hirmu imutusta, mutta nykytaitoon nähden hyvin kuitenkin), se houkutusputki ei houkuttanut Merriä yhtään. Ei se edes nähnyt sitä. Kun siitä Rasiasta on nyt tullut sellainen The Juttu. Rasia tietty odotti siellä pujottelun päässä. Mutta kyllä se koira murmutti. Haukkua motkotti samalla kun pujotteli puolikkaat kepit loppuun ja juoksi sinne rasialle. Koiruus on myös hassu kun se tuo mulle sitä rasiaa aina ihan tohkeissaan ”avaa nyt tää”
oPuomin alastulokontaktia. Merri on alkanut kiinnittämään katseensa jo enemmän palkkaa kohti eli eteenpäin kuin vain tuijottamaan mua. Selvää edistymistä siis
oTwisti harjoitus. Aita-takaahyppy=aita *tähän kohtaan se twisti* - takaahyppy=aita. Tuossa noiden kahden takaahypyn välissä olisi pitänyt peruuttaa parin metrin matka. Mulle Mari kehitti toisen tavan. Eli en peruuttanut. Vaan otin koiran hypyltä vastakkaisella kädellä matkaan, sitten vaan piti muistaa vaihtaa käsi riittävän ajoissa ja lähettää sillä koiran puoleisella kädellä sinne vikalle takaahypylle. Eka kerta meni paremmin kuin luulinkaan, Merri haki hienosti sen ekan takaahypyn ja jatkossa vain pidätin koiraa liian kauan käsissäni. Siis siinä vastakkaisessa kädessä ja se rupesi huutamaan. Jatkossa sitten en enää luottanut tarpeeksi koiran osaamiseen vaan saattelin sitä –vaistomaisesti- liikaa sinne hypylle. Jolloin se jatkokaan ei onnistunut kun jäin odottamaan koiraa ihan liikaa. Mun perisynti. Tehtiin tämä treeni muutamia kertoja, jotkut yritykset menivät paremmin kuin toiset. Saatiin kotiläksyjä treenata sitä takaahyppyä siitä sen siivekkeen kohilta. Eli ei niitä lisä-apu-askelia kohti sitä siivekettä mistä kautta koira kiertää sinne taakse.
oVika treeni. Koira putkeen-takaahyppy-peruutus-ja vika hyppy (en nyt muista miltä puolelta se vika hyppy piti tehdä, eikä sillä ole tämän tarinan kannalta mitään väliäkään). Tarkoitus siis oli heittää yhen askelluksen avulla koira sinne takaahypylle. Niin, että itse oli mahdollisimman kaukana ts lähellä sitä ei kierrettävää siivekettä. Josta vain muutamia askelia peruuttaen, reiluja ja reippaita askelia, ihan siivekkeen vieressä. Sitten käännös ympäri kohti seukki hyppyä, niin, että koira jäisi ohjaajan vasemmalle puolelle. Ei sen hankalampaa. Teoriassa. Käytäntö olikin ihan tarina. Yritin koiran kanssa ja ilman koiraa. Tein jotain juttuja selkäytimestä ja huomasin tehneeni ihan eri juttuja kuin piti. Otin tiputipu –askelia. Päädyin kauas kauas siitä siivekkeestä. Ja ties mitä kaikkea.
Oikealla jalalla peruuttaessa vaistomaisesti alkaa kääntymään, edes hieman, ja peruuttaminen ei ole enää peruuttamista.
Jos sitä pelkää sitä siivekettä, että siihen törmää. Niin mitä ketun väliä vaikka törmäisikin?
Meni hyvin. Siis mun jalat, tai Se jalka, ei ole ollut pitkään aikaan kipeä. Siis kunnolla kipeä. Toisaalta en ole kisannutkaan aikoihin. Ensin meinasin väittää, että olisin vähentänyt treenamista kun en hakenut/treeni enää okk:n ryhmissä. Mutta se ei taida pitää paikkansa. Siis paikkansa pitää, että ei olla okk:n reeneissä enää. Mutta se ei pidä paikkansa, että reenejä olisi vähemmän Tämän tästähän tuota on viime aikoina tullut raahauduttua hallille "tekemään läksyjä".
Mutta. Heti kun tuli liukkaammat kelit, niin ulkona käveleminen on yhtä jännittämistä josta seuraa herkemmin niitä kiputilojakin. Plus viime aikoina olen tehnyt jäähyttely/lämmittely -lenkkejä metsämaastossa, missä liikkuminen ei ole mun nilkoille/jalkapöydälle tarpeeksi vakaata... josta seuraa se, että sitten siinä muussakin liikkumisessa (kuten aksaamisessa) jalat kipeytyy taas herkemmin.
että ruualla ei saa leikkiä. Mutta kyllä meillä vaan leikitään.
Taisin hetku sitten kuulla, kun jollekin sanottiin, että pitäisi palautella mieleen perusjuttuja. Siis tehdä hytkyjä kun koira on paikallaolossa. Liittyen tietty agiratojen lähtöihin. Kotona ollessa suuri houkuttava tekijä on ruoka. Ruuan avulla voi kyllä hyvin opettaa koirille kaikenlaisia juttuja, jos vain jaksaa. Paikallaolo reeniähän meillä tehdään ruoka-aikaan paljonkin. Tällä kertaa otin mukaan myös hytkyt, naurettavuuteen asti otin spurtteja keittiössä, punk-tasajalkahyppyjä, nytkähtelyjä ja ties mitä hytkyjä. Mutta ihqut koirat pysyivät tismalleen siinä paikassa mihin olin ne jättänyt - ilme nyt ehkä oli sellainen "oh my god, mikä tuolle nyt tuli"
). Niiston perustreeni sujui ihan kivasti. Ts huomattavasti kivuttomammin kuin i-nuoli.
Toisella kerralla otin neuvoista vaariin, en mennyt liian pitkälle 2:lla, lähetin koiraa enemmän 3:lle - minne Merri jopa irtosi! - , luotin, että se hakee takaa hypyn, muistin oman "ajolinjan" ja sain tehtyä nappi persjätön Merrin tietäessä tismalleen mitä tehdä ja se hyppäsi hypyn ideaali linjassa ja sujahti putkeen just niin kuin pitikin. 
- ilme nyt ehkä oli sellainen "