tiistai 18. kesäkuuta 2024

Loppukevään ja alkukesän agitreenit

 Voi minua, kun en saa aikaiseksi kirjoitella harkkapäiväkirjaa agitreenien osalta (tai kunnolla oikein minkään osalta) tänne blogiin. Eihän ne jutut pitkään mielessä pysy jos en aktiivisesti ja ahkerasti kirjoittele niitä jonnekin. Ja joo, mulla on treenikassissa vihkokin mukana, mutta harvemmin siihen tulee mitään kirjoitettua. Puhelimessa on joku muistiinpanoapplikaatio, mutta ainakin se versio on tosi tökerö ja puhelimella mun on muutenkin hidasta kirjoittaa, joten sekään ei oikeastaan ole mulle minkäänlaatuinen vakavasti otettava vaihtoehto treenien ylöskirjaamiseen. 

Tallentelin tältä "kurssilta" tähän mennessä olleet ratapiirrokset koneelle ja laitan ne tähän ja koitan niitä katselemalla muistella, että herääkö jotain oleellista meidän treeneistä ja tekemisistä mieleen. 

Huomenna on viimiset ohjatut aksatreenit ennen kesätaukoa. Treenit jatkuvat sitten taas heinäkuun viimeisenä päivänä. 


Viikko 19

Näissä treeneissä tehtiin erikseen keinua ja sitten toisena harjoituksena kuvan vasemmasta laidasta harjoitusta missä on pituus. Muistelisin, että toi vitoseste/hyppy oltaisiin tehty suoraan, mutta en ole ihan varma tästä. Kun on sellainen mielikuva, että just tässä radassa olisi harjoiteltu sitä, että tuossa 1-2 välissä en olisi mennyt liian lähelle 2 estettä jotta olisin ehtinyt ohjaamaan koiraa sitten jatkoa ja että Taraa olisi palkattu siitä, että se irtoaisi tuonne 5 hypylle. 

Keinu ei ollut enään ihan niin pelottava kuin aiemmin. Pari ekaa yritystä meni ihan kivasti niin, että keinun alla oli pehmomuurin palanen keventämässä täräytystä. Taralla on jo ihan hyvä ajatus targetin tökkäämisestä kuonolla. Tässä käskysana on niinkin kumma kuin "töks". 

Mahdollisesti tehtiin radalta jotain muutakin estepätkää, mutta jos niin en yhtään enään muista että mitä. Tai ehkä mustia neliöitä jonnekin tuonne 8-9 esteille asti ... 



Viikko 20

Tuolla viikolla katsottiin millä mallilla puomin tilanne on. Ilokseni Tara ei enään arastellut puomille menoa tai sillä liikkumista eli aika (ja kropan hallinnan paraneminen) on auttanut siinä asiassa. Kouluttaja muistutti mua palkan suunnasta (kontaktille ts alas eikä koiran suuhun) ja toisinaan Ansku palkkaili koiraa, koska Tara helposti kääntyy kontaktilla/matolla mua kohti ja poistuu siten esteeltä. Myös esteeltä poistuminen on vähän niin ja näin eli koiralle epäselvää milloin se vapautetaan, joskus lähtee omine lupineen ja joskus ei sitten millään (muulla kuin käden laittamisella taskuun, käsitaskussa = namia tulossa 😉).


Viikko 21
- Treenimuistelot tähän


Viikko 22
-Treenimuistelot tähän


Viikko 23
- Treenimuistelot tähän


** Pääsinpä alulle tässä hommassa. Yritän saada jatkettua tämän kirjoituksen kanssa myöhemmin (nyt on pakko mennä pakkaamaan kassit kun huomenna ajelen mökiltä kaupunkiin; Kikin Librelakäynti ja Taran agitreenit).

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Autosäätöä

 Meillä tuli auton kanssa ongelmia muutama viikko sitten, saatiin asiat hoideltua vakuutusyhtiön kanssa ja siltä osin asia on kunnossa - mutta autokorjaamolla on ruuhkaa, joten ollaan oltu audotta nyt jonkin aikaa. Ihana anoppi on ihan kiitettävän kiltisti lainannut meille autoaan, mutta eipä sitä silti kaikenlaisia päähänpistoja ole voinut toteuttaa - mitä normaalisti tekisin. Esim ihan vaan, että käydä silloin tällöin koirien kanssa omatoimitreenailemassa. Tai ajella jonnekin muualle lenkittämään koirat, tai ottamaan valokuvia tai mitä milloinkin. 

Viikkotreeneissä (agikeskiviikot) ja valkkuringissä (josta yritän saada kirjoitettua oman postauksen) ollaan silti käyty. Niin ja koirat kävivät fyssarilla viime viikolla. Tällä viikolla ei kalenterissa ole agitreenejä, joten ei olla jääty siitä paitsioon. Ensi viikolla on Kikin eläinlääkärikäyntejä ja Taran agiharkat, niihin on tarkoitus kurvailla laina-autolla (jollei saada omaa autoa jo takaisin). 

Autoasiasta johtuen en myöskään voi ilmoitella Taraa lähitulevaisuudessa oleviin aksakisoihin. Mutta ehtiipä niitä myöhemminkin. Eli kisauran aloitus antaa edelleen odottaa itseään. 

Kikin ens viikon Librela-ajan siirsin tiistailta keskiviikolle, jotta olisi helpompi auton kanssa. 

Oulunsalokäynnistä kerrottakoon, että Kiki oli paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Mutta Taralla oli koko vas puoli jumissa. 


torstai 30. toukokuuta 2024

Jos koira saisi päättää

 Niin Kiki viettäisi enemmän aikaa ulkona. Pihalla vahtisi, makoilisi ja välillä hengailisi. Tara taas haluaa olla siellä missä ihmisetkin - sisällä tai ulkona. 

Kiki on alkanut viime aikoina nirsoilemaan syömisen kanssa, enkä tiedä johtuuko siitä, että sillä on suu/hampaat kipeät (tähän on ratkaisu tulossa kun on varattuna sille se hampaidenhoitoaika) vai siitä, että vaihdettiin sitä nappulamerkkiä. Kotona on jonkinverran Profinea, joten annoin sitä Kikille kotona käydessämme (nyt ollaan taas mökillä) ja sitä se söi nurisematta. Testasin sitten tänään, Taralle, että toisessa kädessä oli Purenaturalia ja toisessa Profinea, niin kyllä Tarakin ensin sen lohiperunanappulan söi kuin mitä Purenaturallammasta. 

Jos saatavuusongelma loppuu Profinelta niin voi olla, että palataan kuitenkin taas ostelemaan sitä. Hinnassa ei ole suurta eroa, ja jos koirille maistuu se paremmin niin mitäpä sitä sen enempää miettimään. 

tiistai 21. toukokuuta 2024

Metsälenkit mökillä

 Kevätreissulta kotiutumisen jälkeen ei pitkään kotona viihdytty vaan tultiin kakkosasunnolle eli mökille Siikajoelle. Välillä ollaan toki kotona käyty, pikaisesti tai ollen muutamia päiviä. Tämä toukokuu sujuu näin mökkiaskareita ja etätöitä tehden. Koirat saavat olla paljon ulkona, pihanaruissa toki - koska piha ei ole aidattu ja mökki ei ole missään korvessa vaikka maaseudulla ollaankin. Tosin korvessa olisi sitten luonnoneläimiä vielä enemmän ja Taraa nekin kiinnostaa turhan paljon. 

Enivei, tästä ei tarvitse kovinkaan pitkästi asfalttitietä kävellä, että pääsee metsään, jossa on lukuisia polkuja kuljettavaksi. Useimmiten meidän lenkit suuntautuvatkin sinne, mikä on oivallista molemmille koirille, mutta etenkin Kikille jonka nivelet tykkäävät ennemmin pehmeästä kuin kovasta maastosta. 

Tässä muutama kuva mitä otin eilen metsässä. 










Kiki juttuja

 Sain varattua Kikille ajan hammaslääkäriin, pääsee jälleen Anu Tulokkaan tutkailtavaksi Herttaiseen Haukiputaalle. Hampilääkäri sillä on just ennen juhannusta eli 20.6. 

Huomenna on tiedossa kynsien leikkuu Taavin Tassuissa ja sen jälkeen Librelapistos Sunissa. 

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Omatoimitreenit viikolla 20

 Tämän viikon tiistaina kävin päivällä koirien kanssa hallilla. 

Kiki teki pari "treenipätkää" eli höntsäili sekalaisia temppusia. 




Taran kanssa treenailin muutamia aksajuttuja ja vähän tottelevaisuusasioitakin. Eihän sillä Taralla edelleenkään oikein ole malttia pysyä perusasennossa, mutta hieman on jo parempi käsitys ylipäätään sivulletulosta kuin aiemmin, tosin tarkkaan paikkaan tulo on hakusessa. 

Tässä Tara tekee paikallaoloja, luoksetuloja ja sivuirtoamistreenejä (ohjaaja sivulla / sivusuunnassa kauempana esteestä). Nämä sivujutskat ovat Taran kanssa vaikeita. 



Tässä taas Tara harjoittelee sitä pertsaa ja kainalopalkkausta



Tässä pitkähkö video pertsatreenistä, hieman leikkiä ja sitten seuraamispätkiä. Seuraamisista tuli ehkä vähän ylipitkiä ja viimisestä näkee että liikaa tuli tehtyä, mutta toisaalta lopussa kuitenkin onnistuminen eli kontaktipalautui nuuskuttelutuokien jälkeen. 



Ylipäätään näistä videoista näkee sen, että sekä haukkuminen että haistelu niin on vähentynyt ja että niistä hyvä (mutta kärsivällisyyttä vaativa) konsti on palkata koira kun ei-toivottu käytös loppuu. Tavallaan tietysti itsestään selvää, mutta pointti se, että ei huuda koiran kanssa kilpaa esim kun se haukkuu (omat koirat kokee sen kannustavana vuoropuheluna eikä niiden haukkuminen siitä muuksi muutu ts koira opi sen parempi käytösmalleja). Koira kokee palkitsevana jos huuteluun vastaa (vaikkei siis huutaisi).

Tara kuitenkin melko helposti lähtee tarjoamaan jotain oppimaansa asiaa jos huutamisella ei saa ihmisestä irti toivomaansa asiaa. 

2 säkkiä

 Koska se Purenatural ei aiheuttanut mitään ongelmia niin en jaksanut enempää pyöritellä asiaa, että olisiko joku muu ruoka koirille parempi. Joten kävin Peteltä ostamassa kaksi kahdentoista kilon säkkiä lammasnappulaa - toisen vein mökille ja toisen kippasin kotona olevaan koirien ruuansäilytyslaatikkoon. 

Kunhan nyt itse vain muistaisin, mitä sapuskaa (Purenatural Grain Free Lamb) koirilleni syötän 😀

***

Kikin kakat eivät ole muuttuneet mitä tulee aiempiin ruokiin mitä on saanut, mutta Taraa kakattaa useammin / nopeammin kuin aiemmin ja sen jätökset ovat hieman kiinteytyneet (helpompia kerätä). 

Mökille hommattiin kannellinen muovilaatikko, johon nappulasäkki kaadettiin. Ostin myös desimitan mökkiruokalaatikkoon, niin helpompi laittaa sopiva määrä ruokaa turpoamaan koirien kuppeihin. 

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Aksalisenssi

 Pitkähön vatuloinnin päätteeksi ostin tänään sen agilitylisenssin. Jonkinlaisen kynnyksen olen itselleni rakentanut siihenkin asiaan. Uusia perehtymisen vaativia juttuja sekä lisenssi osto (mystinen Suomisport) että Agilityliiton kilpailujärjestelmä Kitu. Kituun en vielä paneutunut, mutta lisenssi on maksettu ja ostettu. Päädyin ottamaan edustusseuraksi Okk:n - Oulun koirakerhon riveistä agiliitelyt olen aikoinani Merrin kanssa(kin) aloittanut. Muut vaihtoehdot olisivat olleet rotuyhdistys ja Kiimingin koiraharrastajat  - Kiikon jäsen tosin en ole tällä hetkellä. 

Maksoin myös samaan syssyyn Okk:n kesän omatoimitreenioikeuden. 

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Kiki huolet

 Reissun päällä kävi niin, että vaikka mitään megapitkiä lenkkejä ei tehtykään, niin kulkemiset kaikkinensa olivat Kikille turhan rankkoja ja se rupesi ontumaan (satunnaisesti eli ei jatkuvasti), mistä seurasi se, että lyhennettiin entisestään lenkkejä ja/tai Taraa käytettiin erikseen pidemmillä kävelyillä (ja Eetu kävi sen kanssa juoksemassa). 

Ennen matkaa oltiin huomattu Kikin oikeassa kyljessä löllyvä patti ja päätettiin, että jos se ei siitä mihinkään häviä matkan aikana niin käytetään Kiki eläinlääkärissä, jossa ell saa tarkistaa mistä on kyse. Matkan aikana kun ontumaongelma ilmeni niin varasin sitten Kikille ell ajan - ts muutettiin jo varattu hoitaja-aika (madotus + Librela) sellaiseksi missä tavattiin myös eläinlääkäri (Tiina). 

Matkan jälkeen keskiviikkona (kotiuduttiin maanantaina) koirat söivät ensin hoitajan antamina matolääkkeet, vein Taran autoon ja sitten Kiki pääsi Tiinan tarkastettavaksi. Kikille laitettiin kuonokoppa (kuten viime aikoina muillakin Librela käynneillä) ja se sai ensin Librelan ja sitten Tiina tutki sen patin ottaen siitä ohutneulanäytteen, minkä kävi tutkimassa mikroskoopilla. Patti osoittautui onneksi rasvapatiksi eli jos se ei siitä muutu suuremmaksi tai ala muuten häiritsemään koiraa niin sille ei tarvitse tehdä mitään. 

Ontumiseen otettiin ensiavuksi Loxicom tulehduskipulääkettä mitä annoin Kikille neljän päivän kuurin ja sen jälkeen sitä pitää/voi antaa tarvittaessa - ennemmin matalalla kynnyksellä kuin odottaa, että asiat olisi huonosti (eli jos vaikka tiedetään, että on rankempia juttuja tiedossa niin voisin antaa koiralle kipulääkekuurin). Juteltiin, että mennään nyt tuolla kompolla, ja jos säännöllinen hieronta, Librela ja toisinaan annettava tulehduskipulääke ei riitä pitämään Kikin elämänlaatu hyvänä niin ruvetaan sitten antamaan koiralle "jytympiä" lääkkeitä. 

Viime maanantaina koirilla oli hieronta-aika ja olihan se Kiki selvästi hoidon tarpeessa. Ihan erilailla taas reagoi hoitoihin kuin muutamalla edellisellä kerralla jolloin oli ollut paremmassa/hyvässä kunnossa. Erityisesti selkä/takaosa oli jumissa ja vas etujalka (eli se operoitu) ja taisipa muutamista muistakin kohdista koiraa löytyä huollettavaa. 

Olin ajatellut, että Tarakin olisi ollut jumissa, mutta ilmeisesti siinä ei kuitenkaan ollut mitään erityistä huolen aihetta. Mikä tietysti on vain hyvä asia. Taralle riitti käsittelyyn puolisen tuntia (kun Kikiin meni tunti) - mikä näkyi sitten lopussa hintalapussakin eli Vakkuri ottaa hinnan ajanmukaan ja jos ei mene koko varattua aikaa niin maksukin pienenee. 

Seuraava hieronta koirilla on 6. kesäkuuta. Seuraavaa Liberlaa en vielä varannut - kun jäi sille ajatukselle, että jos fyssarilla käynti ja tulehduskipulääke tuovat helpotusta koiran elämään niin sitten ei tarvitse miettiä vielä niitä toisia lääkkeitä eikä sitä myöten tarvita ell aikaa seuraavalla Librela kerralla. 

Mun pitäisi varata Kikille myös aika hammashuoltoon - ajattelin myös käyttää Taran hampaiden puhdistuksessa ... 


Ruoka mietityttää jälleen

 Reissun jälkeen ajelin Peten koiratarvikkeeseen aikomuksena ostaa koirille pari ruokasäkkiä (toinen kotiin ja toinen mökille). Noh, eipä se ollutkaan niin yksinkertaista kuin kuvittelin, koska se ruoka mitä koirani ovat viime aikoina syöneet ei ole saatavilla tällä hetkellä (kyseessä on siis Profinen lohi-peruna). 

Ostin sitten testaukseen (myyjän opastuksella) Purenaturalia (lammasta). Kotona totesin, että Kiki ja Tara ovat ennenkin syöneet Purenaturalia (tosin silloin ankkaa) kun aiemmin koitin metsästää niille sopivaa ruokaa. 

Purenatural olisi kyllä siitä hyvä merkki, että sitä myy myös Musti&Mirri eli ruokaa löytyisi tuosta alle kilometrin päästäkin eikä tarttisi ajella Kaakkuriin Petelle. Hintakin näytti olevan aikalailla sama. Plus kuuluu ruokiin jotka maksavat hieman yli 60 euroa iso säkki, yhtään ei ole haitaksi se, että ei kuulu kalliisiin ruokamerkkeihin. Kerran ostin Golden Eaglea siitä uimahallimyymälästä mikä on Sunin vieressä (en jaksa googlettaa sen nimeä) ja olin tippua pyllylleni kun kuulin, että säkki maksoi yli 90 €.