Tämän viikon tiistaina kävin päivällä koirien kanssa hallilla.
Kiki teki pari "treenipätkää" eli höntsäili sekalaisia temppusia.
Taran kanssa treenailin muutamia aksajuttuja ja vähän tottelevaisuusasioitakin. Eihän sillä Taralla edelleenkään oikein ole malttia pysyä perusasennossa, mutta hieman on jo parempi käsitys ylipäätään sivulletulosta kuin aiemmin, tosin tarkkaan paikkaan tulo on hakusessa.
Tässä Tara tekee paikallaoloja, luoksetuloja ja sivuirtoamistreenejä (ohjaaja sivulla / sivusuunnassa kauempana esteestä). Nämä sivujutskat ovat Taran kanssa vaikeita.
Tässä taas Tara harjoittelee sitä pertsaa ja kainalopalkkausta
Tässä pitkähkö video pertsatreenistä, hieman leikkiä ja sitten seuraamispätkiä. Seuraamisista tuli ehkä vähän ylipitkiä ja viimisestä näkee että liikaa tuli tehtyä, mutta toisaalta lopussa kuitenkin onnistuminen eli kontaktipalautui nuuskuttelutuokien jälkeen.
Ylipäätään näistä videoista näkee sen, että sekä haukkuminen että haistelu niin on vähentynyt ja että niistä hyvä (mutta kärsivällisyyttä vaativa) konsti on palkata koira kun ei-toivottu käytös loppuu. Tavallaan tietysti itsestään selvää, mutta pointti se, että ei huuda koiran kanssa kilpaa esim kun se haukkuu (omat koirat kokee sen kannustavana vuoropuheluna eikä niiden haukkuminen siitä muuksi muutu ts koira opi sen parempi käytösmalleja). Koira kokee palkitsevana jos huuteluun vastaa (vaikkei siis huutaisi).
Tara kuitenkin melko helposti lähtee tarjoamaan jotain oppimaansa asiaa jos huutamisella ei saa ihmisestä irti toivomaansa asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti