keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kuluja, joita ei pitäisi laskea

Yritän jälkijättöisesti tehdä jonkinlaista yhteenvetoa viime vuoden koirakuluista. Todella suuntaa-antavaa, koska ei hajuakaan esimerkiksi siitä kuinka monella sadalla eurolla olen marketeista kantanut koirille nameja, luita jne.

Muutoin olen saanut ynnäiltyä jo kaiken löydettävissä olevan, mutta tammikuinen Nemin eläinlääkärikäynti puuttuu vielä (ontumatutkimus+röntgenkuvaus).

Tällä hetkellä summa näyttää tältä:
6367,24 €

edit. Ja mehän ei viime vuonna käyty missään muissa kokeissa kuin BH-kokeessa + muutamissa näyttelyissä.



Summa koostuu siis eläinlääkärikuluista (hitusen yli 2 tonnia ilman sitä Nemin ontumatutkimusta), koirahoitomaksuista, Mustiin & Mirriin on mennyt hieman yli kolmesataa euroa, koiranpentu maksusta, ruokasäkeistä, treenimaksuista, hallimaksuista, koe/näyttelymaksuista, jäsenmaksuista (kennelliitto, porokoirakerho, satsky), vesijumpasta (yms satunnaisista menoeristä) ja hieronnoista / fyssarikäynneistä.


Päivä nro 57

Nyt kun on mennyt se 8 vkoa operaatiosta niin Kikiä saisi alkaa pitämään vapaanakin välillä. Kontrolloidusti ja niin ettei se pääse tekemään äkkinäisiä liikkeitä, liukastelemaan jne. En tiedä yhtään miten se ei tekisi äkkinäisiä liikkeitä jos olisi irti? Eilinen yhteislenkkikokeilu jo oli sille liian rankka eli illalla ontui taas enemmän. Aamulla oli jo parempi, mutta puolivälissä pikkupäiväkotilenkkiä alkoi enemmän (kuin alkumatkasta) ontumaan. Joten yritämmä ottaa rauhallisesti (taas) tämän päivän. Kiki pissasi lenkillä kerran ja kävi kakalla. 

Arki alkoi. Eetu lähti aamulla töihin ja mun on tarkoitus tehdä kotona etätöitä. 

Koirat ovat tänään syöneet aamupalaksi pelkästään mush-pyöryköitä, sitten ne nuolivat puurolautaset ja kun E oli lähtenyt niin söivät purutikut. Nyt ovat pötköttelemässä.

edit. 21:23

Ainiin. Aamulenkillä mulla oli nastapellet jalassa, väistin syrjempään kun joku koirakko tuli vastaan. No syrjemmässä oli näennäisesti lunta, mutta se höttölumi olikin vaan jään päällä ja pyllähdin siinä sitten. Totesin, että ne nastat ei oikein toimi jos on pikkasen lunta jään päällä. Joten muut ulkoilut tänään oon ollut eri talvikengissä (pelleissä on omat ongelmansa).

Peruutin tänään Activen hallivuoro-oikeuden. Nyt siitä tuli sitten todellisuutta, että meitä ei enää siellä hallilla tulla näkemään. (tokikin vannomatta paras, mutta en näillä näkymin näiden nykyisten koirieni kanssa siellä enää reenaile)

Päivällä käytin Kikiä muutamia kertoja takapihalla pissalla sekä kertaalleen kävelyllä. Käytiin pikkumutka lähimetsässä, sillä lenkillä Kiki pissas kerran ja kävi kakalla. Käytin myös Nemin pissalla, tienvarressa, pissas pari kertaa.

Viiden tienoilla Eetu tuli töistä. Kiki vouhkas ees-taas niin, että veri lensi. Lattialle. Ei mitään sen vaarallisempaa kuin, että näkyipä sitten todella konkreettisesti, että kyllä, pentuaika on ohi kun neidin ensimmäinen juoksu on alkanut. Nyt illalla koiralla on pidetty sitten taas niitä juoksuhousuja, Kikin suureksi inhoksi, ja kyllä sinne sitä verta paperiin/siteeseen kertyy.

Illalla olen käyttänyt koirat kertaalleen erikseen pikkulenkeillä. Ulkona on pirtsakka keli -27 astetta. Kiki pissasi lenkillä kerran, ei kakannut. Yhdessä välissä katsoin, että mitäköhän nyt kun se nosteli vasenta etujalkaansa. Kohta se sitten nosteli jotain muuta jalkaansa, ja totesin, että sillä olikin kylmä. Teki tuon siis sen jälkeen kun oli ollut (ja oli siis silloinkin) hangessa jotain puuhaamassa. Selälleen kiehnäilemään se meni kyllä ihan onnellisen näköisenä.
Nemin kanssa kierrettiin sellainen lenkkivaihtoehto missä se pääsi hetkeksi pellolle. En tosin irti sitä päästänyt, mutta flexistä se pääsi hieman myyrästämään eikä sillä olisi ollut mitään kiirettä kotiin.

edit. 05.01.17 klo 12:07

Illalla käytin koirat erikseen vielä pihalla. Kikin lyhyemmästi kuin Nemin. Kumpikin pissas. Ennen nukkumaan menoa laitoin aamuruuan kuppeihin valmiiksi ja annoin Nemille hieman nappuloita jottei se oksentelisi aamulla. Samalla temputin hieman Kikiä (istu-maahan).

tiistai 3. tammikuuta 2017

Päivä nro 56 = 8 viikkoa tähystysleikkauksesta

Kahdeksan viikon tauon jälkeen käytiin ensimmäisen kerran lenkillä niin, että molemmat koirat olivat yhtäaikaa mukana, ts kuljettiin sama reitti. Jopa ns normiaamulenkki eli hivenen pidempi kävely kuin mitä Kiki on ehkä tässä viime aikoina kiertänyt. Tai ainakaan tuota lenkkiä se ei ole tehnyt reiluun kahdeksaan viikkoon. Ihan kohtuullisen hyvin meni, välillä se olisi halunnut haastaa Nemiä leikkiin mutta muuten ihan ok. Eetukin oli siis mukana eli ei tarvinnut yksinään tsempailla kahden remmin kanssa. Kumpikin koira kävi kakalla, Kikin kakan kun keräsin niin oli hieman löysempää tavaraa tällä kertaa. Kiki pissasi lenkin aikana kolme (tai neljä) kertaa. 

Lenkkiä ennen olin käyttänyt koirat kertaalleen omalla pihalla pissalla. 

Tuon lenkuran jälkeen oon hieman naksutellut koirille, Kiki tarjosi häkkiin menemistä, tassun antoa, istumista, maahanmenoa ja peruuttamista. Nemi antoi pusuja, peruutteli, koski pehmoleluun ja ... mitäköhän muuta? 

Kiki on kehittänyt sellaisen tavan, että se hyörii hyrränä eteisessä kun toinen meistä on lähdössä jonnekin. Kesti itsellä jonkun aikaa tajuta, että se odottaa, että se toinen on häipynyt ja että sille on pistetty ulko-ovi auki asentoon (ei tarvi avainta kun tulee takaisin kotiin). Sen jälkeen Kiki ryntää herkkukaapille. Vissiin on tullut jonku kerran annettua  sille nami esim kun toinen on lähtenyt käyttämään Nemiä lenkillä tms. Joten Kiki on sitten oppinut, että kun toinen ihmisistä lähtee pois ja kun se ovi loksautettu auki niin koiran kuuluu saada nami. No saihan ne koirat sitten nytkin ne pikkupuruluut, jotka söivät äsköttäin. Nyt taitavat olla päikkäreillä kun mitään ei kuulu mistään. 

Ainiin. Eilen illalla otin koirille jo lihat sulamaan. Taas piti avata uus pussi Mushpyöryköitä (sikanautaa).

edit.
21:58

Olen luutunnut tänään lattialta yhden, mahdollisen, veritipan. En silti vieläkään ole varma onko tolla neidillä juoksu vai ei. Tein eilen (?) juoksuhousutestin sille, eli sillä oli pöksyt jalassa päivällä pari tuntia, mutta siihen siteeseen ei tarttunut kyllä yhtään mitään. Voi toki olla, että housut oli huonosti koiralla jalassa (liian löysästi) ja että se puhdisti itse kaikki tipat pois. Turvotusta ei ole, eikä karvan alta näy mitään ulospäin (kuten joskus nartuilla juoksujen aikaan).

Päivällä koirat ovat käyneet takapihalla pissalla jonku kerran, samoin Kiki nyt illemmalla. Viiden  tienoilla käytettiin niitä abc-lenkillä. Siis taas oli kumpikin koira mukana. Kumpikaan ei kakannut, Kiki pissasi kerran ja Nemi merkkaili/pissaili normaaliin tyyliin.

Ollaan reenitty tänään myös kapulan nostelua. Siis Kikin kanssa. Tai tuli siinä sivussa tehtyä Nemillekin yks kapulan pito. 

h_k 2/17

Kampailin eilen Kikiä hieman lisää.
Plus pesin siltä ne klihmukarvat.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoden eka juoksulenkki

Nemille siis. Nemi ja Eetu kävivät just kahdeksan kilometrin lenkillä. Pihalla on kolmetoista astetta pakkasta.

Takkikaupoille?

Jo pidemmän aikaa ollut harkinnassa Kikille oman BOTin ostaminen. Lappalaiskoirien harraste-fb -ryhmässä oli just puhetta siitä minkä kokoisia BOTteja (ja muita takkeja) lappalaiskoirilla on, joten sain inspiraation vihdoinkin katsoa minkä kokoiset Nemin BOT ja Pomppa ovat. BOT on 49 cm ja 50.

Ensi kertaa kun Kikille nyt noita takkeja sovitin, niin ihan ei ollut yhteistyöhaluinen malli enkä tuota BOTtia tainnut saada edes semijärkevästi mallikokelaan päälle. Neminkin kanssa nuo jalkaremmit ovat aina olleet vähän hönöt.

Kiki testailee Nemin BOTtia. 





Kiki ja Nemin Pomppa



Nemillä takki päällä

Hankala sanoa tuosta Pompasta, että miten se liikkeessä pysyisi Kikillä ja miltä näyttäisi ja miten häntä asettuisi ...

Päivä nro 55

Todella ärsyttävät liukkaat kelit. Joka paikka on jäinen. Kuljettiin aamulenkki lähimetsän läpi, sielläkin polut olivat jäiset. Jos meni polkujen ulkopuolelle niin hanki oli kova, eli ei puhettakaan mistään puuteri-tai semipuuteri- lumessa kahlailusta ja kuntoilusta. Liukkailla liukastelut eivät ole tehneet hyvää kuntoutujalle. Vaikka onhan se vaikea arvella tuota sen ontumisen tasoa kun on nyt kohta kahdeksan viikkoa katsonut sen liikettä, kuinka paljon se linkuttaa leikattua jalkaansa. Silti mulla on sellainen fiilis, että se olisi ollut parempi just ennen joulua kuin mitä nytten. Mutta eikait se auta kuin toivoa, että se tästä taas vähitellen alkaisi mennä parempaan suuntaan. Maltilla vaan tai jotain. 

Aamupalaksi koirat saivat nappuloita. Pitäisi varmaan illalla jo alkaa ottamaan lihat sulamaan, kun kerta en taaskaan herännyt ennen varsinaista ylösnousua laittamaan ruokia valmistumaan. Kannatti antaa Nemille illalla syötävää, koska se ei aamulla yrjönnyt keltaista happomahalitkua lattialle. 

Molemmat koirat kakkivat melko pian lenkille lähdön jälkeen. Eetu siis käytti taas Nemin lenkillä. Kiki taisi pissata kaksi kertaa lenkin aikana. Ketä kiinnostaa, en tiedä, mutta kun olen kerta jäänyt jumiin siihen, että lasken montako kertaa se pissii lenkin aikana. Jos sillä on juoksu, tai se on juoksua tekemässä, niin ei se kyllä ainakaan kovin usein merkkaile. En yhtään muista missä vaiheessa noilla aiemmilla koirillamme on tullut se, että ovat alkaneet merkkailemaan/pissailemaan monta kertaa lenkin aikana. Vaikka oon mä kyl kuullut sellaisistakin narttukoirista, jotka eivät välttämättä pissaa kuin kerran lenkin aikana, vaikka olisi pidempikin lenkki kyseessä, joten eihän Kiki nyt välttämättä seuraa merkkailuasiassa Merrin ja Nemin toimintatapoja.

edit. 3.1.2017 klo 21:56

Eilen ... mitäköhän päivällä ja illalla tapahtui? Koirat söivät iltaruokansa, niitä käytettiin lenkeillä (erikseen) ja omalla pihalla pissalla muutamaan otteeseen. Ei varmaan sen kummempaa. Ennen nukkumaan menoa annoin Nemille lisäruoka-annoksen. 

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

h_k 1/17

Kampasin pikkuisen Kikiä. Se on takussa. Ainakin paikkapaikoin. Eikä se ole vieläkään helppo harjattava. Harjoitukset jatkuvat siis (siltäkin osin).

Koska vuosi vaihtui

Niin harjauksen koodit ovat tästä lähin ...
Kiki = h_k nro / 17
Nemi = h_n nro / 17

Kun aiemmin h nro / 16 tarkoitti niitä kertoja kun kampasin Nemiä, mutta koska kammattavia koiria on nyt kaks (oli toki viime vuonnakin, mutta Kikillä se oli vielä sellaista kampaamiseen totuttelua enkä halunnut sotkea laskentaa kesken vuotta).

Päivä nro 54

Uusi vuosi, vanhat (tai vielä tuntemattomat) kujeet. 

Eetu käytti koirat just äskön takapihalla pissalla. Hihnoissa molemmat. Ensin Kikin ja sitten Nemin. Kun Kiki oli pihalla niin ei kuulunut paukkeita. Nemin ulkoillessa kuului jotain mille Nemin piti hieman kommentoida. Molemmat kykenivät kuitenkin käymään pissalla. Sen jälkeen tulivat kerjäämään pissalla käyntinamia ;-) ja nyt menivät taas pötköttelemään. Harkitsen tässä, että valvonko vielä tunnin-pari, jotta voisin käyttää Kikin vielä lenkillä. Se kun ei kakannut viimeksi kun sitä käytettiin kävelyllä (eli sillon iltaruuan antamisen kieppeillä).

edit. 15:29

Unohdin antaa Nemille syötävää ennen nukkumaanmenoa. Homma kostautui seiskan aikaan kun heräsin oksennuksen ääneen. Onneksi se yrjösi sellaiselle matolle, minkä voi pestä pesukoneessa ...


Menin takaisin nukkumaan. Olin näet valvonut silloin viime yönä jonnekin kahden tienoille, käytin Kikin silloin vielä ulkona - hyvä että käytin, koska koira meni heti kakalle. Silloin ei kuulunut pamahduksia, joku fillaroi ohitsemme mutta muuta ääntä ei yössä ollut.

Yhdeksän aikaan käytin koirat pissalla ja laitoin ruuat valmistumaan. Aamutoimiin ryhdyttiin ehkä kymmenen tienoilla. Molemmille ruuat ja lenkeille. Käytin Kikä normaalia pidemmällä lenkillä, se kävi kakalla ja pissasi muutaman kerran. Muutoin sujui ihan kivasti, mutta ihan loppumatkasta joku pariskunta kun tuli vastaan niin Kiki oli menossa innolla niitä kohti (niin kuin sillä tapana on, kun tykkää kaikista ja kaikki ovat potentiaalisia kavereita), sanoin sitten niille tyypeille jotain Kikin innokkuudesta. No eiköhän se täti-ihminen sitten alkanut jotain raataamaan ja siitäkös Kiki innostui. Yritti syödä sen tätipolosen lapaset. Täti oli kyllä ihan ystävällinen ns koiraihmisiä, mutta sen jälkeen kun he olivat jatkaneet matkaa niin Kikillä hirtti villeys päälle ja koko loppumatka kotiin oli aika tuskaisa. Jonkun verran sain koiraan kontaktia eli se meni hetkittäin ihan nätisti, mutta kotipihalla se roikkui jo mun ranteesta vailla mitään järjellisen äänen menoa sen jakeluun, josta seurasi puhuttelu. Kotona se oli taas "jee jee, vähän hyvä meno".

Sittemmin koirat ovat makoilleet, seurailleet päivän tapahtumia, molemmat ovat käyneet kerran takapihalla pissalla ja Kiki vielä lisäkerran. Hetki sitten käytin niitä vuoronperään kävelyllä, ns pikkupäiväkotilenkin. Ensin käytin Nemin ja sitten Kikin. Ulkona on hirmu liukasta, jäätikölle sulanut piha on jäätynyt kun pakkasta on jotain kahdeksan astetta. Liekkö liukastelusta tai mistä johtuvaa, mutta Kiki taas heiluttelee vasenta etujalkaansa.

Pikkuhetki sitten tein koirien kanssa vähän maahanmenoharjoituksia.

edit. 00:28

Eläinkoe käynnissä. Kaivoin koiratavarahyllystä Nemin/Merrin juoksuhousut ja laitoin ne Kikille. Jos/kun teen paperitestin niin mitään (verta) paperiin ei tule eikä lattioilla ole veritippoja näkynyt. Mutta molemmat koirat ovat kovin kiinnostuneita Kikin takapäästä. Plus karvat sillä suunnalla ovat klihmaiset. Luultavasti otan housut silti yöksi pois, koska koira ei vaikuttanut kauhean riemastuneelta tästä yllättävästä toimenpiteestä, joten nukkukoot rauhassa yön ja testailen paremmalla ajalla asiaa huomenissa. Halusin vain heti kokeilla housuja kun sain inspiraation etsiä ne (niitä kun ei ole tarvittu enää vuosikausiin, kun onhan siitä jo aikaa vaikka kuinka kun tässä talossa on ollut juoksuinen narttukoira).

Päivän/illan aikana koirat ovat käyneet joitain kertoja takapihalla. Lisäksi käytin niitä, vuoronperään, kuuden  kieppeillä lenkillä. Kiki oli aluksi ihan kiva talutettava ja lopuksi melkoisen hankala. Nemi taas huuteli jotain eri suuntiin vaikka ketään ei näkynyt. Nemi merkkaili omaan tyyliinsä ja kävi kakalla, Kiki pissasi kerran eikä käynyt kakalla.

Ainiin. Annoin Nemille hieman nappuloita ehkä vartti sitten. Jospa se ei nyt sitten yrjöäisi aamulla.

Käytin koirat äskön vielä omalla pihalla pissalla (tai oli niin hämärää etten nähnyt jos Kiki kävi kakalla, pitää huomenna valosalla käydä tarkistamassa asia).