perjantai 24. helmikuuta 2023

Pelkokerroin

 Ennenkin tätä on tapahtunut, blogia kun selasin taaksepäin niin löysin yhden kirjoituksenkin aiheesta, mutta tuon jälkeenkin siis on näin käynyt. Mutta. Nyt tilanne on jotenkin eskaloitunut. 

Kirjoitin faceen pari päivää sitten näin:

Kikin kanssa kyllä sydän särkyy 💔sillä se pelkää pakkasta.
Tai siis sitä ääntä mikä (tarpeeksi kovalla) pakkasella kuuluu ulkona kun pakkanen napsahtelee yllättäin milloin missäkin.
Eilen kun menin illalla koiran kanssa ulos niin heti tielle päästyämme kuului NAPS tien toisella puolella olleesta puuaidasta. Pakoreaktio oli välitön (koira hihnassa, ei päässyt kauas). Koska eka napsahdus niin ei vielä paha pelkotila vaan Kiki tokeentui siitä ja jatkettiin matkaa. Kiki oli hieman ahdistunut, mutta päästiin semiok:sti noin 20 metriä kunnes kuului seuraava ÄÄNI.
Ei mitään järkeä lenkittää pelkäävää koiraa, ei se silloin tarpeilleen mene (Kiki ainakaan). Tultiin takaisin sisälle. Jäi iltapissailut pissaamatta.
Tänäaamuna ei napsunut (ihmiskorvaan ainakaan, vaikka kylmä olikin). Kiki muisti kuitenkin, että pihalla on kamalaa (ei käynyt kakalla) eikä halunnut oikealle lenkille.
Äsken Kiki kävi kertomassa, että olisi vessahätä. Mutta jo ulko-ovella se muisti, että "ai pahus, täällähän onkin pelottavaa". Käveltyään 50 metriä kävi tarpeillaan ja tultiin takaisin sisälle.

Tuon kirjoitin siis toissapäivänä. Eilen käytiin aamulla koirametsässä ja siellä Kiki oli ihan normaali; reippaasti ja riehakkaasti juoksentelin Taran kanssa. Luulin, että oltaisiin ongelma selätetty hetkeksi. 

Tänään Kiki on käynyt hyvin lyhyen aamulenkin jolloin pissasi ja kakkasi. Iltapäivällä naapurikatua se käveli ehkä kymmenen metriä ja kävi pissalla kiskoi takaisin sisälle. Äsken käytin sen iltalenkillä, tai niin kuvittelin tekeväni, mutta koira löi jarrut päälle heti kun mentiin ulos. Sain maaniteltua sen tielle asti, jolloin se kävi pissalla, mutta ei puhettakaan, että se olisi lähtenyt lenkille (saati mennyt kakalle). Koira vaati päästä takaisin sisälle, kulki matalana ja kiskoi kohti kotia, kun yritin sanoa sille, että eikö pitäisi käydä kakalla se uikutti ja kiskoi entistä kovemmin takaisin kotiin ... 

Ei kommentteja: