Oli tarkoitus kertoa Taran tokotreeneistä syksyltä, mutta alkaa olla liian iso pompsi kerrottavaksi (ja muistot hieman jo hämärtyneet aiheesta), joten käyn toksuliikkeitä tai tokoon liittyviä asioita läpi sitä mukaa kun tulee jotain mieleen, tai on reenitty jotain tiettyä. Niin kuin vaikka nyt perjantaina kun kävin koirien kanssa omatoimitreenimässä Kisman hallilla. Kumpikin koira teki ruutua, Kiki oli hallissa ensin ja teki muutamat "lelu ruudussa" hömppähummaharjoitukset, näyttäen about tältä:
Taralle olen opettanut ruudun, tai olen opettamassa ruutua, kosketusalustan avulla. Eli ensin sille on opetettu ylipäänsä kosketusalustalle meno. Käskynä tässä on "matto". Sitten se kosketusalusta on viety ruutuun ja aloitettu tekemään ensin lähempää ja sitten matkaa pikkuhiljaa kasvattamalla sinne ruudussa olevalle matolle menemistä.
Lyhyeltä matkalta, ilman ruutua, on muutamia kertoja tehty myös sitä, että koiran pitäisi pysähtyä / pysyä siinä matolla. Seisomassa. Hyvähän se olisi, että koiralla olisi ajatus pysyä siinä alustalla, penskan kanssa tässä on vielä se ongelma ettei tuo kakara pysy missään pitkään paikallaan eli en voi mielestäni vaatia siltä siinä pysymistä kun se ei pysy muuallakaan ...
Yksissä treeneissä tein ensin kiertoa koiralle ja sitten tein ruutua. Kuinkas muutenkaan siinä kävi kuin että koira kiersi niitä ruutukartioitakin. Olin sitten noloissani, että olinpa tyhmä kun tein samalla reenikerralla sekä kiertoa että ruutua, mutta kuulemma koiran on hyvä oppia siihen että kartioita on kentällä ja sen pitää erotella milloin tehdään mitäkin.
Perjantaina tein ensin Taran kanssa näitä kosketusalustalle menemisiä ja ne menivät ihan kivasti. Selvästi edistymistä aikaisempiin treeneihin.
Lopuksi sekin teki tuollaisen lelu-ruudun (eli ollut aiemmin tehnyt palkkaruudussa -reeniä):
ps. eka on kuvattu järjestelmäkameralla ja toinen puhelimella, siksi erilaiset ruutunäkymät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti