keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Ryhmättömyys

 Tyhjensin koirien kalenterin eli tällä hetkellä ei olla kummankaan koiran kanssa missään treeniryhmässä. Viime syksy oli jotenkin niin hetkinen ja rahaa paloi niin koiratreeneihin kuin eläinlääkärimaksuihin urakalla, joten otetaan hieman rauhallisemmin jonkun aikaa. Taralle on silti suunnitelmia punottuna kun alkeita on opeteltu syksyllä jos ja vaikka mihin. 

Viime aikoina Tara on opetellut (tai kertaillut) parempaa lenkkikäytöstä, seuraamista ja istumista. Istuminen on jostain syystä ollut asia mitä se ei ole oikein osannut, tai eikait siinä mitään ihmeellistä ole ettei nuori koira jotain asiaa osaa, mutta yleensä koirat about ekana oppivat istumaan. Lisäksi on tehty luopumista, paikallaoloa ja satunnaisia temppuja. 

Kiki on tehnyt seuramista molemmin puolin, pertsoja (molemmin puolin), liikkeestä maahanmenoa ja jotain satunnaisia temppusia (tassutemput esmes). Niin ja eilen hieman kotinoseiltiin. 

Ei kommentteja: