maanantai 6. syyskuuta 2021

Harjoituspäiväkirja

 Olen pohdiskellut, että mikä olisi näppärin tapa merkitä koirien treenejä muistiin. Ihan siis niitä pikkuruisiakin, joita silloin tällöin tekemällä koiran taidot varsinaisesti karttuvat. Koiratanssiin on reppuvihko, jota täyttelen erikoisimmissa tilaisuuksissa, kuten pidemmät kurssit tai silloin kun työstän jotain koreota. Mutta sitäkään en ole osannut ottaa niin ahkeraan käyttöön, että perustreeneistä tekisin siihen merkintöjä. 

Mihinkään bujo(?)tyyppisiin en taivu, koska mulla on onnettomat piirustustaidot ja käsialakin on aika kauhea nykyään jos enemmän pitää kirjoittaa (liekkö johtuu käsien tärinästä vai siitä että nykyisin tulee kirjoitettua niin vähän kynällä). Tietokoneihmisenä voisi tietenkin ajatella jotain excelhässäkkää jonne tekisi eri lajeille ja aiheille eri sarakkeita, mutta sitten kuitenkin tulisi tarve kirjoittaa jostain pidemmästi ja sitten laatikot venyisivät liikaa tilaa vieviksi tai muuten epäkäytännöllisiksi. Mitkään puhelinapplikaatiot eivät myöskään ole itselle hyviä muistiinpanojen tekemiselle, koska olen ihan onneton räpyläkäsi kirjoittamaan kosketusnäytöillä mitään. Menisi vain hermot kun yrittäisi sillä saada näppärästi tekstiä aikaan - saati että luultavasti sohisi muutenkin vääristä kohdin ko applikaatiota eri toimintojen aikaansaamiseksi. 

Että eijuu. Yritän siis ryhdistäytyä ja alkaa merkkailemaan blogiin pienen pieniäkin postauksia reenijutuista. 


Kuten esimerkiksi, että tänään tein Taran kanssa muutaman toiston takapihalla. Ensin sivulle tuloa ja siinä etenkin malttia kontaktin pitoon / istumisessa pysymiseen. Ihmeekseni pentu jopa malttoi olla hetken pomppimatta tai muuta säätämättä. Vaikka käytin narupalloa palkkana. Samalla reenikerralla tehtiin myös maahanmenoja, niin, että vasen käsi ohjasi maahan ja oikeassa oli palkka (eli se narupallo). Hyvin toimi sekin. Näistä pentukurssin treeniohjeista pitäisi tehdä ihan oma postaus kunhan saisin aikaiseksi ... mutta siis homman pointti on se, että ohjaavassa kädessä ei kannata olla Taralle palkkaa. Ts se ei tarvi siinä houkutinta enää. Helpompi sitten häivyttää se käsi pois kun koira ei "ikuisesti" seuraa palkkiota maahanmenossa. 

Ei kommentteja: