Sanoja, sanoja eli sekava kertomus Nemin viimeisestä päivästä

Eilen kun noustiin ylös aamulla, niin Nemi pyöri kummaa ympyrää. Siis lattialla. Makasi, mutta ei ollut paikallaan. Hyvin hankala selittää, vähän kuin olisi etsinyt petipaikkaa / pedannut, mutta oli kuitenkin mahallaan (ryömi). Haki hyvää asentoa muttei mikään ollut hyvä. Nousi ylös mennäkseen takaisin maate. Kuten tapana on viime aikoina ollut niin päästin Nemin heti takapihalle kun oli herätty, se käveli hieman epävarmoin jaloin ulos, mutta kävi kuitenkin pissalla. Koira tuli sisään - käveli hetken matkaa ja takapää "petti" alta (en mä tiedä tarviiko tuossa olla lainausmerkkejä, mutta kuulostaa niin dramaattiselta).

Seurailin sivusilmällä koiraa pukiessani samalla ulkoiluvaatteita päälleni aamulenkkiä varten. Hyvin pian todettiin ettei Nemiä voi lähteä lenkittämään. Eetu vei Kikin aamulenkille ja me jäätiin Nemin kanssa kotiin. Nemi oli hieman sen oloinen, että sillä olisi kakkahätä joten menin koiran kanssa takapihalle; se tuli sinne empivän oloisena ulos, seisoi hangessa ja kerjäsi multa juustonameja (joita mulla tietysti oli takin taskussa). Mä itkin, koska tiesin, että se oli viimeinen kerta kun käytin Nemiä takapihalla. Tulin koiran kanssa sisälle.

Nemin vasen takajalka vapisi eilen aamulla kovasti eikä se enää oikein käyttänyt sitä - tai käytti joo, mutta jotain vikaa siihen oli tullut mikä yhdistettynä kipeään selkään, vähiin käyneisiin lihaksiin, heikkoon takapäähän jne aiheutti sen, että totesin eilen, että on aika tehdä viimeinen palvelus rakkaalle koiralle.

Jos aiemmin olen miettinyt blogissa ja muualla, että milloin on aika luovuttaa ja mistä tietää milloin on aika ja enkait mä kiusaa koiraa turhan takia. Niin eilen tiesin sen hyvin selkeästi, enkä mä usko, että Nemin aika olisi ollut aikaisemmin - eilen oli just se päivä joka kuuluikin olla.

Kun Eetu tuli takaisin kotiin Kikin kanssa niin se meni käymään Nemin kanssa takapihalla ja koira sai kun saikin käytyä kakalla ja sen olotila helpottui selvästi. Hankalahan sen oli ollut olla kun kakatti kovasti muttei kehannut sisälle kakkia mutta ulkonakin oli liukasta ja hankalaa (ja aina sitä ennemmin nameja kerjää ja syö kun tarpeillaan käy). Kun koira tuli takapihalta sisälle se rynnisti tuttuun tapaansa asunnon läpi keittiöön herkkukaapille.

Koska
a)pidennetty viikonloppu
b)ei turhaa pitkitystä irtipäästämisestä (miksi kiusata koiraa kun tiesin, että nyt on aika)
c)tuttu ell jota kehtasin häiritä lauantaiaamuna

Niin otin yhteyttä luottoeläinlääkäriin kysyäkseni voisiko hän tehdä palveluksen - onneksi hän ei ollut reissussa tai mitään ettei kenenkään vieraan tarvinnut saatella Nemiä viimeiselle matkalle - asia järjestyi ja niin meillä oli treffit ell-asemalla klo 14.

Ennen kahta ehdin tehdä ison kulhollisen puuroa josta riitti kaikille syötäväksi, Nemille extra-annos (Nemi rakasti kylmää kaurapuuroa). Nemi oli toki syönyt jo aamupalaksi pedigree lötköruokapussukan (jonka seassa oli rimadyl). Lisäksi paistoimme uunissa minipitsasia, joita Nemi sai syödäkseen aamupäivällä (pienissä erissä). Myös Kiki sai välillä herkkua, niin paljon, että lopulta se kieltäytyi syömästä kun yritin tarjota sillekin jotain pullanpalasta jonkun herkutteluhetken yhteydessä ...

Eetu käytti koirat vielä takapihalla pissalla ennen kuin lähdettiin - ell-aseman pihassa oltiin reilusti hyvissä ajoin, aika kului Nemillä joko minulta nameja kerjätessä tai Eetun kanssa pyörätiellä käveleskellessä ja lumikinoksia nuuskutellessa. Hetkeksi tuli itselle valheellinen olo kun Nemi tassutteli semihyvin (hitaasti, mutta uteliaasti eli mieluusti muiden koirien viestejä lukien).

Niin kauan kun Nemi oli tolkuissaan niin syötin sille erityisenhyviä nameja, ja se totisesti halusi syödä niitä siihen asti kunnes nukahti. Ensin tapansa mukaan tosi ahneesti "syöden melkein sormet samalla" ja sitten jo hieman hillitymmin.

Nemi nukkui pois 04.01.2020 ~klo 14.15 minun ja Eetun silitellessä  sitä ja kertoessa sille kuinka paljon me sitä rakastetaan.

Kun toimenpide oli ohi tiesin, että Nemi on poissa - samoin tiesi Kiki, joka haettiin autosta käymään siinä toimenpidehuoneessa missä "isosisko" oli. Mutta ei se ollut enää Nemi, Kiki oli kuin ystävää ei olisi huoneessa ollutkaan. Pihalla sitä vastoin Kiki oli kiinnostunut menemään nuuskuttamaan niitä paikkoja missä vielä hetki sitten Nemi oli tassutellut ...