tiistai 4. heinäkuuta 2017

Torstaina

Sain likoille hieronta-ajan torstaille. Ihan superhienohomma, että aika löytyi näin nopsasti.

Ai miksvai. Nokun Kikillä oli reissussa ihan sairaan kivaa kun se pääsi juoksemaan ja leikkimään Nemin kasvattajan luona / pihassa. Nemi toki sai myös rallata, mutta se nyt ei niin pitkään ollut kiinnostunut leikkimään / juoksemaan. Ennemminkin toimi poliisina. Kiki löysi Herding Instinct's V -pentueen, jostain rlk-tytöstä (hieman Kikiä nuorempi, myös pieni eli olivat samankokoisia) ihan huippuseuraa. Molemmilla oli superkivaa



Kuten blogini lukijat ehkä muistavatkin, niin Kiki ei ole saanut paljoa vapaana olla eikä varsinkaan toisten koirien kanssa leikkiä. Joten parin tunnin riekuntasessio saattoi olla sille liian rankka. Tai sitten mä vain kuvittelen. Enivei, jos riekunnassa ja myöhemmin matkan aikana eri tilanteissa on jumeja tullut niin kiva saada hoideltua ne pois (jotta voidaan hankkia uusia, koska ainahan niitä koirille jostain tulee).

Ei kommentteja: