Alkuun pari kuvaa koirista tältä päivältä. Pyysin Eetua ottamaan koirista kuvia kun ne pysy ja pysy olkkarin sohvalla (ilman mitään posetuskäskytystä tai ylipäänsä kehoitusta mennä siihen). Itseasiassa Kiki on viime päivinä pompannut aika usein tuohon sohvalle, tosin sillä on hieman erilainen mielipide siitä miten vilttien kuuluu sohvalla olla ;-)
Pari päivää sitten käytiin koirien kanssa sateisessa metsässä. Koirat pääsivät irtihummailemaan. Tosin Kiki enimmäkseen haastoi Nemiä ja kokoajan juoksi täysiii ees-taas. Luoksetuloja kun yritin sille treeniä niin se tuli vähän kuin kohti Nemin mukana mutta vain joitain kertoja mun luo asti. Ehkä se tulisi jos ei olisi Nemi mukana? Toisaalta Nemin mukana tulee kyllä ees samaan suuntaan / mua kohti. No, eipä tuo metsään jäänyt eikä kertaakaan yrittänyt karata, joten eikait tässä mitään ongelmaa nuoren (vähän irti olleen) koiran kanssa ole ... (?)
Vähän sekavia ajatuksia taas mielessä. Nemi vanhenee (tietysti), olen näkevinäni siinä jotain vanhan koiran piirteitä. Ihanaa, että Kikin uuvuttavan pitkän toipilastalven jälkeen saatiin kokea tämä kesä (ehkä myös tulevat ovat samanmoiset, mutta pitää elää hetkessä kuten koiratkin tekevät); Kikin ja Nemin olemista ja elekieltä on kiva seurata. Milloin on vaivihkaista hännän heilutusta ja pientä nuuskimista ja koskettelua, milloin Kiki hyörii pyörii ja haastaa Nemiä, milloin Nemi huutaa ja juoksee Kikin perässä, milloin Kiki matelee Nemin edessä, milloin Nemi pyöräyttää Kikin kenttään, välillä ne vain asettuvat nukkumaan lähekkäin (ei nyt ihan toistensa kainaloon kuitenkaan).
Mulla on krooninen huono omatunto siitä, että teen liian vähän asioita sen hyväksi, että Kikin kunto ja etenkin lihakset kehittyisivät. Toisaalta järjenääni kuiskuttaa korvaan ettei ne lihakset voi tulla kuin taikaiskusta ja että kyllähän me tehdään asioita ja etten voi kokoaikaa keskittyä pikkukoiraan.
Kuluneen vuoden aikana oon miettinyt koirajuttuja ihan liikaa (tosin en halua kenenkään kieltävän/estävän aatoksiani tai väittävän niiden olleen ajantuhlausta) Miettinyt ja murehtinut. Toisaalta oon saanut myös rauhan joihinkin asioihin. Olen päässyt yli lajeista, tavoitteellisuudesta, kisahimosta, ...
Oleellisempaa on elää hetkessä. Istua takapihalla ja katsoa kun "se sika joraa yksin partsilla" (ko. Viivi & Wagner sarjakuva tulee aina mieleen kun katselee kun Kiki leikkii itsekseen takapihalla) Kiki jahtaa perhosia, Kiki leikkii itsekseen jollain lelulla, tai touhua milloin mitäkin. Voi antaa koiran touhuta.
Kikin ja Nemin leikkituokiot pidän suht lyhyinä ts vihellän pelin poikki aina jossain vaiheessa. Ennen kuin meno yltyy turhan villiksi/rajuksi, plus Kiki ole vielä siinä fyysisessä kunnossa että se voisi pitkään leikkiä / juosta koirakavereiden kanssa. Varmaankin kunto kohenee / lihakset kehittyvät kun telmuaa, mutta mihin vedetään raja? Millainen jälkioireilu on normaalia rasituksen jälkeistä ja mikä ei. Kuinka nopeasti koira palautuu - vaaditaanko aina hieronta (tms) jos Kiki on viettänyt vähän rempseämpää elämää?
...ehkä jatkuu vielä joskus, nyt aivot vissiin jo nukahtivat, mulla on sellainen kutina, että jotain muutakin piti sanoa - tai että en kirjoittanut kaikkia ihan niin kuin olin suunnitellu/aatellu. Voi siis olla, että editoin/jatkan tätä raapustusta huomenna ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti