torstai 13. heinäkuuta 2017

10%

Nemi on rapannut toista korvaansa hieman viime päivinä, joten käytin sen aamupäivällä eläinlääkärissä. Testattiin samalla uus eläinlääkäri, Haukiputaalle perustettu Herttainen. Vaikutti mukavalta ja peruusteelliselta eläinlääkäriltä, saatammepa käydä tuolla toistekin. Täältä se nyt on se ja sama matkan suhteen että ajaako sitä Ouluun vai Haukiputaalle. 

Tuli samalla sitten vähän kuin senioritarkki tehtyä koiralle. Sydänäänet ok, sisäelimet ok (tunnusteli nekin, mikä oli minusta outoa tai en muista eläinlääkärien ennen sellaisesta maininneen), kyseli ruumiintoiminnot, katsoi ettei ole tarvetta hammasoperaatioille - toki plakkia on kertynyt hampaisiin muttei ole tulehtuneita hampaita tai muuten sellaisia että pitäisi tehdä purukalustolle jotain. Keuhkoista ei kuulunut rohinaa. 

Vasen korva oli täysin terve, oikeassa näkyi jokin piste jota ell epäili hyttysen tai muun hyönteisen pistoksi. Oikeassa korvakäytävässä lievää turvotusta ja punoitusta, ei eritettä. Oikean korvan näytteessä hieman tulehdusoluja, ei hiivaa, bakteereita eikä ulkoloisia. 

Nemi painoi heidän puntarillaan 13 kg, vanhus on vähän kuihtunut ... Ell kehoitti antamaan 10% enemmän ruokaa (jos Nemi haluaa syödä enemmän - jotenkin luulen, että haluaahan se ;-)). 

Ei kommentteja: