torstai 3. maaliskuuta 2016

Meillekö pentu?

En mä tiedä onko ketään, joka olisi lukenut kaikki mun jaaritukset ja pähkäilyt tästä -tai muustakaan- aiheesta. Kerrataanpas siis hieman.

Aikoinaan kun koiraharrastusajat olivat kiihkeimmillään niin pyörittelin mielessäni ties mitä rotuja, että mitä haluan koiralta ja mikä on oleellista harrastamisen kannalta. Kuinka tärkeätä minulle millainenkin harrastus on ja sitä myötä ne koiran ominaisuudet. Omalla tekemisellä voi vaikuttaa moneen asiaan, mutta toki koiran moottori ja luonne vaikuttavat myös. Lopulta kuitenkin lopsauttelin ne "tykimmät" koirarodut pois listaltani. Eivät ne kuitenkaan tunnu omalta jutulta. Huolimatta siitä, kuinka treenaavalta ja kisaavalta blogin (tms) perusteella vaikutan niin koiralla on monta muutakin virkaa perheessämme kuin se mikä näkyy reeni- & kisakentillä. Tokikaan en väitä etteikö niistä tykeistäkin olisi niihin rooleihin, silti ei tunnu siltä, että lähtisin ainakaan vielä sellaisia testailemaan.

Siispä, sitä ruotsinlapinkoiraa metsästämään. Paitsi että kun, mitä tehdään siinä vaiheessa kun rotua on harrastanut jo yli kymmenen vuotta ja tietoa on jonkun verran kertynyt takaraivoon. Millaista ruotsinlapinkoiraa etsin? Pennun vanhempien täytyy olla terveiksi tarkastettuja, jotain harrastustaustaa olisi hyvä olla (joo tittelit eivät periydy, mutta silti minulla on ollut aiheesta jo vuosikausia päähänpinttymä), ulkonäkö ja luonne kohillaan toki myös.

Terveystarkastusvaatimukseni pyyhkäisivät pois suurimman osan markkinoilla olevista ruotsinlapinkoirapennuista. Niinpä niin, ne silmät. [aiempi postaus tammikuulta 2014: Savua korvista ja muuta rotupohdinta ja lokakuulta 2015: Se ei oo okei]

Jätin asian pitkäksi aikaa hautumaan, pyörittelin rotuja, vahvalla oli muutama muukin rotu kuin rlk. Melkein ostin yhden suomenlapinkoiranpennun, mutta peräännyin aiheesta kuitenkin. Tapasin ihastuttavan lapinporokoiranpennun, ja monta muutakin kivaa pentua, mutta jokin jarru pidätteli enkä mitään noista pennuista "napannut mukaani".

Sitten. Eräs tyttökoira tapasi erään poikakoiran. Molemmat täyttivät toivomani kriteerit. Varasin pennun. Mutta treffit eivät olleet suotuisat, joten pentua ei meille vielä tullutkaan. Odotus jatkui, mietintä jatkui, mikäs nyt neuvoksi? Täytyy sanoa, että kaikenlaista kävi mielessä noina aikoina ja voin myöntää nukkuneeni huonosti, koska niin kovasti pyörittelin asioita mielessäni.

Onnekseni tämän ihastuttavan tyttökoiran omistaja päätti yrittää astutusta vielä kerran. Koira täyttäisi pian jo viisi vuotta, joten ensisynnytyksen pitäisi olla nyt tai ei koskaan. Koska edellisen juoksun aikaan treffatun uroksen kanssa ei natsannut niin piti löytää uusi uros. Silmätarkistettu uusi uros, joka muutenkin olisi kelposulhasehdokas (tai itse olisin tipauttanut itseni pois pentujonosta jos koira ei olisi käynyt silmätarkissa - luojankiitos se kävi (kiitos!)).

Meille keväällä (toivottavasti) muuttavan pennun isällä on:
- B/B -lonkat
- 0/0 -kyynärät
- terveet silmät (tarkistettu 27.10.2015)
ja se on  Prcd-PRA:n osalta terve

emällä on:
- A/A -lonkat
- 0/0 -kyynärät
- 0/0 -polvet
- terveet silmät (tarkastettu 23.12.2014)
ja se on  Prcd-PRA:n osalta terve

Molemmat on luonnetestattu ja emän kanssa harrastetaan- ja kilpaillaan.

Joskus vain kannattaa olla sitkeä ja pitää tavoitteet kirkkaina. No, sitten kun astutus oli onnistunut niin piti odottaa ultraa ja pentujen syntymää. Pentujapa ei ollut montaa tulossa, luultavasti vain kaksi.

Entäpä pennun sukupuoli? Aikani asiaa (joo, sitäkin piti veivata) pähkättyäni päätin (ts päätimme) että en halua urosta. Että semmosta. Että vaikka yhdistelmä on ihan täydellinen, juuri se mitä olen vuosia etsinyt, niin mikään muu ei kelpaa kuin narttu. Että lisää vain unettomia öitä ja jännitystä (hyvä hyvä Kaisa). En ole kyllä aikoihin jännittänyt mitään niin paljon kuin tätä :D



Alkuaikoina kun olin vasta saanut koiran, Merrin, niin olin innokkaana mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Myös yhdistyksen jutuissa ja myös lehtitoimikunnassa. Kaivelin lehtiarkistoja ja löysin nämä jutut (vuodelta 2002 muistaakseni):


Tulevassa koirassamme yhdistyvät siis nämä kaksi kenneliä. Leila on kasvattanut pisimpään ruotsinlapinkoiria Suomessa. Leilan kasvatustyö vastaa hyvin pitkälti omiin ajatuksiin; terveystarkastettuja- ja aktiivisia (harrastus)koiria. Renlundens kennelillä on pitkät juuret Pohjois-Ruotsissa Piteåssa, koiria joita olen ihaillut jo pitkään :) Pentueen sukutaulusta löytyy esim yksi kauneimmista ruotsinlapinkoirista (Renlundens Gaia). Toisaalta olen tavannut pentueen emän äidin, äidinäidinäidin ja hurmaavan äidinäidin (Care Bears Star Bright) joka on myös yksi suosikki ruotsinlapinkoiristani <3



<3 pentupentupentu ... © Merja Valkonen

The Pentu syntyi 23.02.2016 enkä olisi voinut olla kiitollisempi ja iloisempi :) :) 

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oi että Hän on ihana, onnea Kaisa ja iskä! Onnea uudelle tulokkaalle ❤️.

Jenni A kirjoitti...

Voi hitsit miten ihanaa<3 Ja ajatella, miten läheltä se koira loppujen lopuksi vielä löytyi, kaiken odottamisen jälkeen :D Ei sillä, oon kyllä itsekkin valmis hakemaan koirani vaikka toiselta puolelta maapalloa, jos se niin vaatii, mutta onhan se mukavaa kun ei tarvitse matkustaa kotimaasta pois :)

Merja Valkonen kirjoitti...

Toivotaan että pikku tytöstä kasvaa terve ja mukava koira teille. Ja en kyllä usko että kasvattini voisi saada parempaa kotia muualta. :)

Kaisa kirjoitti...

^^Ruotsihan olisi ollut lähempänä meitä kuin Juva ;) ainakin jos jonnekin tuonne Haaparannan suunnille olisi mennyt. Mutta ainakaan Ruotsista en tiedä yhtään näin hyvää (=meille sopivaa, mun kriteerit täyttävää) yhdistelmää kuin tämä <3 (Norjan tarjontaan en ole kovin hyvin edes tutustunut, siellä kyllä voisi olla ihan mielenkiintoisia rlk-pentusia/yhdistelmiä).