Niitten juhulatohoveleitten korottaminen maksoi siellä markettien suutarilla 80€. Olin tipahtaa kun kuulin summan. Maksaa se kyllä ihan tolokuttomasti. Sitten kun ne vielä sielä suutarilla vaan lätkäsee sen kahen ja puolensentin massan siihen pohjaan ilman mitään ajatustakaan siitä että se jonku pitää kehata liikkuakin niillä kengillä vielä.
Noh, ei voi mitään. Kengillä on yhet pileet jo töpsyteltykin. Jokku kattovat melko pitkään mun "siroja avokkaita/korkkareita" (heh eivät ole kumpaakaan noista eikä tod sirot) mutta kukaan ei toki kysynyt mitään.
Eilen sitten hain superkenkälästä ne kaks muuta kenkää. Joita en ole vielä alkanut käyttämään. Yhteensä maksoivat 110€ ja se korotus oli tehty sinne pohjan ja tavan pohjan väliin eli siis ne kimuranttisuudet mitkä kengänpohjissa on alunperin kaupasta ostettaessa ovat siellä edelleen. Tämä on aikalailla satajänestä. Varsinkin niiden koiranulkoilutuskenkien suhteen - monta kertaa olen koittanut jossain selittää että haluan että siellä kengän pohjassa on kuviota - ei riitä että siellä on kukkasia (vtuilu vitsi) tms kun pitoa on kengissä paremmin jos pohjissa on ns urat.
Nyt voi siis talvi tulla kun mulla on uuet koirankusetuskengät (ei kyllä lämpimät) ja uuet talvikengät käyttöä vaille valmiina toimintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti