Viime aikoina on tullut tokoiltuja hieman molempien kanssa. Enemmän ja vähemmän lyhyitä pätkiä kerrallaan. En tässä takerru sen tarkemmin yksittäisiin harkkakertoihin tarinoiden muodossa vaan pohdiskelen molempien osalta joitain liikkeitä.
Merri
- Liikkeestä seisominen. Pienen aikaa jo kuvittelin, että seisominen olisi hyvällä mallilla, kunnes Merri rupesi jälleen arpomaan seisomisen ja maahanmenon välillä. Jossain välissä harjoittelin näyttämällä kädellä pysähdyksen (toimii melko varmasti) ja satunnaisesti siihen lisättynä se että joko olen ottavinani askeleita (marssin koiran etualalla paikallani) tai liikun metrin - pari eteenpäin ja palaan palkkaamaan koiran. Mutta sittemmin tässä tuli takapakkia, tai minä olin liian innokas etenemään harjoittelussa... enkä tehnyt tarpeeksi toistoja. Nykyisin siis ollaan tuossa arpomisvaiheessa. Kokeilinpa sitten käskyn vaihtoa, jos käsky ei olisikaan seiso (tai seis) vaan paikka. Ensin toimi hyvin - ja sitten taas ei toiminutkaan... Voi rähmä.
- Seuraaminen. Onnekseni olen saanut seuraamiseen Merrille uutta intoa, liike ei ole enää ollenkaan niin mälsä kuin ennen Pysähdysten kanssa pitää olla tarkkana ts jos Merri ei ole tarpeeksi "satasella" työskentelemässä niin se ei ihan joka kerta istahda kun pysähdyn. Käännökset, juoksu ja hidas seuruu toimii ihan kivasti.
- Liikkeestä maahanmeno. Toimii lähes 100%sti. Myös loppu liike on sujunut silloin kun on sinne asti otettu (yleensä palkkaan suoraan maahan, jottei koira ennakoisi istumista). Cattlinin vihje olla menemättä ihan koiran viereen toimii ainakin vielä toistaiseksi (eli Merri ei pomppaa istumaan kun en palaa ihan koiran viereen (koiraan kiinni)).
- Paikallaolo. Makuu-paikallaoloa on treenattu aika vähän. Tällä viikolla otin pihalla yhden reilun minuutin paikallaolon - pysyi. Mutta istumis-paikallaoloa treenataan useasti viikossa, agiharkoissa lyhyemmästi ja ruoka-aikoina pidemmästi (1-4min) - pysyy 92 % paikallaan.
- Luoksetulo. Muutamat avon luoksetulo treenit ovat hidstuttaneet alokkaan luoksetuloa. Eli sivulle meno hieman empivä. Pitäisi ehkä keskittyä ensin siihen aloon - vai?
- Nouto. Aika hyvällä mallilla. Kapulan pito istuma-asennossa mun edessäkin alkaa jo onnistumaan. Siis pitäisi toki tulla suoraan sivulle kapulan kanssa, mutta ihan sinne asti ei olla vielä liikkeen harjoittelussa päästy. Johan tässä on mennyt aikaa siihenkin että suostui koskemaan kapulaan ja hakemaan sitä. Sitten tämä pito.. ja ehkä jonakin päivänä koko liikekin
Nemi
- Liikkeestä maahanmeno. Tulipa sitten havaittua, että Nemi vaatii edelleen maahanmenossa apuja. Jos näytän kädellä niin menee maahan ja pysyy - pelkällä käskyllä epäröi.
- Liikkeestä seisominen. Toimii paremmin kuin maahanmeno. Nemille toimi hyvin se paikka-käsky. Seisastui heti.
- Seuraaminen. Hyvä seuruu paikka, käännökset hyviä. Pysähdyksissä useimmiten istuu - seuruuta pysähdyksinen ja lähtöineen harkattu paljon. Treenaillaan sitä monesti kun ollaan kaksistaan lenkillä - Nemi tarjoilee mulle seuraamista ja mä kehun sitä jos paikka on oikea (tai on muuten syytä kehuihin) -> Nemi innostuu panemaan parastaan. Juoksua tai hidasta seuraamista ei olla harkattu kovin paljoa.
- Paikallaolo. Pysyy hyvin, ainakin istumassa. Pysyy sekä ennen ruokailua että agikentällä. Makuu -treeniä ei olla juurikaan tehty viime aikoina.
- Luoksetulo. Hieman empimistä sivulle tulossa - tai hieman hidas sivulle tulo. Ainakin viime aikojen treeneissä.
- Hyppy. Ei vielä oikein tiedä mitä tehdä. Hyppää kyllä lopulta. Tai tajusi viime harkoissa, että tällainenkin liike on olemassa tokossakin. Loppuosaa liikkeestä ei olla vielä treenattu (ts yhdistetty seisomista hyppyyn).
- Nouto. Ollaan menossa vasta siinä että vaadin kapulan koskettamista. Nemi kyllä kantaa mielellään kaikenlaista suussaan, ja saalisviettiäkin löytyy.. eli ryntää esineen perään, mutta takaisin tuominen ei toimi. (saalisviettiä en ole hyödyntänyt noutoharjoittelussa - hitaasti hyvää tulee)
- Perusasento. Aloin olemaan jo epätoivoinen. Mitä ihmettä teen väärin kun Nemi ei tunnu tajuavan sivulletuloa muuta kuin avun kanssa? Nemille tuntuu olevan tosi tärkeetä miten minä olen.. eli sivulle tulo ei ole vielä super-hyvä. Mutta kokeilin perusasentoa myös niin, että laitoin namun oikeaan käteen - ja kas- Nemi tuli hienosti sivulle. Ja kyllä sinne vasemmalle puolelle. Tein tätä useamman kerran.. joten ehkä se Nemikin pikkuhiljaa oivaltaa mistä tässä olikaan kyse... Ilman perusasennon osaamista on turha edes kuvitella menevänsä kakrun kanssa joskus kokeeseen ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti