keskiviikko 1. tammikuuta 2020
Omatoimitreenit
Viime syksynä kävin valitettavan vähän omatoimitreenimässä okk:n hallissa. Maksettu vuoro / hallioikeus meni siis ihan hukkaan. Tai lähes hukkaan. Koska olen tuupannut Kikin viikkokalenteriin edelleenkin kolmet reenit viikossa niin ainakaan vielä en ole maksanut kevätkaudeksi vapaavuoromaksu okk:n halliin - tai mihinkään muuallekaan. Hieman harkitsin/harkitsen josko ostaisin silloin tällöin treenivuoroja jostain muualta, sellaisia että saisin koko tilan kokonaan itselleni kyseiseksi ajaksi niin ei tarttis miettiä onko kentällä liikaa häiriötä - vaan saataisiin oikeasti reenattuakin suunnittelemani harjoitukset kyseisenä ajankohtana.
300 km
Kiki juoksi Eetun kanssa viime vuonna yhteensä kolmesataa kilometriä. Aika hurjan määrän on pikkukoira teputtanut lenkkejä. Kikiä on hauska seurata kun se huomaa, että Eetu on lähdössä juoksulenkille, niin toiveikkaana se pyörii ja hyörii eteisessä "Saanks määkin tulla? Otathan mutkin mukaan?" :)
Viitta ja tikari
Katsottiin eilen (vai toissapäivänä) viimeinen osa tv-sarjasta "Viitta ja tikari". Marvel-maailmaan sijoittui se, pohjautuu siis sarjakuvaan. Aika kökkö oli, en suosittele. Jaahas, imdb:n tutkiminen osoitti, että taidettiin katsoa ensimmäinen kausi ko sarjasta, eli samaa tuubaa on tehty ainakin kaksi kautta.
Tuon jälkeen aloitettiin katsomaan toista Marvel-sarjaa "The Gifted" mikä ainakin toistaiseksi vaikuttaa paremmalta kuin tuo tikarijuttu.
Tuon jälkeen aloitettiin katsomaan toista Marvel-sarjaa "The Gifted" mikä ainakin toistaiseksi vaikuttaa paremmalta kuin tuo tikarijuttu.
tiistai 31. joulukuuta 2019
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tai ainakin mitä se voisi tuoda
Kevätkaudella jatketaan rallailuja okk:lla ja Kismalla ruvetaan taas nosettamaan. Jos saan ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana Kikille tuloksia rallysta niin voisin taas ens syksylle hakea Kismalta rallyryhmäpaikkaa kun/jos oltaisiin menty lajissa hieman eteenpäin. Myös koiratanssitreeneissä käydään niin usein kuin mahdollista okk:n hallilla.
Nosetuksessa on toiveissa päästä taas kartalle mitä ne nenähommat olivatkaan ja jossain vaiheessa uskaltautua kokeilemaan kokeisiinkin. Mutta laji on tarkoitus jatkossakin pitää hyvänmielenhömppälajina (toki muutkin ovat sitä, mutta nose erityisesti).
Kiki palaa myös tulevana vuotena näytelmäkehiin, ei vielä tietoa kuinka usein. Mahdollisesti voitaisiin käydä ulkomailla näytelmissä, mutta aika näyttää miten sen haaveen käy.
Koiratanssissa on tarkoitus kilpailla, sekä htm:ssä että fs:ssä. Tosin htm-koreota ei olla reenattu aikoihin ja fs-korea on hyvin vahvasti vaiheessa, mutta ehtiiähän tuota (suunnittelemaan ja opettelemaan koreon) :-)
Rallytokoon yritetään saada kisapaikkoja, ovat täällä päin monesti niin kiven alla, että saa nähdä pitääkö lähteä merta edemmäs kalaan, jotta pääsee jännittämään rallykisaamista.
Nosetuksessa on toiveissa päästä taas kartalle mitä ne nenähommat olivatkaan ja jossain vaiheessa uskaltautua kokeilemaan kokeisiinkin. Mutta laji on tarkoitus jatkossakin pitää hyvänmielenhömppälajina (toki muutkin ovat sitä, mutta nose erityisesti).
Kiki palaa myös tulevana vuotena näytelmäkehiin, ei vielä tietoa kuinka usein. Mahdollisesti voitaisiin käydä ulkomailla näytelmissä, mutta aika näyttää miten sen haaveen käy.
Koiratanssissa on tarkoitus kilpailla, sekä htm:ssä että fs:ssä. Tosin htm-koreota ei olla reenattu aikoihin ja fs-korea on hyvin vahvasti vaiheessa, mutta ehtiiähän tuota (suunnittelemaan ja opettelemaan koreon) :-)
Rallytokoon yritetään saada kisapaikkoja, ovat täällä päin monesti niin kiven alla, että saa nähdä pitääkö lähteä merta edemmäs kalaan, jotta pääsee jännittämään rallykisaamista.
Viimoset rallyreenit Kempeleessä syksyllä 2019
Ei kait tästä tämän valmiimpaa tule. Ajatuksissani siis, joten ei auta kuin toivoa, että sormien kautta näppikseltä lähtisi jotain järkevää tekstiä.
Viimeisiä rallyreenejä ei tullut videoitua, vaikka olisi ehkä kannattanut. Ensinnäkin uskalsin taas pitää koiraa vapaana. Tällä kertaa en hysterisoinut ja hyssytellyt muita ryhmäläisiä olemaan aloillaan niin kuin sillon yks kerta ;-.) Eli oli häiriötä, kukin teki mitä teki lämppä / irrallisilla voikyltti paikoilla - tai oli tekemättä. Ei ollut väliaitoja eikä muutakaan vastaavaa.
Ainiin joo, me tehtiin siis avo-luokan ratareeni, jotkut muut suorittivat voi-version radasta (onhan ryhmä ollut siis virallisesti avo-voi -tasoinen).
Radalla oli hyppy kaks kertaa ja lisäksi siinä oli houkutus kahdesti (niin että oli jotain houkutetta) ja kerran houkutus pelkkänä kasina. Oli varmaan Katja the kouluttaja ajatellut hieman meitä kun radan teki, koska systemaattisesti pitkin syksyä mä olen mokaillut kyseisellä kyltillä. Ja se hyppy on ollut pelottava. Kaiken kruunuksi radalla oli myös 'seiso - kierrä koira' -tehtävä. Päätin tehdä kyseisen tehtävän radalla, ekaa kertaa, mutta niin, että laitoin koiralle etupalkan. Tosi hyvin toimi etupalkka ja koira pysyi hievahtamatta paikoillaan. Pitää jatkossa miettiä, että opettaisinko koiralle jonkun käsimerkin tuohon paikallaan olemiseen / seisomiseen vai toistelenko vaan jotain (odota?) käskyä vai mikä olisi hyvä millä saisin pysymään paikallaan sillon kun liikun vaikkei etupalkkaa olisikaan. Se on tulevaisuuden mietintä se juttu sitten (kunhan joskus saatas edes alokasluokasta tuloksia).
Tosi hyvä mieli jäi kyllä reeneistä. Suoriuduttiin radasta siis tosi hyvin. Jollain kyltillä -mitä en enää muista mikä se oli- niin itse mokailin jotain eli täydellisesti ei rataa tehty. Kiki taisi myös haukahtaa jossain kohdin hieman. Hypyt ja houkutukset sujuivat ihan hyvin. Mutta kokonaisuutena ajatellen olin hurjan ylpeä pikkukoirasta.
Voin siis rehellisesti sanoa, että ollaan kehitytty yhteistyössä, häiriönsiedossa ja lajin osaamisessa hurjasti kuluneen vuoden ja etenkin tämän syksyn aikana.
Alkusyksystä kun reenit oli yhtä huutoa ja lattian nuuskutusta eikä koira kestänyt pitkäkestoista työskentelyä niin siihen auttoi ihan hurjasti se, että aloin pitämään koiraa häkissä paljon reenitunnin aikana. Että kun mitään ei tehty niin koira oli häkissä, oman viltin alla eli piilossa. Aluksihan se haukkua mätkytti sieltä, mutta kun en kommentoinut (antanut palautetta, Kikille tuntuu riittävän myös kieltävä kommentti huomioksi / huomion saantiin) vaan annoin sen huutaa siitäkin huolimatta että nolotti itseä kun tuntui että muut häiriintyivät yms niin ei mennyt kauaakaan siinä että koira oppi olemaan jo huomattavasti paremmin sekä siellä häkissä että keskittymään paremmin hommiin sitten kun niitä pääsi tekemään. Havaintona oli myös se, että en voinut kauheasti tehdä niitä lämppäri"esteitä" ennen meidän suoritusvuoroa. Lopputunnista sitten kun oltiin tehty kulloinenkin ratapätkä niin osallistuttiin kyllä yksittäisten kylttien reeneihin. Ennen ratasuoritusta / ohjattua suoritusta tehtiin ihan jotain pieniä temppusia / kontaktitreenejä.
Viimeisiä rallyreenejä ei tullut videoitua, vaikka olisi ehkä kannattanut. Ensinnäkin uskalsin taas pitää koiraa vapaana. Tällä kertaa en hysterisoinut ja hyssytellyt muita ryhmäläisiä olemaan aloillaan niin kuin sillon yks kerta ;-.) Eli oli häiriötä, kukin teki mitä teki lämppä / irrallisilla voikyltti paikoilla - tai oli tekemättä. Ei ollut väliaitoja eikä muutakaan vastaavaa.
Ainiin joo, me tehtiin siis avo-luokan ratareeni, jotkut muut suorittivat voi-version radasta (onhan ryhmä ollut siis virallisesti avo-voi -tasoinen).
Radalla oli hyppy kaks kertaa ja lisäksi siinä oli houkutus kahdesti (niin että oli jotain houkutetta) ja kerran houkutus pelkkänä kasina. Oli varmaan Katja the kouluttaja ajatellut hieman meitä kun radan teki, koska systemaattisesti pitkin syksyä mä olen mokaillut kyseisellä kyltillä. Ja se hyppy on ollut pelottava. Kaiken kruunuksi radalla oli myös 'seiso - kierrä koira' -tehtävä. Päätin tehdä kyseisen tehtävän radalla, ekaa kertaa, mutta niin, että laitoin koiralle etupalkan. Tosi hyvin toimi etupalkka ja koira pysyi hievahtamatta paikoillaan. Pitää jatkossa miettiä, että opettaisinko koiralle jonkun käsimerkin tuohon paikallaan olemiseen / seisomiseen vai toistelenko vaan jotain (odota?) käskyä vai mikä olisi hyvä millä saisin pysymään paikallaan sillon kun liikun vaikkei etupalkkaa olisikaan. Se on tulevaisuuden mietintä se juttu sitten (kunhan joskus saatas edes alokasluokasta tuloksia).
Tosi hyvä mieli jäi kyllä reeneistä. Suoriuduttiin radasta siis tosi hyvin. Jollain kyltillä -mitä en enää muista mikä se oli- niin itse mokailin jotain eli täydellisesti ei rataa tehty. Kiki taisi myös haukahtaa jossain kohdin hieman. Hypyt ja houkutukset sujuivat ihan hyvin. Mutta kokonaisuutena ajatellen olin hurjan ylpeä pikkukoirasta.
Voin siis rehellisesti sanoa, että ollaan kehitytty yhteistyössä, häiriönsiedossa ja lajin osaamisessa hurjasti kuluneen vuoden ja etenkin tämän syksyn aikana.
Alkusyksystä kun reenit oli yhtä huutoa ja lattian nuuskutusta eikä koira kestänyt pitkäkestoista työskentelyä niin siihen auttoi ihan hurjasti se, että aloin pitämään koiraa häkissä paljon reenitunnin aikana. Että kun mitään ei tehty niin koira oli häkissä, oman viltin alla eli piilossa. Aluksihan se haukkua mätkytti sieltä, mutta kun en kommentoinut (antanut palautetta, Kikille tuntuu riittävän myös kieltävä kommentti huomioksi / huomion saantiin) vaan annoin sen huutaa siitäkin huolimatta että nolotti itseä kun tuntui että muut häiriintyivät yms niin ei mennyt kauaakaan siinä että koira oppi olemaan jo huomattavasti paremmin sekä siellä häkissä että keskittymään paremmin hommiin sitten kun niitä pääsi tekemään. Havaintona oli myös se, että en voinut kauheasti tehdä niitä lämppäri"esteitä" ennen meidän suoritusvuoroa. Lopputunnista sitten kun oltiin tehty kulloinenkin ratapätkä niin osallistuttiin kyllä yksittäisten kylttien reeneihin. Ennen ratasuoritusta / ohjattua suoritusta tehtiin ihan jotain pieniä temppusia / kontaktitreenejä.
Luetut kirjat 2019
Enpä mitenkään kauhiasti lukenut tänä vuonna, enemmän oli aikomus, mutta mihin lie sekin aikomus jäi - ihan liikaa tuli (taas) roikuttua koneella ja käytettyä aika tyhmään surffailuun ja pelailuun lukemisen (urheilun jne sijasta).
- Håkan Nesser: Syntymämerkki
- Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät - Mma Ramotswe tutkii
- Kristina Ohlsson: Nukketalo
- Vichtoria Holt: Tuhannen lyhdyn talo
- Maria Lang: Meitä oli kolmetoista
- Kristina Ohlsson: Varjelijat
- Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies - Mma Ramotswe tutkii
- Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla - Mma Ramotswe tutkii
- Kate Morton: Hylätty puutarha
- Maria Lang: Murhenäytelmä hautausmaalla
- Håkan Nesser: Münsterin juttu
- Håkan Nesser: Carambole
- Victoria Holt: Kuningattaren varjossa
- Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka
- Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille
- Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
- Nora Roberts: Tähtien virta
- Nora Roberts: Menneisyyden vangit
maanantai 30. joulukuuta 2019
Mattokuja
Viis tyylikkyydestä, joten meillä on nyt upea sisustus ja mattoja lattialla normaalia enemmän. Jottei mummelin tarvitsisi liukastella kotona. Jossain välissä laitoin lattialle, niihin huoneisiin joissa eniten ollaan, sellaiset matot mitkä voin pestä kotona pesukoneessa (jos/kun niihin osuu esim koiran pissa tai oksennus). Mutta tässä taannoin totesin, että peitänpä lisää parketista isommallakin matolla - että jos se sottaantuu niin kiikutan sitten kyseisen maton pesulaan,. Ennemmin vähemmän liukasteleva mummo kuin puhtaat käyttämättömät matot.
Sillä Nemille liukkaat alustat ovat yhä hankalampia ja hankalampia. Parkettilattia (ja varmaan muunkinlainen lattiamteriaali) on välillä liukas mummon tallustaa. Tai ei ehkä niinkään tallustaa vaan ylösnousuun, pari kertaa olen käynyt pyyläämässä (närkästyneen vanhan koiran) Nemin lähimmälle matolle. Koiralla ollessa lähinnä ilme "mitä kettua" tai "minä itte kyllä osaan, mitä sä siinä säädät".
Jos näitä tapauksia alkaa tulla lisää, niin alkaa olla lähdönhetki lähellä. Varmaan.
Varsinkin, kun siihen lisää sen, että Nemi ei voi enää syödä kovia juttuja. Esim muntsareita (rouhepuruluutikut). Ihan tässä viikon parin sisään on osa ruuasta jäänyt Nemiltä syömättä, kun nappulat eivät enää rousku tarpeeksi hanakasti suussa. Olenkin siis pyrkinyt liottamaan (jota on tehty ennenkin, mutta välillä unohtunut mikä ei ole ennen haitannut mitään) koiran nappulat plus sekoittamaan sinne sekaan joko purkkiruokaa tai joskus lisännyt ruokaan muutaman raakalihapullan.
Mun pitäisi varata Nemille aika kontrolliverikokeisiin. Edelliset otettiin syyskuun puolivälissä. Samalla reissulla pitää hankkia lisää rimadyl-pillereitä. Sinällään kun hankittiin reseptillä noita kipulääkkeitä niin kuvittelin niiden riittävän koiran loppuelämän ajaksi, lääkkeet on ostettu (tai se päivämäärä on purkissa) 15.5 eikä tabletteja enää montaakaan ole jäljellä.
Muuten ei mitään ihmeellistä. Hieman koira on välillä vähän hönö mikä johtunee siitä ettei se kuule enää kunnolla, hämärällä näkee huonosti (tai ei ollenkaan), minkä takia joululomalla ainakin Lohtajalla sillä tuntui olevan hankalaa. Siis pihalla oli hankala ulkoilla kun oli pihalla epätasaista (hieman lunta) ja hämärää ja tiellä liukasta (ja hämärää), plus sisällä se ei enää tuntenut ehkä paikkoja (kun harvemmin siellä käydään) ja muutenkin saattoi stressata matkustusta ja paikkaa ja mitä lie. Eli Lohtajalla Nemi oli jotenkin yltiö väsyneen oloinen niin että itselle tuli paha mieli kun koiraa katseli.
Mutta kun Lohtajalta siirryttiin Raaheen niin koira piristyi. Lenkkeily sujui paremmin (valaistuja, ei ihan niin liukkaita, teitä) ja yöpymispaikka oli koirille tosi tuttu kun ovat olleet siellä silloin tällöin hoidossa. Lisää piristymistä tuli sitten kun tultiin kotiin, kunnon talvi ja tutut reitit ja koti tietysti.
Ainiin, hönöyttä lisää myös se, että Nemi on melkonen perskärpänen. On kokoajan mukana siellä missä tapahtuu, tai siellä missä me ollaan. Sitten kun ei enää jaksa hösöttää niin tulee likelle nukkumaan. Kunnes jossain välissä nukkuu niin sikeästi ettei huomaa kun itse vaihdan paikkaa.
Joskus Nemi myös tuijottaa vaan jonnekin suuntaan niin ettei siitä oikein ota tolkkua mikä sen sanoma / tarkoitus on.
Sillä Nemille liukkaat alustat ovat yhä hankalampia ja hankalampia. Parkettilattia (ja varmaan muunkinlainen lattiamteriaali) on välillä liukas mummon tallustaa. Tai ei ehkä niinkään tallustaa vaan ylösnousuun, pari kertaa olen käynyt pyyläämässä (närkästyneen vanhan koiran) Nemin lähimmälle matolle. Koiralla ollessa lähinnä ilme "mitä kettua" tai "minä itte kyllä osaan, mitä sä siinä säädät".
Jos näitä tapauksia alkaa tulla lisää, niin alkaa olla lähdönhetki lähellä. Varmaan.
Varsinkin, kun siihen lisää sen, että Nemi ei voi enää syödä kovia juttuja. Esim muntsareita (rouhepuruluutikut). Ihan tässä viikon parin sisään on osa ruuasta jäänyt Nemiltä syömättä, kun nappulat eivät enää rousku tarpeeksi hanakasti suussa. Olenkin siis pyrkinyt liottamaan (jota on tehty ennenkin, mutta välillä unohtunut mikä ei ole ennen haitannut mitään) koiran nappulat plus sekoittamaan sinne sekaan joko purkkiruokaa tai joskus lisännyt ruokaan muutaman raakalihapullan.
Mun pitäisi varata Nemille aika kontrolliverikokeisiin. Edelliset otettiin syyskuun puolivälissä. Samalla reissulla pitää hankkia lisää rimadyl-pillereitä. Sinällään kun hankittiin reseptillä noita kipulääkkeitä niin kuvittelin niiden riittävän koiran loppuelämän ajaksi, lääkkeet on ostettu (tai se päivämäärä on purkissa) 15.5 eikä tabletteja enää montaakaan ole jäljellä.
Muuten ei mitään ihmeellistä. Hieman koira on välillä vähän hönö mikä johtunee siitä ettei se kuule enää kunnolla, hämärällä näkee huonosti (tai ei ollenkaan), minkä takia joululomalla ainakin Lohtajalla sillä tuntui olevan hankalaa. Siis pihalla oli hankala ulkoilla kun oli pihalla epätasaista (hieman lunta) ja hämärää ja tiellä liukasta (ja hämärää), plus sisällä se ei enää tuntenut ehkä paikkoja (kun harvemmin siellä käydään) ja muutenkin saattoi stressata matkustusta ja paikkaa ja mitä lie. Eli Lohtajalla Nemi oli jotenkin yltiö väsyneen oloinen niin että itselle tuli paha mieli kun koiraa katseli.
Mutta kun Lohtajalta siirryttiin Raaheen niin koira piristyi. Lenkkeily sujui paremmin (valaistuja, ei ihan niin liukkaita, teitä) ja yöpymispaikka oli koirille tosi tuttu kun ovat olleet siellä silloin tällöin hoidossa. Lisää piristymistä tuli sitten kun tultiin kotiin, kunnon talvi ja tutut reitit ja koti tietysti.
Ainiin, hönöyttä lisää myös se, että Nemi on melkonen perskärpänen. On kokoajan mukana siellä missä tapahtuu, tai siellä missä me ollaan. Sitten kun ei enää jaksa hösöttää niin tulee likelle nukkumaan. Kunnes jossain välissä nukkuu niin sikeästi ettei huomaa kun itse vaihdan paikkaa.
Joskus Nemi myös tuijottaa vaan jonnekin suuntaan niin ettei siitä oikein ota tolkkua mikä sen sanoma / tarkoitus on.
sunnuntai 29. joulukuuta 2019
14v 9kk
💛
Tänään Nemi "täytti" neljätoista vuotta ja yhdeksän kuukautta. Aiemmin jo päätettiin, että jos mummeli tänne asti porskuttaa niin saa herkutella tänään vohvelilla, jotenka ...
... kaivettiin pakastimesta sinne säilöttyjä vohveleita (Belgiasta ostettuja, eli ei mitä tahansa vohveleita), joita koirat saivat herkkupaloiksi tänään. Tuossa päällä on nyhtöpossua :-)
Tänään Nemi "täytti" neljätoista vuotta ja yhdeksän kuukautta. Aiemmin jo päätettiin, että jos mummeli tänne asti porskuttaa niin saa herkutella tänään vohvelilla, jotenka ...
... kaivettiin pakastimesta sinne säilöttyjä vohveleita (Belgiasta ostettuja, eli ei mitä tahansa vohveleita), joita koirat saivat herkkupaloiksi tänään. Tuossa päällä on nyhtöpossua :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)