keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vko 13, agi

Ma-illan agireenit. Ratareeni. Mikko koutsasi. Nemille rimat 45cm korkeuksissa (muuri ja pituus normimaksimitoissa). Nemiä piti ravistella ennen keppejä kun se rupesi väytyttämään. Siis meni sisään kepeille mutta tuli samoin tein uloskin sieltä. Olisi pitänyt komentaa sitä olemaan kunnolla vain paljon aiemmin. 

Jaahas, kerrataanpa koko juttu radan alusta lähtien. Olin tutustunut rataan väärin tai muistin sen pieleen, koska heti kakkoshypyn ohjasin väärältä puolelta. Siihen siis päällejuoksu. Piti lähteä hieman aiemmin liikkeelle ts lähempää koiraa. Sitten se kakkonen kyllä onnistu, mutta kolmosena olleesta putkesta Nemi juoksi ohitte. Luultavasti siksi, että mun varpaankärjet osoittivat eteenpäin, eivät kohti putkea. Sitten muurin yli koiruus taisi mennäkin ja puomin alla olevaan putkeen ihan jees. Mutta kun mun ois pitänyt juosta lujaa putken jälkeistä hyppyä ohjaamaan niin siinä tuli virheitä. Ja sitten siinä seuraavalla hypyllä. Se putken jälkeinen hyppy oli takaahyppynä. Siihen päällejuoksu, mutta kun mä rupesin siinä turhaan peruuttelemaan niin enhän mä päässyt tarpeeksi sukkelasti liikkeelle ja sen jälkeistä hyppyä en saanut ohjattua. Kun pääsin liikkeelle paremmin (kun Mikko huusi "men jo") niin ne seukki hypyt onnistu ihan jees. Muurilta jatkettiin sinne kepeille missä tuli sitä väyväytä. Keppejä taas en voinut jäädä varmistamaan kun piti ehtiä koiran edelle. Eli tätä tehtiin jonkin aikaa jotta sain koiran menemään hyvin kepit ja pääsin sinne eelle ja ohjaamaan sen pujon jälkeisen hypyn. Sitten tulikin takaahyppy ja sitten multa katosi rata ts ohjasin koiran yhdelle ylimääräselle hypylle. Nemi suoritti sen ihan hyvin ja en sitten välittänyt aiheesta vaan jatkoin rataa ihan kuin se hyppy ois siihen kuulunutkin. Valssi ja parin hypyn kautta pituudelle, siihen leikkaus ja puomille. Puomin jälkeen muurille ja sieltä tiukka käännös ja seuraavalle hypylle päällejuoksu. Siinä piti muistaa pitää ohjaava käsi pidempään näyttämässä jotta koiruus ei ois tullut niin hyvin kääntäen mua kohti vaan otti sen hypyn. Sitten toinen hyppy ja koira putkeen - ja toiseen putkeen, jotka molemmat olivat puomin alla. Ekalla kerralla yritin liikaa ohjata koiraa siihen toiseen putkeen ja jäin ootteleen koiraa ja suurinpiirtein ryömin sinne puomin alle. Noh koirahan tuli mua kohti eikä tod kiinnostunut siitä kakkosputkesta. Sitten kun liikuin eteenpäin samalla ohjaten/käskien koiraa putkeen niin johan se sinne meni. Sieltä sitten taas sinne muurille (kait?) ja taas putkeen (joka ei ollut puomin alla) sitten puomin alla olevaan putkeen - mä jouduin juoksemaan lähelle sitä ed putkea kun N ei irronnut ja sitten kipittään sinne seukki putkelle tekeen jotain pakkovalssin tapasta. Sitten pari hyppyä - ensin pakkovalssi ja sitten tökkövalssi ja sitten koiruus vielä puomille ja siihenhän se rata sitten päättyi. 

Hyviä ja huonoja pätkiä, niistä koostui meidän reenit. Niin kuin nykyään niin usein käypi. 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

PJT18

Ei nyt varsinaisesti voi sanoa, että "hyvä treeni - parempi mieli" kun reeni tuntu vähän löysältä ja kellotuksissa varsinkin kireenä olevat takareidet eivät tykänneet kauheen hyvää. Mutta silti, mieli kirkastui ja olotila koheni tämän illan pikajuoksutreeneissä. Kaikkee sitä kanssa ;)

Kerron ehkä joskus enemmänkin tän illan Ouluhallilla käynnistäni. 

Syrjäytyneet

Mitä tapahtuu niille ihmisille, jotka ennen kuluttivat treeni- ja kisakenttiä? Ovatko ne syrjäytyneet? Hylkääkö yhteiskunta/koiramaailma ne? 

Joskushan niitä näkee turuilla, toreilla ja kaduilla. Ei niitä meinaa samoiksi ihmisiksi enää tuntea. Ex-aksaajan leima alkaa haalistua jo otsasta. Muistaako ne vielä millaista oli olla The harrastuksen parissa. Haikaileeko ne sinne, vai ovatko ne onnellisia nykytilassa. Ovatko ne löytäneet onnen ja sisällön elämälleen jostain muualta. Tuntuuko mikään enää miltään.  

Harrastaminen, koiraharrastaminen, on sosiaalista puuhastelua. Vaikka se pääjuttu, se koiran kanssa tekeminen ja se fiilinki mikä tulee onnistumisista tai siitä kun itse ja koira vihdoinkin oppii jonkin asian on melkoisen hieno. Niin omaa yleistä agiliitämisen liittyvää ... hienoutta, kivuutta the juttua on selvästi lisännyt se kun löytyi ne ihmiset joiden seurassa/kanssa lajin harrastaminen on ollut mukavaa yhdessä puuhastelua. Tavoitteellista, tosissaan mutta ei tottatotisesti tosikkoina naamat kurtussa. 


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Sata ajatusta


Agility.
On erittäin kilpailuorientoitunut laji
On erittäin sosiaalinen laji.

Kyllä. Sitä voi harrastaa kilpailematta. Kyllä, sitä voi harrastaa yksinäisesti piipertäen. Mutta. Suurimmat kiksit saa kun kisaa, kun on kiva porukka joiden kanssa tehdä kisareissuja ja joiden kanssa treenata. 

Agility, on erittäin koukuttava koiraharrastusmuoto. Se kisaaminenkin on äärimmäisen koukuttavaa. Eikait sitä muuten kymmenet koirakot harrastaisi/kisaisi kymmeniä startteja vuodessa. Myös ne/me vähemmän hyvää menestystä niittäneet, jotain hauskaa sieltä radalta/kisoista/reeneistä aina löytyy jotta sinne jaksaa mennä viikko toisensa jälkeen.

Agility
On aukko jonne voi kadota, aukko jonne voi tippua.
Se on olotila. Se on hurmostila. Se on masennus jossa voi velloa kuin entisaikaisessa vesisängyssä.
Se on kokonaisvaltaista. Se voi viedä aikasi, syödä rahasi - se voi viedä kaiken muun ajatuskykysi.


(tää ei jää tähän, nyt on silti pakko keskeyttää --- pitää näet mennä pilkkomaan reeninameja ja lähteä Nemin kanssa Martinniemeen agilitytreeneihin ;) :))

edit. jatkuu


Nopein koira voittaa. Onko sellainen agility agilityä jossa ei kilpailla? Voiko kilpailla ilman voitonnälkää. Onko hitaan koiran agiility agilityä?

"Agility on ihan eri laji tämän (uuden) koiran kanssa"
"Tajusin vasta mitä agility on, kun vaihdoin rotua"

Miksi se aiempi ei ollut agilityä? Onko toisten kokema agility vähemmän agilityä kuin toisten? Miksi piha-agility vanhalla traktorinrenkaalla ja ikeanputkella ei ole oikeaa agilityä. Onko se minulta pois jos joku sanoo harrastavansa agia muttei käy agikentällä kuin kaksi kertaa kesässä.


Agility on loinen. Se täyttää ajatuksesi. Se vie aikasi. Se täyttää kalenterisi. Huomaat tekeväsi vaikka mitä ... koska agility.

Agility on sen arvoista. Agility on kaiken arvoista. Vai onko? Jonkin aikaa on. Se aika on kultaista. Elät agilitylle, agility elää sinulle. Olet kuplassa. Kuvittelet olevasi siellä aina. Olet päässyt jonnekin. Kuplassakin on aallonharjoja ja mutakuoppia, mutta ne ovat kuplassa jotain erityistä. Jotain muuta kuin kuplan ulkopuolella.

Onko olemassa maailmaa ilman agilityä? Millaista oli ennen agilityä? Millaista on jälkeen agilityn? Täh, jälkeen?!?

Agilityyn tarvitset koiran. Oikeanlaisen, oikean rotuisen koiran. Paimenkoiran, terrierin, villakoiran - millaisen koiran vain. Agility sopii (melkein) kaikille. Mutta jos aiot kilpailla, ja pärjätä, niin valitse ... (täytä itse) tai älä ainakaan ota (xxx). Kuka vain voi harrastaa agia. Se ei katso ikää eikä ammattia.

Lämmitä koira. Jäähdytä koira. Jumppaa/venyttele koira. Treenaa. Pidä lepopäivä. Ruoki oikein. Ruoki oikeaan aikaan. Nesteytä koira. Käytä koira osteopaatilla. Uita koira. Käytä koira hierojalla. Liiku koiran kanssa vaihtelevassa maastossa. Käy metsässä. Tee ravilenkkejä.

Agiliitäjän jalkojen täytyy liikkua nopeasti. Tai koiran täytyy irrota hyvin esteille ja tehdä niitä itsenäisesti.

Agilityssä pitää ajatella. Agility on muistipeli. Muista kumpi jalka ottaa yhden askeleen kohti estettä. Muista pysähtyä. Muista lähteä liikkeelle. Muista liikkua sutjakkaasti. Muista kääntyä - muista mihin suuntaan pitää kääntyä. Muista käsi. Käytä vastakkaista kättä - älä käytä vastakkaista kättä. Älä nosta kättä liian korkealle. Älä peitä siivekettä. Älä peitä putken suuta. Älä ylipäätänsäkään ole koiran tiellä. Ole koiran edellä. Ole koiran takana. Odota koiraa. Mene jo. Rytmitä. Käännä kroppaa. Koira katsoo jalkoja, ajattele minne ne osoittavat. Pidä katse koirassa. Älä ajattele esteitä, ajattele linjoja. Ohjauslinjoja (ei omia linjojasi). Muista koira.
Muista rata. Muista miten aioit ohjata. Tiedä kuinka lujaa koirasi mistäkin esteeltä ja mutkasta tulee. Muista palkata koira. Muista kehua koiraa. Muista olla iloinen. Muista kuunnella ohjeita.

Peruuta. Älä peruuta. Liiku, mutta älä liiku väärään suuntaan. Älä ota hukka-askelia. Agility on nopeuslaji.

Agilityssä ei saa ajatella (liikaa). Agilityohjausten pitää tulla selkärangasta.

Älä ole lapanen. Ole topakka. Poistu mukavuusalueelta(si).

Agility voi olla flow:ta. Tiedän sen, olen sen joskus kokenut. 

Turkista Unkariin

Se meni ihan höpöksi se Turkin matka, kun matkanjärjestäjä siirteli ees taas sitä matkan ajankohtaa. Joten peruttiin koko reissu. Ja varattiin vajaan viikon mittainen matka Budapestiin, jonne lähdemme muutaman päivän kuluttua :)

Intro

(irrotin tämän tekstistä "Sata ajatusta", oli aiemmin sen alussa)

Tapanani on työstää ajatuksiani kirjoittamalla. Tai sanotaanko, että selventää omaa ajatussikermää sillä kirjoittamisella. Kun sillon joskus vajaa kymmenen vuotta sitten löysin blogit tai tajusin niiden olemassaolon tai jotain, niin ... tajusin, että blogi on niin mun juttu kun vaan olla ja voi :)  Mun raapustukset eivät ole mitään mediaseksikkäitä, eikä niitä sellaisiksi ole tarkoitettukaan. Sittemmin kun bloggauksesta on viestintävälineiden kautta tehty jotenkin The juttu niin olen monesti ihmetellyt sitäkin touhua. Blogiahan voi pitää ihan mistä tahansa asiasta eikä sen tarvitse olla mitään sellaista mitä luetuimmat / mediaan nousseet ovat. 

Joo, mutta että asiaan. Mun päässä on viime viikot käynyt sellainen ajatusten haipakka, että ketä tahansa joka joutuisi vierailemaan mun ajatusten ristiaallokossa ... niin pää menisi pyörälle vähemmästäkin. Tai luultavasti kukaan muu ei saisi siitä hajatelma joukkiosta mitään tolkkua, kun tuntuu etten aina itsekään saa. (tämäkin on sikäli mikäli äärimmäisen sekava kirjoitus eikä välttämättä ole menossa kohti minkäänlaista järkevää lopputulosta, joten jos erehdyit alkamaan lukemaan tätä jostain mystisestä syystä niin kannattaa lopettaa heti alkuunsa ja lähteä vaikka lenkille tai vaipua sohvalle viltin alle ja ottaa torkut tai katsella telkkarista jotain viihdyttävää)

Velvollisuudentunto, jossa ei ole päätä eikä häntää

Ei. Tätä ei voi edes sanoiksi pukea, antaapa siis olla. 

Jatkoa mysteeripäivitykselle. Paitsi, että tämä ei liity (juurikaan) samaan asiaan kuin se edellinen mysteeripäivitys. Jossa paitôvei olen tehnyt jo päätöksen, mutta kertoilen siitä täällä blogituksessa vasta hieman myöhemmin keväällä. 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kisaorientoituminen

"Kisaatteko te (kisoissa x)?" 

Näin fb:ssa mainoksen Okk:n seuraavista agilitykilpailuista. Katsoin tapahtumasivun ja merkkasin itseni "ehkä" listalle automaattisesti. Ehkähän sitä on menossa vaikka minne ;) Kunnes tajusin, että Nemin pissalääkitys pitäisi lopettaa nyt, jotta se huhtikuun ekana viikonloppuna olisi Kennelliiton doping-sääntöjen mukaisesti kelpo koirakansalainen kilpailemaan. Nemi on kuitenkin noin viikon anoppilassa hoidossa hieman ennen ko kilpailuja, joten en todellakaan voi lopettaa lääkitystä ja antaa heidän siivota lattioita ja pestä mattoja Nemin vahinkojen jäljiltä. Jotta, en kisaa, ainkaan noissa kisoissa. Vaikka olisi ollut mukata kirmata pitkästä aikaa Ritva Herralan tuomaroimilla radoilla. 


Toisaalta, tuokin on niin suhteellista. Että kun ei ole pitkään aikaan kisannut ja kun tuo pissalääkitysjuttu nyt vaan on osa elämäämme, niin ei sitä kisaamattomuuttakaan jaksa sen enempää surkutella ja murehtia. Kisataan sitten kun kisataan ja jos ei voia kisata niin sitten ei kisata. Ei se elämä siihen kaadu. 

torstai 20. maaliskuuta 2014