Kävin ostamassa eilen koirille lisää ruokaa, nappuloita siis. Koska se on nykyisin tosi kallista niin olen nyt (tänä vuonna) ostanut kaksi kahdentoista kilon säkkiä samalla kertaa, kun niin on saanut pari kymppiä alennusta. Tammikuussa ostin viimeksi saman satsin kuin nyt eli 12kg Golden Eaglea, silloin ruokasäkit maksoivat yhteensä 139 euroa ja nyt ne ihan samat säkit samasta paikasta (näissä on mukana se parin kympin tarjous kun osti kaksi säkkiä yhtäaikaa) 161 euroa.
Nameina syötän koirille melko paljon (tai siis niin että olen ko merkin todennut olevan parhaimmasta päästä meidän koirille) Hau Hau Championin tuotteita, niitä kannattaa ostaa Puuilosta tai Halpa-Hallista, koska ovat niissä selvästi halvempia kuin K- tai S-ryhmän kaupoissa.
Taran kanssa olen tehnyt havainnon, että kaikenmaailman erikoistreenimakkarat eivät itseasiassa ole sille niin hyvä palkka kuin olen olettanut. Sille nykyisin hyvä palkkaustapa on laittaa nami (esim joku HHC:n kauppaperusnami) namipalloon, jonka heitän koiralle. Ei tarvitse hakea treeninameja erikoisliikkeistä eikä pilkkoa mukaerityisenhyviä treenimakkeroita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti